Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Kasteluvuorossa oli saintpaulia, isoäiti Gülsümin suosikki. Hän leperteli kukalle: "Mitä kuuluu, kultaseni?"
Asya jäljitteli pilkaten leprrystä: "Mitä kuuluu, kultaseni?"
Isoäiti Gülsüm rypisti kulmiaan ja mutristi huuliaan. "Miten kauniin purppurainen sinä oletkaan!" Hän sanoi.
"Kuinka kauniin purppurainen sinä oletkaan!"
Silloin isoäiti Gülsümin suu tiukkeni, ja hän mutisi: "Äpärä." Hän lausui sanan niin tyynesti, ettei Asya heti ymmärtänyt, että isoäiti oli osoittanut sanansa hänelle eikä kukalle.
Asya oppi sanan merkityksen vasta vuotta myöhemmin joskus yhdeksännen syntymäpäivänsä tienoilla, kun joku sanoi häntä äpäräksi koulussa. Sitten kymmenen vanhana hän sai selville, että toisin kuin luokan kaikilla muilla tytöillä hänellä ei ollut kotona miehen roolimallia. Häneltä vei vielä kolme vuotta käsittää, että sillä saattaisi olla pysyvä vaikutus hänen persoonallisuuteensa.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul
Gummerus 2012
Alkuteos: The Bastard Of Istanbul, 2007

Istanbulilaista Kazancin perhettä vaivaa outo kirous: kaikki suvun miehet kuolevat ennen aikojaan. Niinpä isätön Asya kasvaa naisten keskellä. Isoäidin ja isoisoäidin lisäksi taloa emännöivät Asyan kolme tätiä sekä hänen äitinsä, jota hän myös sanoo tädiksi. Näiden värikkäiden naisten kasvattamana Asyasta varttuu vihainen nuori nainen, joka löytää lohdun filosofiasta ja Johnny Cashin äänestä. Menneisyys on hänelle pelkkää painolastia, jota hän kieltäytyy kantamasta mukanaan.

Samaan aikaan Amerikassa nuori Armnaoush elää kaksoiselämää: osan vuodesta ylisuojelevan äitinsä Rosen kanssa Arizonassa, loput San Fransiscossa armenialaisen isänsä perheessä, laajan sukunsa liiankin rakastettuna silmäteränä. Etsiessään identiteettiään hän päättää tehdä matkan "perheensä menneisyyteen ja omaan tulevaisuuteensa" ja lähtee Istanbuliin, isoäitinsä kotikaupunkiin, tutustumaan kansaan joka vajaat sata vuotta sitten murhasi suuren osan hänen kansastaan. Istanbulissa hän majoittuu isäpuolensa, Mustafa Kazancin perheeseen, ja tutustuu ikätoveriinsa Asyaan. Mutta armenialaisten kansanmurhaa ei Turkin valtion mukaan koskaan tapahtunut, ja tytöt saavat kokea, että kaikki eivät puheenaiheesta pidä. Menneisyys ei kuitenkaan lakkaa vaikuttamasta nykyisyyteen, ja on tarinoita jotka haluavat tulla muistetuiksi - vaikka siitä joutuukin maksamaan raskaan hinnan.

Tarinautti lokikirjaan: Rakastin Rakkauden aikakirjaa, joten Kirottu Istanbul kuului ilmiselvästi "tahtoo lukea"-listalleni, vaikka etukäteen arvelinkin ettei se olisikaan kirja ihan minun makuuni. Se oli. Shafakin kieli on yhtä nautittavaa kuin Rakkauden aikakirjassakin, ja vaikka aihe on traaginen, ei lukukokemus ollut ahdistava eikä ankea, vaan runsas ja aisteja kutkuttava kuin turkkilainen keittiö. Lukujen nimetkin tulevat keittiöstä: Pistaasipähkinät, Ruusuvesi, Mantelit. Ruoka onkin yksi harvoista Asyan ja Armanoushin perheitä yhdistävistä asioista; vaikka Armanoush ei puhu turkkia, hän puhuu sujuvaa turkkilaista keittiötä.

