bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapun päivä ja valpurin yö


Meidän perhe lähtee nyt wappuriehaan. Ihanaa vappuiltaa kaikille! Muikeaa, kun on KEWÄT.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen


Tuli ja vuodet eivät ole kuitenkaan haihduttaneet voimakasta ruusun tuoksua paikasta, jossa ennen oli suihku ja nyt kerrostalon pysäköintialue. Eivätkä ne kyenneet pyyhkimään Pedron ja Titan mielestä kuvia, jotka he olivat omin silmin nähneet ja jotka jättivät heihin jälkensä loppuelämäksi. Sen päivän jälkeen viiriäiset ruusunterälehdillä muistuttivat heitä aina hiljaa tuosta ihmeellisestä kokemuksesta.

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
Alkuteos: Como agua para chocolate, 1989

Ruoka ja rakkaus. Niistä, niiden mahdista, kertoo tämä kirja. Tyrannimaisen Mama Elenan nuorimman tyttären Titan on suvun perinteen mukaisesti pysyttävä naimattomana voidakseen huolehtia äidistään tämän hamaan kuolemaan saakka. Hänen täyttymätön intohimonsa elämänsä rakkauteen Pedroon ei kuitenkaan sammu, ja saadakseen olla lähellä Titaa Pedro menee naimisiin Titan sisaren, Rosauran kanssa. Maman ankaran katseen alla Tita vuodattaa sydämensä halut ja tuskat valmistamiinsa ruokiin, jotka näin saavat hämmästyttävät voimat. Ja vaikka maailma ympärillä muuttuu ja kuohuu, ei tosirakkaus katoa mihinkään. Toinen toistaan herkullisempien reseptien myötä Titan perheessä synnytään, kuollaan, rakastetaan ja vihataan niin keittiössä kuin muissakin huoneissa. Maaginen realismi maustaa rakkaustarinaa, jonka voi lukiessaan milteipä maistaa suussaan....

Tarinautti lokikirjaan: Vaikka tämä on rakkaustarina, ei se suinkaan ole se tavallinen. Esquivel käyttää hienosti reseptejä ja ruuanlaittokuvauksia henkilöidensä tunteiden tulkkina ja jopa kohtaloiden toimeenpanevana voimana. Tätä kirjaa oli ilo lukea, vaikka Mama Elenasta olikin tehty jokseenkin yksiulotteinen hirviö, ja joittenkin surrealististen elementtien nielemisessä oli rationaalisella suomalaisella tekemistä... kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta. Suosikkilistaani se ei hätyyttele, mutta voin suositella kirjaa kaikille hyvän ruuan ja tarinan ystäville. Summa summarum: Elämää suurempia tunteita makuaistin kautta koettuna.

P.S. Luin tämän osana Satun minihaastetta, jossa maalis-huhtikuun aiheena oli Latinalainen Amerikka. Hyvän kirjan valitsin! Luulenpa että tämä jää mieleeni vielä väkevämpänä elämyksenä kuin samasta maanosasta lukemani Näkemiin, pikku naiset.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Days 27 & 28 - yllätysloppu ja suosikkinimiä

No nyt on kaksi kivaa kysymystä vastattavana samalla kertaa! Ensin tahdon esitellä kirjan, jonka loppu yllätti - ja ei, kyseessä ei olekaan dekkari eikä edes vaan rakkausromaani, vaan lasten kuvakirja...


Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Wong: The Octonauts & The Frown Fish

Tämän englanninkielisen helmen kohdalla tuskin kukaan pahastuu, vaikka paljastankin juonen. Also los:


Eräänä sateisena päivänä meren pohjassa tutkimusryhmä Octonautit löytää omituisen mutruhuulisen kalan, joka näyttää hyvin surulliselta. Ystävykset yrittävät kaikin keinoin piristää mutrukalaa, mutta mikään ei tepsi ja mitä lujemmin he yrittävät, sitä surullisemmalta kalaparka näyttää...


... kunnes lopussa kala lentää karusellistä ulos ja päätyy selälleen - jolloin käy ilmi, että kala ei olekaan mutrukala vaan ylösalaiskala! Ylösalaiskaloilla on tapana uida selällään, joten kala näytti surulliselta vaikka olikin oikeasti iloinen! Oikein päin katsottuna kala näyttää tältä:
No joo, selitettynä tämä kuulostaa vähän kököltä mutta kirjana se toimi ihan loistavasti! Looginen selitys tuli niin puun takaa kuin tulla vain voi, ja aikuinenkin sai kerrankin kokea samaa oivaltamisen riemua kuin lapset. Ja lapsilla vasta hauskaa olikin... kirja piti heti samantien lukea uudestaan, ja ilosta hihkuen tyttäret kääntelivät kirjaa nähdäkseen kalan sekä oikein että väärin. Samalla opimme, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja että asioita kannattaa katsoa useasta eri näkökulmasta. Fiksua vai mitä? :D

Day 28 – Favourite title
Tähän kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti. Yritän olla jaarittelematta ja listaan simppelisti muutaman suosikkini:


* Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies 
* Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa

* Yashar Kemal: Kalastaja jota meri vihasi
* Saul Bellow: Yhä useamman sydän pettää

* Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen
*Louis-Ferdinand Celine: Niin kauas kuin yötä riittää


* Richard Hughes: Kettu ullakolla
* Angela Carter: Sirkusyöt


* Wolfgang Borchert: Ovien ulkopuolella
* Andre Malraux: Sielujen kapina


* Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
* Robert Dessaix: Kirjeitä yöstä


* Marjatta Pokela: Mörköooppera
* Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja


* Brigatti: Sängynaluskansa
*Kaarina Helakisa: Ainakin miljoona sinistä kissaa



Kuten huomaatte, taidan olla aikamoinen runotyttö sielultani... Vain kaksi näistä olen lukenut, en kai tahdo että nimiin liittyvä magia haihtuu.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Haasterästejä: Days 23-26

Oih ja voih, onpas mennyt monta päivää ilman kuukausihaasteen kinkkisiä kysymyksiä. Nytpä siis vastauksia oikein urakalla.


Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Tähän voisi vastata vaikka kuinka pitkästi. Voisi mainita mm. Sinuhen ja kaikki muut Waltarit, joista TIEDÄN pitäväni mutta joita en pakkoluetun Suuren Illusionin jälkeen ole saanut luetuksi... tai voisi muistella Karamazovin veljeksiä, tuota loistavaa kirjaa jonka sivulle kuusisataajotakin olen jäänyt jumiin jo kaksi vuotta sitten... mutta valitsenpa kuitenkin jotakin päivänpolttavaa, jotain jota olen palanut halusta lukea jo tovin. Sellainen kirja on esimerkiksi tämä:
 
Italo Calvino: Koko kosmokomiikka

Tämä oli edesmenneen äitini lempikirjoja, ja Italo Calvinon tuntien ei ole epäilystäkään siitä, että rakastan tätä kirjaa! Ja kansikin on niin upea että heikottaa... taidan poiketa pyhistä tavoistani ja ostaa kirjan "sikana säkissä", että pääsen vihdoinkin tyydyttämään tämän kosmisen nälän.


Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Louis Sachar: Takapulpetin poika (There's a Boy in the Girls' Bathroom)

10-vuotias Bradley on luokan hirviö, se jota kaikki inhoavat ja joka inhoaa kaikkia. Vain koulukuraattori ja luokan uusi poika eivät pidä häntä hirviönä. Voisiko olla mahdollista, että häntä ei olekaan tuomittu yksinäisyyteen, vaan hänestäkin tulisi ihan tavallinen poika?
Louis Sachar kirjoittaa silmiäavaavasti erilaisuudesta ja siitä, kuinka vaikea on muuttua ja murtautua läpi ennakkoluulojen - ei vain lasten, vaan myös ja nimenomaan aikuisten. Tätä kirjaa on pakko suositella paitsi kaikille lapsille, nuorille, äideille ja isille, myös opettajille ja ylipäätään kaikille, jotka milloinkaan ovat tekemisisissä lasten ja nuorten kanssa.

Day 25 – A character who you can relate to the most
Vaikka minulla ei olekaan kolmea sisarta, olen aina samaistunut Virva Seljaan.Syistä ilmeisin on yhteinen etunimi, mutta sitäkin tärkeämpää on luonne. Kirjoittavana ja herkkänä ihmisenä ymmärrän loistavasti Virvan mielen myrskyjä, kun hän tekee kärpäsestä härkäsen tai toisaalta menee vereslihalle luettuaan jotain vavahduttavan koskettavaa... On kai se niin, että nimi on enne!

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Tämä kirja räjäytti tajuntani. Se mullisti käsitykseni... no, kaikesta! Maailmankaikkeuden ihmeellisyyden tajuaminen jo sinänsä on aika muhkean kokoluokan tapaus, MUTTA sen LISÄKSI kirja muutti käsitykseni siitä että fysiikka on vaikeaselkoista ja tylsää. Kotona maailmankaikkeudessa on loistavasti kirjoitettu, mukaansatempaava, hauska ja helppolukuinen kirja elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Hykerryttävävällä tavalla se konkretisoi lauseen "totuus on tarua ihmeellisempää". Suosittelen lämpimästi! 

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi


Hän elää maahan uppoutuneena. Hän pystyttää itselleen muistomerkiksi kompostikasan. Jos hän tulisi paratiisin puutarhaan, hän nuuskisi huumautuneena ja sanoisi: "täälläpä vasta humus!" Luullakseni hän unohtaisi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta; pikemminkin hän miettisi, miten saisi vietyä Herralta muutaman kottikärryllisen paratiisin humusta. --- 
"Aatami, missä olet?" kutsuisi Herra. "Hetkinen", vastaisi puutarhuri olkansa yli, "en nyt ehdi". Ja jatkaisi syvennyksensä tekemistä.

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi, 1929

Salamanterisodan kirjoittaja oli myös intohimoinen kotipuutarhuri. Puutarhurin vuodessa hän pakinoi humoristisesti puutarhanpidon tuskallisista riemuista; siitä millaista on kun maaperä hikoilee kiviä, miten harmillisen harvoin sataa laimennettua ureaa, ja kuinka kastelu-urakan päätteeksi puutarha sanoo "uh", imaisee kaiken ruiskuttamanne veden ja on taas yhtä kuiva ja janoinen kuin ennen kastelua. 

Kevään kiireet, kesän vaivat, syksyn ilot ja talven haaveet käsitellään kirjassa kuukausi kuukaudelta. Sen lisäksi tutustutaan alan peruskäsitteisiin ja erikoisaloihin. Omat lukunsa saavat mm. siunattu sade, vihannestarhurit, siemenet, nuput ja kaktustenkasvatus. Puutarhurin vuoteen mahtuu paljon, ja yllättäen syksy ei olekaan kaiken loppu vaan alku:

--- kasvillisuus on lakannut kasvamasta ylöspäin, koska se ei ehdi, sillä se on käärinyt hihansa ja käynyt kasvamaan alaspäin. Se on sylkäissyt kouriinsa ja ruvennut kaivautumaan maahan. 

Tarinautti lokikirjaan: En muista, koska viimeksi luin kirjan, jota lukiessa nauroin niin että mahaan sattui. Vaikka en käytännön syistä ole juuri päässyt puutarhaa harrastamaan, sisälläni asuu keskisuuri wannabe-puutarhuri, ja tämä kirja osui juuri siihen suoneen. Olen aiemmin lukenut Mari Mörön puutarhakirjoja, enkä yllättyisi jos kuulisin Capekin olleen esikuvana Mörölle. Hauskuudesta huolimatta parasta antia kirjassa olivat ne filosofiset kultajyvät, joita kirjailija multakuopastaan tarjoilee. 

Lehdet lakastuvat, koska talvi on tulossa, mutta ne lakastuvat myös siksi, että kevät on jo tulossa, syntyy jo uusia silmuja, kuin pieniä räjähdyspanoksia, joista kevät räjähtää. --- On optista harhaa, että kukka kuolee syksyllä, sillä oikeastaan se syntyy. ---Emme näe ituja, koska ne ovat maan alla; emme tiedä tulevaisuutta, koska se on meissä. 

