bg

Free background from VintageMadeForYou

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Haaste: Kansien välissä kaupunkilomalla

Täällä blogistaniassa kun kuljeksii, ei voi olla välttymättä toinen toistaan kutkuttavimmilta haasteilta. Läheskään kaikkiin ei voi osallistua, vaikka melkein aina tekisi mieli. Siitä huolimatta päätin, että aika on kypsä vielä yhdelle... Olen näet jo vuosia haaveillut kaupunkilomasta, jolle näillä näkymin en vielä piiiitkään aikaan pääse. Mutta hoo! Konstit on monet, sanoi eukko kun haasteen pystyyn pisti:

KANSIEN VÄLISSÄ KAUPUNKILOMALLA-HAASTE


Tehtävä: Valitse jokin kaupunki, jonne mieluusti matkustaisit, ja lue vähintään kaksi sinne sijoittuvaa / siitä kertovaa kirjaa. Kirjat voivat olla mitä tahansa: novelleja, romaaneja, matkakertomuksia, sarjakuvia, lastenkirjoja... valinta on vapaa. Kuitenkin olisi hyvä jos valitsemasi kirjat ovat eri ihmisten kirjoittamia, niin että saat kokea kaupunkisi mahdollisimman monesta näkökulmasta. Lue kirjat mielellään peräkkäin tai muuten lyhyellä aikavälillä, niin että saat intensiivisen "matkakokemuksen". Raportoi sitten tänne ja/tai blogiisi kokemuksistasi, ja kerro millaisena kaupunkisi koit. (Kaupungin sijasta voit valita jonkin muun maantieteellisesti rajatun, suppeahkon alueen, esim. saaren tai kylän.) Halutessasi voit myös täydentää elämystä kuuntelemalla paikallista musiikkia tai katsomalla kaupungissasi tapahtuvan leffan.

Itse tartun haasteeseen "matkustamalla" erääseen Euroopassa sijaitsevaan aasialaiseen kaupunkiin. Tämä Aasiassa sijaitseva eurooppalainen kaupunki on vaihtanut historian saatossa niin uskontoa kuin myös nimeä... ettekä varmaan millään arvaa, mistä kaupungista puhun ;)

Pistätähän linkin tänne kommentteihin, jos otat haasteen vastaan. Hauskaa kaupunkilomaa ja nojatuolimatkailun iloa!

17 kommenttia:

  1. Ihana haaste, jonka laitan ehdottomasti korvan taakse ja yritän suorittaa! Blogini haastesivu kaipaa kipeästi päivittämistä, mutta lisään tämän sinne, jahka saan aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiva jos kerkiät mukaan. Minullakin blogipäivitykset laahaavat jäljessä, mutta eihän tässä onneksi mitään deadlineja olekaan.

      Poista
  2. Ihana haaste tosiaankin! Minäkin mietin tätä. Tai siis osallistun, kunhan ensin keksin kaupungin kaikkien kiehtovien maailmankolkkien joukosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Runsaudenpula tosiaan on valtava, tutustumisen arvoisia kaupunkeja on maailmassa niin paljon.

      Poista
  3. Oikein kutkuttava haaste! Itse matkustaisin ehdottomasti New Yorkiin, mutta vielä ei ole sen aika:) Täytyy palata asiaan, kun matkajalkaa alkaa vipattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. New York on varmasti hieno kirjallinen matkakohde! Ja valinnanvaraakin riittää, kirjallisuus on pullollaan hienoja Nykiin sijoittuvia kirjoja...

      Poista
  4. Joo, tää on ihan mulle sopiva juttu! Nyt vaan pitää enää löytää sopivaa luettavaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lykkyä etsintään! Toivottavasti bongaat mieluisia kirjoja.

      Poista
  5. Oi miten ihana haaste! :) Ilman muuta olen mukana, ja taidankin jo tietää, mistä kaupungista luen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Sara! Jään uteliaisuudesta kihisten odottamaan matkakertomustasi.

      Poista
  6. Mukana. Sivulla 125. :)
    Barcelonassa.
    Ja lisäksi aikamatkalla 1900-luvun puolivälin tienoilla.

    Olen lumoutunut Carlos Ruiz Zafónista ja Tuulen varjosta.
    Minulla on dekkariversio, joten näin flunssaisenakin olo kirjan kanssa käy vaivattomasti, se kun suosiolla taittuu yhen käden voimin auki mukavasti selkäpuolelleen.

    Googlettelin huvin vuoksi mitä kirjasta on sanottu.
    Jotkut kokevat sen tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi. Eräässä blogissa mainittiin jotain leväperäisyydestä - lukija oli löytänyt kertomuksesta jonkin juonellisen epäsuhdan, siis verkossa reiän. Hänen mukaansa kirja oli rakentunut liikaa selitysten varaan.

    Arvostelujen takia on ristiriitainen olo.
    Olen juuri palannut Danielin ja Fermín Romero de Torresin kanssa elokuvateatterista, nähnyt siellä vilauksen kasvottomasta miehestä ja vielä vähän sitä ennen käynyt toiseen kertaan unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

    Muiden arvioista huolimatta pysyn Barcelonassa. Siitäkin huolimatta, että se väitetty epäsuhta jossain kohti paljastuu tai että ...

    Nyt jatkan matkaa valon ja varjon rajalla eikä minulla ole minkään sortin ennalta-arvausta mihinkään suuntaan. Meneillään olevassa luvussa vuodenaikakin on päinvastainen. Syksy on pudottanut kaupungin päälle lehtiverhon, joka aaltoilee kaduilla kirjavana kuin käärmeennahka :):) okei :)

    Palailen vielä kertomaan tästä kaupunkimatkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Salli Katriina! Barcelona on loistovalinta. Minuakin kiinnostaa kovasti tuo Tuulen varjo, jään innolla odottamaan kokemustasi kirjasta ja kaupungista :)

      Poista
    2. Tarkoitin tietenkin pokkariversio eikä dekkariversio kuten väitin... :)

      Poista
  7. Minä kävin Berliinissä: http://kirjavakukko.blogspot.com/2012/03/kirjallinen-matka-berliiniin.html Käyn varmaan vielä muissakin kaupungeissa. :)

    VastaaPoista
  8. Tukholmassa käyty! => http://kirjavakukko.blogspot.com/2012/04/kirjallinen-matka-tukholmaan.html

    VastaaPoista
  9. Löysin blogisi vasta nyt, kun kävit kurkkaamassa minun blogiani.

    Tämä haaste on kiva, en vielä ilmoittaudu mukaan, mutta pidän sen mielessä.

    VastaaPoista
  10. Kivalta kuulostaa haaste, täytyypi ottaa ja pohtia.
    Mun kirjablogi: http://wwww.sheferijm.vuodatus.net

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.