Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat

Niin kauas kuin silmä kantaa

meidän hienoja tuntureita

Mutta niin monta askelta sinun luoksesi

Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat

Kirjayhtymä 1980

Alkuteos: Giða ijat cuov'gadat

Saamelaiskulttuurin viikko jatkuu, vaikka varsinainen juhlapäivä oli eilen. Saamelaisen taiteen suuri poika Nils-Aslak "Aillohaš" Valkeapää (1943-2001) oli muusikko, runoilija ja kuvataiteilija, ja hän on edelleen kansainvälisesti tunnetuimpia saamelaiskulttuurin sanansaattajia maailmalla.

Valkeapään runot ovat hänen itsensä mukaan "yhden ihmisen ajatuspisaroita", jotka usein kumpuavat joikuperinteestä. Lyhyissä, pelkistetyissä runoissa on samaa hiljaista avaruuden tuntua kuin perinteisessä kiinalaisessa ja japanilaisessa runoudessa.

Tuuli jutaa tuntureita

syksy riisuu sydämeni

riipii lehdet 

Jäätyvillä järvillä

huutelevat vielä hanhet

Kevään yöt niin valoisat kuvaa vähäeleisen kauniisti ja väkevästi saamelaista sielunmaisemaa, jossa ihminen on pieni ja luonto suuri. Saamelaiseen identiteettiin voimakkaasti kuuluva luontoyhteys on vahvasti läsnä niin runoissa kuin kuvituksessakin, joka myös on lähtöisin Valkeapään omasta kynästä.

Kevään yöt niin valoisat on myös kertomus rakkaudesta. Muutamin tarkoin siveltimenvedoin Valkeapää kuvaa rakkauden vuodenkiertoa: kevään haaveita, kesän onnea, syksyn ikävää, talven pitkää odotusta. 

Mutta kun ehdin luoksesi

en enää tiedä

mitä pitäisi sanoa

minne kädet panna

yksinäisten öiden pitkät ajatukset 

lentelevät lokkeina meren yllä

Valkeapäältä ilmestyi yhteensä 8 runokokoelmaa, joista vain kaksi (Kevään yöt niin valoisat ja Aurinko, isäni 1988) on käännetty suomeksi. Moni tuntee Valkeapään parhaiten musiikistaan, ja hänen elämäntyönsä keskeisiin saavutuksiin kuuluukin katoamassa olleen joikuperinteen elvyttäminen ja kovia kokeneen saamelaisen identiteetin vahvistaminen.

Iltaisin laulavat sinirinnat

On kevät

Sydämessäkin sulaa

jokin

narraa hymyilemään, joikata hyrehtimään

Tarinautti lokikirjaan: Nyt on pikku pakko hieman avautua omasta taustastani... Olen itse "kielipuoli" saamelainen: isäni ikäluokalle saamelaisuus ei ollut ylpeydenaihe, vaan pelon ja häpeän lähde. Suomenkielisessä koulussa saamelaiset joutuivat opettajien silmätikuiksi, omaa kieltä ei saanut käyttää, identiteetti poljettiin systemaattisesti suohon. Niinpä moni päätti säästää lapsensa samalta häpeältä eikä opettanut heille saamenkieltä, vaan kasvatti niin suomalaiseksi kuin suinkin. Opin kyllä saamea koulussa, mutta "omaa" kieltä siitä ei minulle koskaan tullut, ja puhun useita muita kieliä luontevammin kuin saamea.

Vasta kolmekympisenä minussa heräsi kiinnostus omia saamelaisjuuriani kohtaan, ja Nils-Aslakin taiteesta tuli minulle tärkeä matkaopas identiteettini etsinnässä. Enkä minä ole ainut: Aillohašin elämäntyöllä  on ollut suuri merkitys saamelaisten kollektiivisen trauman parantamisessa pitkään jatkuneen suomalaistamis-/norjalaistamis-/ruotsalaistamis-/venäläistämispolitiikan ja häpeän vuosikymmenten jälkeen. 

Ja oletko kuullut

miten Elle-täti sanoo

eihän saamelainen mitään mahda

Älä huoli siitä

hän on viisikymmentä vuotta

joutunut sitä opettelemaan

Ajattele ennemminkin 

kuka häntä opetti

Aillohaš

Summa summarum: En tiedä miksi toinen puu / on toista suurempi /päivä toista valoisampi

Sydän vain itkee / ihmisten tähden / päivästä päivään

Rakastetun saamelaistaiteilijan runoja saamelaisesta sydämestä. 

P.S. Niille jotka kiinnostuivat ja haluavat kuulla Ailusta lisää, suosittelen lämpimästi hänestä tehtyä dokumenttia "Tuuli käy läpi sydämein". 

Váimmustan lea biegga / Tuuli käy läpi sydämein