Summa summarum: Hilpeä ja maanläheisen viisauden täyttämä puutarhakirjallisuuden klassikko. Todellinen pieni helmi.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät


Olli hymyilee pimeässä. Ei siksi, että hän olisi iloinen, vaan siksi että se tuntuu poskissa lohdulliselta. Lohdullisuus leviää kasvoista kaikkialle päähän, kun ajatukset seuraavat kasvojen liikkeitä. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen. Turha hätäillä. 
---
Eikä maan alla nyt niin paha ole ikuisuutta viettää. Siellä Jumala itsekin istuu kaikkien salakäytävien risteyksessä katsomassa elokuvia.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät, 2010

Kustantaja ja kirkkovaltutuutettu Olli Suominen on tunnollinen mies. Kotikaupungissaan Jyväskylässä hän on arvostettu henkilö, ja perhekin on tullut hankittua. Hänen rutinoituun arkeensa tuovat seikkailun tuntua lähinnä sateenvarjot, joita hän unohtelee milloin minnekin. 
Kun Olli törmää facebookissa nuoruudenrakastettuunsa Kerttuun, alkaa tapahtua outoja. Kertusta on tällä välin tullut menestyskirjailija, jonka Elokuvallinen elämänopas on saanut ihmiset ympäri maailmaa etsimään elokuvallista syväminäänsä lisätäkseen persoonansa cinemaattisuutta. Populistinen hömppäfilosofia uppoaa ihmisiin kuin häkä.

Nyt Kertulla on työn alla uusi kirja: Maaginen kaupunkiopas, joka kertoo mistäs muusta kuin Jyväskylästä. 
Kun Ollin kustantamo ottaa Maagisen kaupunkioppaan kustannettavakseen, Olli joutuu sen myötä kivuliaalle muistojen matkalle hamaan nuoruuteen, jossa vaihdettiin salaa suudelmia sateenvarjon alla ja seikkailtiin "Tourulan viisikkona" harjukaupungin salakäytävissä. Mutta sitten käy ilmi, että matka ei tapahdukaan pelkästään muistoissa. Tourulan viisikko palaa yllättävällä ja kauhistuttavalla tavalla Ollin elämään, ja korjatakseen asiat Ollin on selvitettävä kauan sitten katkennut suhteensa Kerttuun.

P.S. Hauska yhteensattuma: luin juuri äsken toisen kirjan, jossa kansi oli melkein sama! Claudie Gallayn Tyrskyjen kannessa seisoo sateenvarjon alla nainen, jonka sisällä myllertää meri. Salakäytävien kannessa sateenvarjoa pitelevän miehen sisällä on synkeä metsä... 
Hehän ovat kuin kaksi marjaa... hienoja kansia molemmat! Elma Ilona likes this.

Tarinautti lokikirjaan: Halusin lukea tämän kirjan ihan uteliaisuussyistä, kun tästä on niin paljon kohistu. Nyt kirjan luettuani ymmärrän yhtä hyvin niitä jotka rakastuivat kirjaan, kuin myös niitä jotka eivät tästä pitäneet. Kirja on hienosti kirjoitettu, erilainen, jännittävä, humoristinen ja traaginen - siis kaikki hyvän kirjan ainekset. Juoni oli paikoin turhan mahtipontinen, samoin henkilöt jotka olivat enemmän cinemaattisia hahmoja kuin aitoja, eläviä ihmisiä. Unijaksoja oli minun makuuni liikaa. Draaman nostattajana uni toimii kyllä kerran tai kahdesti, mutta toistuvasti käytettynä siitä tulee äkkiä tylsä. Valvetilassa nähdyt hallusinaatiot olisivat toimineet paremmin.

Kirjassa eniten minua kiehtoi Jääskeläisen tarkkanäköinen parodia puolivillaisesta populaarihengellisyydestä. Elokuvallinen elämänopas on suosittu samasta syystä kuin Paulo Coelhon kirjat - mutta siinä missä Coelhon kirjat ovat enimmäkseen harmitonta puppua, Kerttu Karan laita on toisin. Kirjailija Kara näet asettaa esteettisyyden arvojärjestyksessä moraalia korkeammalle: mikä tahansa on sallittua, kunhan sen tekee tyylillä. Toisaalta kirjailija Kara on oikealla asialla muistuttaessaan, kuinka tärkeää on uskaltaa elää. Tuskasta ei tarvitse pitää. Riittää että sitä rakastaa.

Kahdesta vaihtoehtoisesta lopusta minulle sattui rouge. Luin netissä blancin, ja täytyy sanoa että se miellytti minua enemmän kuin ensin lukemani rouge. Lopusta huolimatta ei tästä minulle suosikkikirjaa tullut. Silti olen iloinen että tuli luettua tämä. Ajatuksia se herättää runsain mitoin, ja tuskin jättää kylmäksi ketään.

Day 22 - Valoa kirjahyllyssä

Päivän kysymys vaikutti ensin vaikealta, ja pitkään sitä pähkäilinkin tuskanhiki otsalla. Mutta heti kun älysin laajentaa katsantokantaa ja otin romaanien lisäksi huomioon myös tietokirjat, koin Valaistumisen Hetken ja tältä se näytti:

Day 22 – Favourite book you own

Man-made wonders - sarjan 75 most magnificent lighthouses oli alun perin äitini joululahja miehelleni, mutta arvatkaapa vaan, kuka sen omi! Rakastan sen selailua iltamyöhään, kun lapset on saatu tutimaan eivätkä tahdo tahmaisilla tassuillansa "koristella" kirjan upeita kuvia!

Samassa kuvassa vasemmalla näkyy myös ensimmäinen perintöprinsessa omistamieni kirjakaunotarten sarjassa. (Kyllä, kyseessä on juuri se Watership Downin painos, jonka te lukijani äänestitte suosikiksenne taannoin.) Kun ostan kirjoja, esteettisyys onkin melkein aina mukana niiden valinnassa: hyväkin kirja voi jäädä ostamatta jos kansi on ruma, ja jos kansivaihtoehtoja on useita niin olen valmis pulittamaan muutamankin ylimääräisen pennosen saadakseni kansista mieluisimman. Miten mahtaa olla asianlaita teillä muilla? Onko kannella väliä ostopäätöstä tehtäessä? Entä jos kansikuva vaikuttaa hintaan?