Alussa tyttöjen monet tädit tuppasivat menemään sekaisin, ja Armanoushin suku jäi väkisinkin etäisemmäksi kuin Asyan perheen lievästi sanottuna persoonalliset naiset. Omat suosikkini kirjan toinen toistaan herkullisemmista henkilöhahmoista olivat hurskas ennustajaeukko Banu ja kroonisesti katkera Rose, joka alkaa seurustella turkkilaisen Mustafan kanssa ihan vain kostaakseen armenialaisen ex-miehensä suvulle.

Listojen laatiminen on ilmeisesti Shafakille mieleen: lukijalle tulevat tutuksi niin istanbulilaisen naisen nyrkkisäännöt kuin Asyan henkilökohtaisen nihilismin manifestin sydänverellä laaditut artiklat. Kummastakaan listasta ei tosin koskaan tule valmista, ja filosofista kädenvääntöä oikeissa ja virtuaalisissa kahviloissa olisi minun puolestani saanut olla vähän vähemmän. Vastapainoksi Shafak osaa myös vitsailla vakavilla aiheilla, kuten Feride-tädin hulluuden monilla muodoilla:

Kliinisessä depressiossa vietetyn pitkähkön vierailun jälkeen Feride oli siirtynyt "rajatilaan". Kazancin perheen jäsenet olivat kukin tulkinneet termin melko mielivaltaisesti. Perheen äiti ymmärsi sana "raja" ongelmana, joka liittyi poliisiin, virkailijoihin ja laittomuuksiin, minkä vuoksi hän nyt näki Feridessä "hirmuisen rikollisen muukalaisen". --- Sitä vastoin Feriden siskojen käsitys "rajasta" oli tyystin erilainen. Sana herätti heissä pääasiassa mielikuvan partaasta, joka puolestaan herätti mielikuvan kuolettavasta kalliojyrkänteestä. Pitkän aikaa he kohtelivat siskoaan äärimmäisen varovasti kuin tämä olisi ollut unissakävelijä metrejä korkealla muurilla ja vaarassa pudota hetkenä minä hyvänsä. Petite-Man mieleen sana "raja" sen sijaan toi pitsireunuksen, ja isoäiti tarkkaili lapsenlastaan valtaisalla mielenkiinnolla ja myötätunnolla.

Kirjan loppu on yllättävä ja monella tapaa avoin. Vaikka kirjan lukemisesta on jo liki viikko ja olen jo puolivälissä seuraavaa, huomaan silti yhä ajattelevani Armanoushia, Asyaa, Hovhanesta, Shushania ja monia muita, joista en olisi halunnut erkaantua aivan vielä.

Tämän kirjan myötä Elif Shafak on nousemassa suosikkikirjalijoideni kovimpaan kärkeen.Rakkauden aikakirja oli vielä pikkuisen huikeampi kuin Kirottu Istanbul, mutta ehdottomasti upea kirja on tämäkin.

Summa summarum:  Vaikuttava ja hienosti kerrottu tarina armenialaisten kansanmurhasta, jonka virallinen Turkki on yrittänyt vaieta hengiltä. Tämän kirjan tähden Shafak sai syytteen "turkkilaisuuden loukkaamisesta" ja oli vaarassa joutua vankilaankin, kunnes syytteistä lopulta luovuttiin. Suosittelen, suosittelen! Lukekaa ja blogatkaa, jos ei muusta syystä niin sananvapauden puolesta.

P.S. Kirottu Istanbul on ensimmäinen kahdesta kirjasta, joilla osallistun omaan Kansien välissä kaupunkilomalla-haasteeseeni. Kerron vielä erikseen kaupunkitunnelmista saatuani toisenkin haastekirjani loppuun.