Susan Fletcher: Noidan rippi

Maailma kuiskaa, ja sitä pitää kuunnella. Ja jollei kuuntele, huomaa juoksevansa vyötäröä myöten hangessa juopon valitusvirsi korvissaan, ja minä tiesin mikä totuus oli - tiesin sen varmasti. Ja aamutähti loisti, ja puitten oksat olivat murtuneet lumen painosta ja sinä tulet luokseni, suden kutsun jälkeen. Sinä tulet.

Susan Fletcher: Noidan rippi
Alkuteos: Corrag, 2010

Corrag on nuori tyttö, joka istuu pimeässä kosteassa sellissä kuuntelemassa, kuinka ulkona lumi sulaa. Hän kuulee, kuinka puita jo raahataan torille: kun lumi on sulanut, hänet poltetaan roviolla noitana.
Hänen viimeisiin päiviinsä ilmestyy lohtua yllättävältä taholta, kun irlantilainen hengenmies Charles Leslie tulee tutkimaan läheisessä Glencoen laaksossa tapahtunutta verilöylyä saadakseen siitä todisteita vallan kaapannutta kuningas Vilhelmiä vastaan. Koska Corrag on silminnäkijä, hän on arvokas tietolähde herra Leslielle. Leslie siis saapuu tapaamaan noitaa, vaikka rääsyinen ja haiseva akka häntä inhottaakin. Corrag lupaa kertoa verilöylystä, mutta vain sillä ehdolla että mies ensin kuuntelee hänen tarinansa ja lupaa kertoa eteenpäin totuuden hänestä: ettei hän ollut paha, eikä ansainnut kuolla niin julmasti ja yksin. Leslie suostuu.

Niin Corrag alkaa kertoa. Hän kertoo äidistään, joka näki oman äitinsä tapettavan noitana ja koki lopulta saman kohtalon itse. Kun Corragin äiti kuolee, Corrag pakenee uskollisen tamman selässä, luoteeseen päin jossa uskoo hänen oman paikkansa odottavan häntä. Ja lopulta hän pääsee perille Skotlannin ylämaalle Glencoen laaksoon, löytää sieltä oman paikkansa sekä lisäksi sellaista, mitä ei uskaltanut haaveillakaan ikinä löytävänsä: ihmisiä jotka hyväksyvät hänet, huolivat joukkoonsa ja osoittavat ystävällisyyttä jollaista Corrag ei ikinä ennen ole kokenut.

Mutta kuninkaan mielestä Glencoen väki on raakalaisten klaani, joka on ansainnut kohtaloista pahimman. Verilöylyn vääjäämättä lähestyessä Corrag elää hauraita onnen hetkiä, haltioituu maailman kauneudesta ja iloitsee pienistä asioista. Ja sitten on Alasdair, punatukkainen ja tulisilmäinen päällikön poika, sekä hänen lempeä vaimonsa Sarah... Älä rakasta, sanoi äiti aina Corragille. Mutta Corragin sydän on toista mieltä: se on päättänyt rakastaa, senkin uhalla että se sattuu.

Kun Corragin tarina etenee, herra Leslie huomaa ennakkoluulojensa hälvenevän ja hitaasti mutta varmasti koko maailmankuvansa muuttuvan. Hän kertoo Corragista kirjeissään vaimolleen Janelle, jota suuresti rakastaa ja kaipaa.

Tarinautti lokikirjaan:  Mistä aloittaisin? Mitä kertoisin, mitä voisin sanoa? Olen sanaton, lumottu, myyty. Tässä se nyt on, se kirja joka räjäytti tajunnan, se kirja jonka jälkeen en ole enää sama kuin ennen. Noidan rippi itkettää, järkyttää, lämmittää sydäntä ja saa lukiessa pidättämään henkeään. Pidin tässä kirjassa suurin piirtein kaikesta. Tarina on kaunis ja viisas, kirjan henkilöihin kiintyy syvästi ja vaikka juonen  pääpiirteet ovat alusta asti tiedossa, jännitys ja tunnelma pysyy hienosti yllä. Ja kieli - ah ja oih, se kieli! Fletcherin ilmaisu on runollista, rytmikästä ja herkkää. Se tempaa mukaansa, mutta myös pysähdyttää hetkeen, vangitsee.

En ollut juuri koskaan pitänyt noidasta, enkä pidä vieläkään. Mutta juuri silloin ehkä ansaitsin sen nimen. Annoin tuulen lennättää hiuksiani vuorten laella, ja ryömin sieniä kasvavassa metsässä. Katselin pilviä, tarkkailin kauriita ja oleilin tuntikausia - kokonaisia iltapäiviä - vesiputouksen luona, missä olin kylpenyt, ja katselin kuinka syksyn lehdet putoilivat ja lähtivät matkaan merelle päin. Ne heittelehtivät ja kieppuivat virrassa. Eräänä päivänä minä sanoin taikaa. Pysähdyin laaksooni johtavassa kurussa. Tuuli liikutti koivuja, ja tuntui kuin ne olisivat puhuneet. Jos ne puhuivat, ne sanoivat taikaa. Taikaa. Täällä.

Summa summarum: Tässä kirjassa on kaikki, eikä sanaakaan liikaa. Tämä on minun Täydellinen Kirjani. Lukekaa se, oi lukekaa! (Älkääkä pelätkö, ei tämä ole synkkä kirja vaikka siinä paljon synkkiä ja hirveitä asioita onkin. On myös valoa, kaikessa on, ja se valo hyvittää kaiken.)

P.S. Jos jotain pitää kritisoida, niin suomenkielistä nimeä. Noidan rippiin tuskin olisin tarttunut ilman Susan ja Leenan blogisavuja. Alkuteoksen nimi Corrag on kiehtova ja kertoo kaiken, vaikkei oikeastaan kerrokaan mitään.