Ja lopuksi vielä pientä hehkutusta alkaneen pääsiäisen vietosta: koska olen viimeiset 5 vuotta ollut raskaana tai imettänyt, ei viiniä ole tässä talossa nähty. Tänä keväänä, puolen vuosikymmenen kuivan kauden jälkeen saamme vihdoinkin korkata pääsiäispöydässä viinin! Valinta tapahtui täysin fiilispohjalta, ja ulkonäkö vaikutti paljon myös tässä...
You, me & the gatepost on australialainen kuiva valkkari. Pullon graafisesti onnistunut etiketti sinetöi valinnan. Tätä siis nautitaan tänä viikonloppuna täällä. Onko tämä viini teistä kenellekään tuttu?

Utelee uskollinen tarinauttinne Elma Ilona

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Claudie Gallay: Tyrskyt


La Haguessa vanhukset ja puut ovat toistensa kaltaisia, molemmat yhtä piinattuja ja vaiteliaita. Tuulten tuivertamia. Toisinaan sitä näkee kaukana jonkin hahmon eikä voi millään tietää, onko se ihminen vai jotakin muuta.

Claudie Gallay: Tyrskyt, 2008

Normandian niemenkärjen pikkukylä on tarujen ja legendojen tyyssija, jossa niin säät kuin tunteetkin voivat olla äärimmäisiä ja rajuja. Kirjan kertoja on saapunut kylään tutkimaan merilintukantoja - ja suremaan menetystä, josta ei edes halua toipua. Kevätmyrskyn aikaan hän kohtaa Lambertin, miehen joka on palannut kotikyläänsä etsimään vastausta kysymykseen, joka on piinannut häntä neljäkymmentä vuotta: oliko majakka sammuksissa haaksirikkoyönä, joka teki hänestä orvon?
Kun menneisyyttään paenneen naisen ja omaa menneisyyttään etsivän miehen polut kohtaavat, he tunnistavat toistensa surun joka sitoo heitä yhteen. Nainen alkaa auttaa miestä menneisyyden mysteerien selvittämisessä ja tulee kaivaneeksi esiin kylän ihmisten vaietut salaisuudet.  Rakkaus ja intohimo, mustasukkaisuus ja lempeys kietoutuvat yhteen meren majesteettisen kohinan säestämä, kuoleman ja elämän ristiaallokossa.

Tarinautti lokikirjaan: Tyrskyjen kieli on kaunista, paikoin runollista mutta silti selkeää. Sanojen ja lauseiden välistä voi tuntea tuulen puhaltavan läpi. Tarina on kiehtova ja pitää otteessaan, kirjan henkilöistä on rosoisuudessaan helppo pitää. Tyrskyt on tarina menetyksestä, menneisyyden haamuista ja siitä, kuinka vaikeaa on päästää irti omasta tuskastaan. 
Summa summarum: Ei tämä suosikkikirjojeni kovinta kärkeä hätyyttele, mutta nyt kun kirjan lukemisesta on jo kulunut useampi päivä, huomaan lukeneeni kirjan jonka jälkimaku on raikas ja pitkä: tarina jää mieleen ja maistuu päivä päivältä paremmalta. Siinä maussa on viihtyisää viipyillä.

Kuka oli auttanut häntä aikuistumaan? Kuinka paljon huutoa ja itkua oli mennyt siihen, että hän oli päässyt irti tuskasta ja saanut elämänsä vihdoin siedettäväksi? Katsoin häntä edelleen, ja yhdessä tiiviissä silmänräpäyksessä hän lakkasi olemasta vieras. Minä pelästyin. Pelästyin hirvittävästi. Ajattelin lähteä pakoon.
- Viime yönä taivas oli niin musta, että tähdet näyttivät törmäävän ikkunaani. Olisin ulottunut koskemaan niitä kädelläni.
Minä ajattelin sinua.
Kohtasin hänen katseensa.
En kääntynyt pois.


P.S. Kirjan kansi saa minulta varauksettomat kehut! Rakastin sitä heti ensi näkemältä.  Ja kun lähemmin tarkastellessa tajusin, että kuvan naisen sisällä on meri, olin myyty. Yksi hienoimmista kansista tänä vuonna.

P.P.S. Huomenna kerron toisesta kirjasta, jonka kannessa on sateenvarjoa pitelevä ihmishahmo - ja hänenkin sisällään on villi luonto! Ei tosin meri, vaan metsä... Arvaatteko, mistä kirjasta puhun?

torstai 21. huhtikuuta 2011

Tästä alkaa pääsiäinen

Animated spring scraps, spring glitter graphics, spring myspace comments

On kaunis ja kuulas kiirastorstain ilta. Tänä vuonna vietämme pääsiäistä perheen ja rakkaan vanhan ystävän parissa, korkkaamme pullon hyvää viiniä ja kätkemme pääsiäismunia lapsille. Pääsiäisyönä äiti polttaa tuohuksia ja kuuntelee palveluksen radiosta, päiväsaikaan siivoamme takapihan puutarhaunelmia pulppuillen. Kirjapinossa odottavat Leena Krohnin Auringon lapsia, Karel Capekin Puutarhurin vuosi ja Sue Monk Kiddin Merenneidon tuoli... vain muutamia mainitakseni. 
Toivottavasti myös teillä on onnellinen pääsiäinen! Keväinen halaus kaikille. Pistäkää se kiertoon ja olkaa niin onnellisia kuin vain suinkin uskallatte olla,

toivoo tarinautti Elma Ilona (ja lähtee kävelylle hankkimaan kevättuulen tuoksua tukkaan).


Day 21 - lapsuuden lempikirjat

Oih, nyt en millään voi valita vain yhtä... tässä muutamia lapsuuteni aarteita.

Day 21 – Favourite books from your childhood


Michel Tournier: Pierrot ja yön salaisuudet

Koska en löytänyt kuvaa suomenkielisestä laitoksesta, laitan tähän ranskankielisen kannen. Tästäkin näkyy lumoava kuvitus, jota lapsena rakastin! Leipuri Pierrotin yölliset kuljeskelut kaupungissa ja rakkaus aurinkoiseen Colombineen liikuttivat tyttölapsen luontaista romantiikan janoa... nyt aikuisena kirjan tarina hymyilyttää, silloin lapsena siihen suhtautui aivan luonnollisesti. (Juonipaljastus: Pierrot ja Harlekiini molemmat rakastavat Colombinea. Lopuksi Pierrot leipoo suuren leipä-Colombinen, jota kilpakosijat yhdessä Colombinen kanssa onnellisina nauraen syövät.)


