Sain joku aika sitten Lumiomenalta aivan ihanan tunnustuspalkinnon. Kiitos Katja! Oli todella kannustavaa tulla muistetuksi - ja vieläpä näin pian! ♥
Tunnustus lähtee eteenpäin Ankille, Kirsille, Naakulle, Booksylle ja Katalle. Kiitos mainioista blogeista!
Tunnustukseen liittyy myös haaste. Syy siihen että nyt vasta pistän tämän tunnustuksen kiertoon, on se että blogini on niin uusi joten halusin vähän aikaa "mutustella" millaiseksi blogini muotoutuu. Nyt olen mutustellut ja valmis vastaamaan:1. Milloin aloitit blogisi?
- Helmikuussa 2011. Eli keltanokka olen :)
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
- Kirjoista jotka olen lukenut, kirjoista jotka haluaisin lukea, välillä vaihteen vuoksi myös elokuvista, teatterista, musiikista, taiteesta, kulttuurista, ihmiselämästä yleensä... siis aiheesta kuin aiheesta ja sujuvasti myös sen vierestä. Pääpainona kuitenkin kirjat.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
- Tjaa, sitä pitäisi kysyä teiltä! Mutta itse olen sitä mieltä että lukumakuni on jokseenkin laaja: olen kiinnostunut monista asioista, ja se myös näkyy kirjoissa joita luen: kaunoa meiltä ja muualta, uutta, vanhaa ja tosivanhaa, lasten ja nuorten kirjallisuutta, fantasiaa, scifejä, elämäkertoja, muistelmia ... oma lukunsa ovat tietokirjat: tähtitiedettä, hiukkasfysiikkaa, historiaa, kansatiedettä, matkakirjoja, taidetta, kulttuuria, askartelukirjoja... oikeastaan ainut mitä ei suuremmin tule luettua, ovat dekkarit, ihan kevyt rakkaushömppä (tyyliin Nora Roberts) ja, jostain kumman syystä, novellit. Viimeksimainitun suhteen yritän parantua asenneongelmastani... sitten joskus, kun ehdin.
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Äitini oli legendaarinen lukutoukka joka luki 300+ kirjaa vuodessa ja piti lukemisistaan myös blogia. Hänen kanssaan saatoimme puhua kirjoista tuntitolkulla. Äidin yllättäen kuoltua viime syksynä jäin kaipaamaan kirjakeskustelujamme. Kun menin nettiin, oli haikea olo kun tiesi ettei hänen blogiinsa ole päivityksiä tullut... niinpä aloin käydä muissa kirjablogeissa. Niitä (siis teidän blogejanne, rakkaat ystävät) lukiessani monta vuotta "puolijäässä" ollut lukuintoni virisi jälleen. Ja kun luin, niin halusin myös jakaa lukuelämykseni. Joten voisinpa sanoa, että blogin aloittaminen on osa surutyötä.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- En varsinaisesti muuttaa, mutta laajentua. Tulevaisuudessa haluaisin mm. esitellä suosikkikirjojani vuosienkin takaa. Listafriikkinä haluan / aion myös laatia teemoja, joista kertovia kirjalistoja kartutan sitä mukaa kun niitä tulee vastaan. Ja juu, tulihan sittenkin mieleeni mitä haluaisin muuttaa: HALUAISIN PYSTYÄ OSALLISTUMAAN KAIKKIIN IHANIIN HAASTEISIIN! Valitettavasti se jäänee haaveeksi, koska, kuten kaikki tiedämme, aika on rajallista ja kiinnostavia kirjoja niiiiin paljon.