Michael David Lukas: The Oracle Of Stamboul

At the sound of her voice, the hoopoe cocked its head to the side, as if to listen more carefully. Eleonora looked out at the hazy city, sparkling like an errant school of stars caught up in the dark net of the straits. As she inhaled to speak, the city fell into an expectant hush. The earth slowed on its axis. 
"I wish I could stay. I wish I could stay in Stamboul for ever."

Micahel David Lukas: The Oracle Of Stamboul
Great Britain, 2011

Romania loppukesällä 1877. Tsaarin armeija on juuri marssinut Mustallemerelle, kun mattokauppias Yakob Cohenin vaimo menehtyy lapsivuoteelle. Tytön syntymä on enteiden merkitsemä, ja merkillisintä on että harjalinnut, jotka yllättäen ilmestyivät kaupunkiin lapsen syntyessä, seuraavat varttuvaa Eleonoraa minne ikinä hän meneekin. Muutenkin käy pian ilmeiseksi, että Eleonora Cohen on epätavallinen lapsi. Kahdeksanvuotiaana hän osaa lukea seitsemää kieltä ja ahmii isänsä kirjaston kirjoja aina, kun äitipuolensa Ruxandran valvovalta silmältä kykenee.

Kun Eleonoran isä lähtee työmatkalle Stambouliin, legendaariseen ottomaanien kaupunkiin, Eleonora ei halua erota isästään, vaan livahtaa mukaan laivaan. Stamboulissa elämä onkin aluksi ihmeellistä - mutta hirvittävä onnettomuus muuttaa kaiken, ja orvoksi jäänyt Eleonora sulkeutuu itseensä, isänsä ystävän Moncef Beyn hoiviin, kirjat ainoana lohtunaan. Sana hänen kyvyistään kuitenkin kiirii itsensä sulttaani Abdulhamidin korviin, ja maailmanpolitiikan myllerryksissä kamppaileva sulttaani päättää turvautua Eleonoran apuun. Kaikki eivät kuitenkaan ilahdu siitä, että sulttaani ottaa neuvoja 8-vuotiaaalta juutalaistytöltä. Pian koko Stamboul kohisee lapsioraakkelista, jonka käsissä lepäävät kokonaisten valtakuntien kohtalot.

Tarinautti lokikirjaan: Älä jatka tämän arvion lukemista, jos harkitset lukevasi kirjan. Juonipaljastukset ovat näet välttämättömiä, jotta voin perusteellisesti lytätä opuksen ;)

Reiluuden nimissä aloitan myöntämällä, että loistavan Kirotun Istanbulin jälkeen voisi hyväkin kirja vaikuttaa vähän lattealta ja vaisulta. Mutta Stamboulin Oraakkeli ei valitettavasti ole hyvä kirja. Tarinan ainekset kyllä siihen riittäisivät. Kansiteksti hehkuttaa: "A gifted girl. A remarkable place. A magical adventure." Miten voikin näistä aineksista keittää niin mauttoman keiton? Lukas tuo tarinaan täkyn jos toisenkin: on vakoojia, suurvaltapolitiikkaa, enteitä ja mystiikkaa. Mutta mitään näistä hienoista lupauksista ei täytetä, yksi toisensa jälkeen juonenkäänteet kuivuvat kokoon. Harjalintuja lentelee kirjan sivuilla riesaksi asti, mutta mitään käytännön merkitystä niillä ei tarinassa ole. Salaperäistä Kiz Kulesi-tornia, josta Eleonora näkee enteellistä unta, ei uniepisodin jälkeen edes mainita. Ja niin edelleen.

Ongelmia oli myös uskottavuudessa. Sen nyt vielä olisin jotenkin niellyt, että sulttaani päättää antaa huippusalaiset asiakirjat juutalaisen pikkutytön luettavaksi. Mutta sen sijaan että Eleonora vietäisiin lukemaan kirjeitä palatsin arkistoon, koko kymmenvuotinen kirjeenvaihto kuskataankin Eleonoralle - taloon, jonka isäntää Moncef Beytä epäillään epäisänmaallisuudesta, ja jota kyttäämään on palkattu peräti amerikkalainen vakooja! Siellä ne huippusalaiset paperit sitten mähöävät useita viikkoja. Se on jo sentään liian paksua.

On todella sääli, että tarina oli niin heikko. Kirjan nimi on loistava, mutta pettymys ulottui myös siihen: "Stamboulin oraakkeli" oli vain juorunnälkäisen journalistin keksintöä, ja mitään profeetallista ennustusta Eleonorasta ei irronnut. Kirjan loppuratkaisu ei ollut ihan niin tylsä kuin pelkäsin, koko tarina vain raukesi tyhjiin.

Voisin jatkaa mollaamistani pitempäänkin, mutta en jaksa, sillä uusi (ja paljon parempi) kirja jo pöydänkulmalla kutsuu ja odottaa. Palaan tähän ja edelliseen Istanbul-kirjaan kuitenkin vielä erillisen kaupunkilomapostauksen muodossa. Kaikesta huolimatta oli kiva lukea englanniksi pitkästä aikaa.

Summa summarum: Tylsä tarina epätavallisen älykkäästä lapsesta. Istanbul oli kaunis kulissi.