Eric Carle: Pikku toukka paksulainen
Frances H. Burnett: Kadonnut prinssi
Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli

Pikku toukka paksulainen oli luultavasti ensimmäinen kirja, jota rakastin. Muistan kuinka jännittävää oli seurata toukan tietä läpi kirjan sivujen... kirjaimellisesti läpi: joka sivulla oli kuvia ruuista, joitten keskellä oli toukan syömä reikä! Ja muistan, kuinka henkeäsalpaannuttavan jännittävää oli kääntää viimeinen sivu ja nähdä ihmeen ihana perhonen, joka toukasta oli tullut.

Vaahteramäen Eemelistä osasin viisivuotiaana pitkiä pätkiä ulkoa. Siksi ei pitkään aikaan huomattu, että olin oppinut lukemaan, kun istuin kirja sylissä ja luin ääneen :)

Ahmimisiässä, noin 9-vuotiaana, löysin äitini hyllystä Kadonneen prinssin ja lumouduin. Olen lukenut kirjan niin monta kertaa että sekosin laskuista jo kauan sitten. Burnettin seikkailukirja oli juuri sopivan jännittävä. Tätä suosittelen kaikille! Aika ei ole yhtään hapertanut sen tenhoa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 20 - Rakkaimmat rakastavaiset

Otin vapauden muunnella päivän kysymystä: romanttisen kirjan sijasta valitsen suosikkini fiktiivisistä rakastavaisista.  Vaihtoehtoja olisi paljonkin, mutta silti valintani on selvä:

Day 20 – Favourite romantic characters
                 Aragorn ja Arwen 

Kun 16-vuotiaana luin ensimmäistä kertaa Tarun sormusten herrasta, olin aivan rakastunut Aragorniin. Ja hänen rakkautensa Arweniin hakee edelleenkin vertaistaan kirjojen sivulta. Arwenin valinta kuolemattomuuden ja rakkauden välillä tekee fraasista "en voi elää ilman sinua" koskettavalla tavalla totta. 

Ketkä ovat teidän muiden lempikyyhkyläiset? 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta


"Voitteko huonosti?" Vastapäätä istuva rouva kysyy.
Voin, madame. Minusta tuntuu, että minä kuolen. Kymmenen vuotta olen pelännyt tätä päivää, ja tässä se nyt on: nyt se tapahtuu, tässä teidän silmienne edessä. Kymmenen vuotta olen pokkuroinut. Kymmenen vuotta olen kulkenut laput silmillä aamuyhdeksästä iltakuuteen, jotta en näkisi enkä kuulisi, mihin olen ajautunut. Kymmenen vuotta olen illalla ennen nukahtamista ajatellut, Marylou, taas yksi päivä pulkassa. Olin väistellyt esteitä. Tasapainoillut. Ja siinä se nyt oli: harha-askel. Yksi jalka luisulla maaperällä, lopun alku.

Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta
Alkuteos: Providence, 2008

Pariisissa, sattumalta kertoo yhdestä päivästä viiden ihmisen, viiden pariisilaisen arjessa. Konttorirottana raatava yksinhuoltaja, kuolemansairas vanhus, "vääränvärinen" asianajaja, sokeasti rakastunut elokuvatuottaja sekä entinen narkkari eivät vielä aamulla tunne toisiaan, mutta päivän loppuun mennessä sattuma on tuonut heidät yhteen. Eikä heistä kukaan sinä iltana ole sama ihminen, joka oli aamulla vuoteesta noustessaan...

Tarinautti lokikirjaan: Olen viime aikoina lukenut niin tummasävyistä tekstiä, että tähän väliin tahdoin ehdottomasti jotakin kevyttä. Ihan aivotonta puuroa en kuitenkaan halunnut, joten päädyin valitsemaan tämän. Ja voisinpa sanoa, että valinta oli varsin hyvä. Kirjaa oli kiva lukea, sen parissa viihtyi. Ja siinäpä sen anti sitten olikin. Jos tähän suhtautuu viihderomaanina, saa varmasti sen mitä odottaa ja ehkä jopa hitusen enemmän, lukuromaaniksi asti en tätä ylennä. 

Tämä herttainen tarina sopii mainiosti matkalukemiseksi vaikka junaan, tai kesäloman alkua odotellessa kaupunkiahdistuksen purkuun.Tarina on myös erittäin elokuvallinen, ja leffa tästä onkin jo tekeillä. Summa summarum: sympaattinen kertomus sattuman ihmeitä tekevästä voimasta aivan tavallisena arkipäivänä, jolloin mikään ei -onneksi- mene putkeen.

Day 19 - suosikkikirjani leffana

No nyt heitti helpon! Tätä ei tarvinnut edes miettiä...

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Muistan epäluuloni, kun kuulin että tästä tehdään leffatrilogia. Ajattelin tuolloin: Arghh. Mutta leffakolmikosta tuli kuin tulikin hieno. Suosikkini on ilman muuta kolmonen, Kuninkaan paluu. Mutta kokonaisuuskin pelaa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kirjapettymyksiä

Pieni Suklaapuoti-fanina pitäisin niin kovin mielelläni myös muista saman lajityypin kirjoista. Valitettavasti näin ei ole toistaiseksi käynyt...

Day 18 – Book(s) that disappointed you


 
Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut
Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Oikeastaan kummassakaan näistä kirjoista ei ollut mitään vikaa. Niistä vain puuttui se jokin, joka Suklaapuodissa oli, ja lempikirjaani verratessa ne kalpenivat mennen tullen. Harmi! Bauermeisterin kirja oli symppis mutta jotenkin lälly, Mehranin kirjaan en alunperinkään saanut sellaista imua että olisin jaksanut loppuun. Ehkä vielä joskus annan sille toisen mahdollisuuden... oletteko te muut lukeneet näitä? Jos, niin mitä olette mieltä?

Keittiöpettymysten lisäksi olen kokenut vastaavaa  ns. viisauskirjallisuuden saralla. Periaatteessa arvostan korkealle kirjoja, joita lukiessa tajunta laajenee - mutta mikähän siinä on, että se hyvin harvoin laajenee sellaisia kirjoja lukiessa, joitten takakansi sellaista lupaa? Esimerkeistä käyköön nämä kaksi:


Paulo Coelho: Brida
Serdar Özkan: Kadonnut ruusu

Bridasta tuli etäisesti mieleen Richard Bachin kirjat. Kadonnut ruusu taas liikkui Pikku prinssin mielenmaisemissa. Kaunokirjallisuutena kummatkin olivat kökköjä. Özkanin kirjassa oli kyllä hyvä sanoma, mutta sen kertominen kangersi. Brida taas oli yhtä huuhaapuuhaa. Joskus puolenvälin paikkeilla päätin, että olen jo viisastunut tarpeeksi ja heivasin koko kirjan. Kadonneen ruusun luin loppuun asti, eikä se surkea ollut. Mutta ei se kyllä maailmaani mullistanut, enkä varmasti sen ääreltä etsi vastausta elämän suuriin kysymyksiin. Yleisesti ottaen voin sanoa, että olen kasvanut henkisesti huomattavasti enemmän kahlatessani hitaasti läpi Karamazovin veljeksiä, kuin näitten nykygurujen vaikutuksesta. Ja vielä vanhemmat oikeastiviisaat Rumi ja Gibran yhä edelleen pitävät pintansa, niihin palaan aina ja aina.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Days 16 & 17 - lempinainen ja lempilainaus

Lempinaishahmon valitseminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin miehen. Lopulta päädyin hahmoon, joka on minusta juuri niin väärinymmärretty kuin hänen kollegansa yleensä:
Day 16 – Favourite female character
Muumimammaa moni pitää tylsänä olentona, jolla ei ole elämässä muuta funktiota kuin olla Täydellinen Äiti. Niin luulin kai nuorempana minäkin, kunnes luin suosikkimuumini, Muumipappa ja Meri, ja sain todella tutustua naiseen essun takana. 

Nykyään olen sitä mieltä, että Muumimamma on juuri sellainen nainen kuin itse toivon jonakin päivänä olevani: vahva, luova, joustava mutta ei liian - ja ennen kaikkea: hän löytää aina keinot olla onnellinen, sopeutua, selvitä, luoda onnellisuutta silti uhraamatta itseään täysin. Hänelläkin pitää olla jotain omaa, hän raivaa oman tilansa vaikka väkisin. Suosikkikohtani kirjassa on aina ollut se, kun Muumimamma katoaa majakan seinälle maalaamaansa puutarhaan.... (tykkäsin siitä jo silloin, kun en vielä itse ollut äiti!!) Ja huumorintajussakin Muumimammalta löytyy, ei niinkään vitsinkerrontamielessä vaan humoristis-sympaattista asennoitumista elämään.


Day 17 – Favourite quote from your favourite book


"Seuraavana keväänä minun on herättävä ennen muita. Silloin saa olla hetken rauhassa ja tehdä mitä haluaa." 
- Muumimamma -

P.S. Myös tuon ensimmäisen sarjakuvaruudun puhekupla kävisi lempisitaatista. Saksaa puhumattomille suomennos: "Kirjoja! Nyt kaikki kyllä järjestyy."

Äänestystulokset ja arvonnan voittajat

Viikko sitten utelin teiltä, rakkaat lukijat, mikä Ruohometsän kansan monista kansista vetosi eniten teihin. Ja varsin yksimielisiä olitte: 12 äänestä peräti kahdeksan kalasti tämä:
Toiseksi kipusi kolmella äänellä (plus kolmella erityismaininnalla) suomalaisen laitoksen nostalgiaa tihkuva kansikuva.

Kiitokset kaikille äänensä antaneille! Ja kuten luvattua, vastanneiden kesken arvoin yllätyspalkinnon. Kaikki kilpailijat saivat nimensä PostIt-lapulle, ja laput laitetiin taiteltuna tyttären pyöräilykypärään. Ja voittoarvan omistajaksi nousi...

 ....jännitystä rumpujen pärinääääää...

....lisää pärinäää.........

....nuori nainen, jolla on aina kirja kesken... 

...hän asuu sattumoisin Oulussa kuten minäkin...

...luonteeltaan hän on sangen, sanoisinko, lukuisa...

...ja hänen nimensä on Laura. Onneksi olkoon! 

Eikä siinä vielä kaikki. Voittoarpaa nostettaessa siihen oli näet takertunut toinen lappu, joka putosi lattialle. Päätin, että moinen sinnikkyys on lohdutuspalkinnon arvoinen. Siis palkinnoille loikkasi myös Rouva Kepponen. Onnittelut sinullekin! Voittajat laittakoot sähköpostia osoitteeseen elmailona AT gmail.com.

Ja vielä lopuksi toinenkin äänestystulos. Sivupalkissani kyselin, minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Voittajaksi nousi nipinnapin kahdeksan ääntä kalastanut Pariisissa, sattumalta


Merenneidon tuoli jäi äänen mitalla kakkoseksi. Kolmoseksi tiensä taisteli Hengityskeinu ja perää piti kahdella äänellään Hyvä isä. Kaikki nämä kirjat kyllät varmasti luen kunhan kerkiän, mutta seuraavaksi tieni vie siis Ranskaan. Kiitos teille!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Leena Krohn: Oofirin kultaa


Ja jos sinäkin kuulit sen, etkö sinäkin kadu, ettet tehnyt niin kuin olisit tahtonut: tanssinut hänen perässään käsiä yhteen lyöden pau ja pau aina kun hänen nuijansa kumahti kuperana välkkyvään pintaan?
Mutta vaikka käännyit vain katsomaan hänen jälkeensä kassi kädessäsi, etkö oikeastaan lähtenyt kuitenkin ja eikö lähtenyt joku toinenkin ja kolmas ja emmekö yhdessä juhlineet sitä, että kaupunki kerrankin oli yksi ja yhteinen, kokonainen, oma, ja että se eli kaikkien kanssa uupumatta hetkien päivää?

Leena Krohn: Oofirin kultaa, 1987

Kultaisen ruo'on kaupungissa on outo rakennus. Taloa sanotaan tabernaakkeliksi ja sitä asuttaa joukko väkeä, jota kutsutaan Kullanhuuhtojiksi. Heistä jokainen etsii totuutta tai onnea kuka mitenkin: yksi puhuu, toinen tutkii aavejäytäjäisiä, kolmas yrittää alkemian avulla jalostaa karkeasta jaloa. On myös muuta väkeä: lapsi, lasityttö, rouva Raa ja kolmisilmäinen tuatara, jonka silmäluomet pirskahtelevat verta. Tätä kaikkea kuvaa tarinan kertoja: taloa jätevuoren varjossa, kaukaisessa tulevaisuudessa tai ehkä jossain toisessa todellisuudessa - se ei ole tärkeää, sillä totuutta ei voi saavuttaa eikä elämän salaisuutta ymmärtää järjellä.

Tarinautti lokikirjaan: Tästä kirjasta on vaikea sanoa mitään. Se ei ole tarina vaan epätarina; unenomainen, absurdi, kiehtova, lyyrinen ja vielä jotain, jota en osaa sanoin kuvata. Kirjaa leimaa voimakas surumielisyys, väliaikaisuus ja saavuttamattomuus, silti kaiken raskauden alta välähtelee ikuisuus kuin kultahiput liejussa.

En suorastaan sanoisi pitäneeni kirjasta, mutta kiehtova se oli. Heti seuraavalla kirjastoreissulla hihaani tarttui jo toinen Krohn: Tainaron, jota on kehuttu paljon ja jonka kuvittelen helpommaksi kirjaksi kuin tämä.
Summa summarum: Oofirin kultaa on outo kirja ihmisyyden ikuisesta tuskasta, yrityksistä löytää vastaus... tai ainakin oikea kysymys.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Day 15 - suosikkimieheni

Day 15 – Favourite male character



Tämän päivän kysymykseen olisi montakin vastausta, mutta sisäinen anarkistini vaati vastaamaan: Cosimo, tuo poika joka 12-vuotiaana kieltäytyi syömästä päivällistä ja kiipesi puuhun. Kyseessä on tietysti Italo Calvinon legendaarinen Paroni puussa, kirja joka vei sydämeni ja jonka mainiota paronia olen sittemmin suuresti ihaillut. Mies, joka pystyy elämään koko elämänsä viis veisaten ulkoisista vaatimuksista - ja silti elää häikäisevän, hämmästyttävän elämän! - on ehdottomasti suosikkini kaikista miehistä, joihin olen kirjojen sivuilla törmännyt. Kukapa meistä ei joskus haaveilisi, että saisi kiivetä oksalle rakkaansa luo ja kadota metsien siimekseen... ;-D

torstai 14. huhtikuuta 2011

Day 12 - Suosikkini suosikki

Day 14 – Favourite book of your favourite writer
    Tove Jansson: Kesäkirja

Mutta kummitusmetsässä istui isoäiti ja veisteli outoja eläimiä.
---Mitä sinä puuhaat? kysyi Sophia.
Leikin, vastasi isoäiti
.

Kun eilen pähkäilin suosikkikirjailijaani, Tove Jansson päihitti Astrid Lindgrenin juuri aikuistenkirjojensa avuilla.  Kaikkia en ole vielä lukenutkaan, mutta tämä on huikaisevan hyvä. Siinä on samaa henkeä kuin Muumeissa, mutta kyseessä on siis aikuistenkirja. Lapsen ja vanhuksen ystävyyden kuvaus on koskettava ja käsittämättömän taitavasti kerrottu. Aivan ihana kirja siis! Siinä on kaikki, eikä sanaakaan liikaa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Days 12 & 13 - Vanhaa ja uutta lempeä

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Marion Zimmer-Bradley: Avalonin usvat

Luin Avalonin usvat 13-vuotiaana, ja se teki minuun aivan valtavan vaikutuksen! Muistan kuinka kananlihalla sitä luin. Sitten kun aikuisena koetin palata kirjaan, ei se enää temmannutkaan mukaansa läheskään niin kuin silloin. Hyvä kirja se on yhä edelleen, jotain nuoruuden lumouksesta vain on poissa... ja vaikka kirja ei enää romaanina keikukaan kärkisijoilla, on siitä kuitenkin jäänyt lähtemätön jälki - mistä kertonee sekin, että toisen tyttäreni nimi on tästä kirjasta saatu. (Tyttären nimi ei kuitenkaan ole Usva :D)

Ja sitten lempikirjailija. Se oli kahden kauppa. Astrid Lindgren hävisi kalkkiviivoilla tälle:

Day 13 – Your favourite writer


Tätä tuskin tarttee selittää. Tove vaan on Tove!


tiistai 12. huhtikuuta 2011

Jeanette Winterson: Majakanvartija


Sinä ensimmäisenä yönä Pew keitti makkaraa pimeydessä. Ei, vaan Pew keitti makkaraa pimeydellä. Se oli pimeyttä, jonka saattoi maistaa. Sitä me söimme: makkaraa ja pimeyttä.

Jeanette Winterson: Majakanvartija
Alkuteos: Lighthousekeeping, 2004

Kun sattumasta syntynyt Hopea jää orvoksi äitinsä kuoltua, hänet lähetetään majakanvartijan kisälliksi. Sokea majakanvartija Pew on myyttinen hahmo, joka täyttää pimeyden tarinoillaan kylän ja majakan menneisyydestä. Tarinoiden keskushenkilö on legendaarinen pappi Babel Dark, jonka tuskainen kamppailu oman valonsa ja pimeänsä välillä yli sata vuotta sitten on sama, jota myös Hopean täytyy sydämessään käydä. 
Halki ajan ja paikan Pewin tarinoiden valo yltää Hopean luokse myös aikuisena, ohjaten pimeästä valoa kohti.

Tarinautti lokikirjaan: Aloin lukea tätä jo vuosia sitten, mutta alku oli mielestäni niin tyhmä että koko kirja tyssäsi sivulle 3. Kirja jäi kuitenkin mielenpohjalle kummittelemaan, ja nyt päätin palata siihen. Alku oli edelleenkin tyhmä, mutta rakkauteni majakoihin voitti. Kolmenkymmenen sivun jälkeen olin lumottu. Puolivälin paikkeilla olin vakuuttunut, että tämä tulee nousemaan vuoden parhaiden lukuelämysteni joukkoon. 

Sitten kirjassa tapahtui käänne,jonka myötä tunnelma lässähti. Tarinan loppu oli pirstaleinen kuin Hopean oma mieli. Se kuului tietysti asiaan, jäin vain kaipaamaan kirjan alkuosan tunnelmaa. Loppua kohden tunnelma taas seestyi, mutta tarinaan jäi niin isoja aukkoja että se kieltämättä häiritsi. Loppuratkaisu maistui vähän kliseiltä, silti pidin siitä kuten koko kirjasta. 

Wintersonin kieli on fantastista! Rakastuin siihen täysin. Nainen oli kirkas kiekko hänessä ja jätti hänet auringonkehräämäksi. Tai:  Niin oli tehtävä, että tuo menneisyys oli raahattava tulevaan, koska nykyhetki oli antanut periksi allani kuin huonosti tehty tuoli. Kaikkiin tällainen ei pure, minuun se puri.
Majakoitten rakastajana koin kirjan myötä myös tuttua surua siitä, että majakanvartijoiden aika on ohi. Onneksi tarinoiden kautta tuohon aikaan voi astua käymään...


Summa summarum tulee tällä kertaa suorana sitaattina kirjasta:


Pew, kerro minulle tarina.

Minkälainen tarina, lapsukainen?
Tarina, joka päättyy onnellisesti.
Maailmassa ei ole sellaista asiaa.
Onnellista loppua?
Loppua.


maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kirjavaihto! (First come, first serve)

Huhhei! Tuumasin tuossa, että voisin laittaa pystyyn pienet kirjanvaihtajaiset. Siis: alla muutama kirja, jotka etsivät uutta kotia. Ajatus on, että se joka ensin ehtii, saa ilmoittaa haluavansa näistä jonkin. Minä lähetän toivomasi kirjan sinulle, ja sinä vastavuoroisesti lähetät itse valitsemasi kierrätyskirjan minulle. Näin saamme lukuelämykset kiertoon. Kumpikin osapuoli maksaa kirjan lähetyskulungit, siis suurin piirtein tasan pitäisi mennä.
Tarjolla vaihdettaviksi siis ovat:

1. Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (pokkari, ok-kuntoinen)

2. Kate Mosse: Labyrintti (pokkari, hyväkuntoinen)

3. Ana Menendez: Rakas Che (pokkari, ok-kuntoinen)

Periaate on siis se, että nopein ehtii ensin. Ja tosiaankin, vaihdossa lähettämäsi kirjan saat valita itse. Ainoa toivomus on, ettei dekkareita eikä muutenkaan kovin raakoja / inhorealistisia teoksia. Muuten passaa melkein mikä vain.

Day 11 - Kirja jota vihasin

No nyt ei tarvitse kahdesti miettiä! Tämän päivän vastaus löytyi heti: 
Day 11 – A book you hated
   Juhani Peltonen: Salomo ja Ursula

Kommenttiraita: Tämän kirjan kannessa pitäisi lukea "huom! Ehdottomasti EI SOVELLU RASKAANA OLEVILLE." Ja minä tietysti olin. Kirjan loppu järkytti minua niin, että en nukkunut koko yönä, ja äitini täytyi palauttaa kirja puolestani kirjastoon, koska minä en suostunut enää koskemaankaan koko kirjaan... No joo, hormoneilla oli tietysti osuutta asiaan, mutta siis uffff! Kiitos mutta ei kiitos koskaan enää 
(Ironista on se, että saman kirjailijan Elmo on yksi suurimmista suosikeistani ever. Näinkin voi näköjään käydä.)


P.S. Oikeasta sivupalkista löytyy äänestys: mihin kirjaan tarttuisin seuraavaksi? En näet mitenkään osaa päättää. Jos haluaa perustella ääntään, ei muuta kuin kommenttia kehiin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Suosikkiklassikon monet kasvot ja ÄÄNESTYS

Tämän päivän kysymykseen olisin voinut vastata monellakin tavalla, mutta kun Kurjat tuli esiteltyä eilen ja herrat Calvino sekä Steinbeck vielä muissa yhteyksissä mainitaan, päätin nostaa esiin suosikkini monien vuosien takaa:


Day 10 – Favourite classic book

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Kuvaa metsästäessäni googlasin huvikseni myös kirjan englanninkielisellä nimellä Watershp down, ja huomasin kuinka erilaisia kansia kirja onkaan aikojen saatossa saanut. Tässä muutamia niistä:


Yhteistä kuville on se, että kaikissa on -luonnollisesti- kani, mutta tunnelmaltaan ne ovat aivan erilaisia. Alaoikealla oleva on söpöin, jopa liian söpö: se antaa kuvan, että sisältö on herttaisempi kuin onkaan. Tosiasiassahan kirjassa tapahtuu kaikenlaista vähemmän söpöä eikä todellakaan sovellu  perheen pienimmille iltasaduksi. Alavasemmalla olevan kannen väritys tavoittaa kirjan jännärimäisen tunnelman, yläoikealla oleva taas ainoana huokuu seikkailun tuntua ja siten kuvaa hienosti kirjaa. Oma suosikkini on kuitenkin nipin napin tuo sininen, ehkä ihan vain siksi kun se on niin kaunis ja kiehtova. 

Nyt onkin pikku gallupin paikka: mikä näistä kansista vetoaa sinuun, rakas sinä joka juuri tätä luet? Jos olet lukenut Ruohometsän kansan, mikä kansista kuvaa sitä mielestäsi parhaiten? Jos taas et ole lukenut, mikä näistä kansista parhaiten houkuttelisi lukemaan? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan pieni palkintokin :) Aikaa osallistumiseen on yksi viikko, eli ensi viikon sunnuntaina arvon voittajan. Joten siitä vain sisäinen kriitikko valloilleen! Sana on vapaa ja väärässä ei voi olla.