Elma-gaala 2012: Kirjavuoteni parhaat (+ miehekäs uudenvuodenlupaus)

Hihhei ja helei! Taas on saatu elää kokonainen vuosi, ja ihan hieno vuosi se olikin. Kirjojen suhteen se oli suorastaan loistava: vuoden aikana merkitsin lokikirjaan 109 kirjaa! Taitaa olla ennätykseni ikinä. Kaikkein lukuisin oli lokakuu, jonka aikana ehdin lukea päätähuimaavat 19 kirjaa. Pienen vuosikatsauksen jo teinkin, mutta haluan vielä erikseen nostaa esiin vuoteni kirkkaimmat kirjakokohohdat. Tapanani on ollut joka kuukauden lopuksi palkita Elma-patsaalla paras kirja ja Ilonalla kaunein kansi. Nytpä toivotankin teidät tervetulleiksi vuoden 2012 suureen Elma-gaalaan, jossa kehun genreittäin hienoimmat tänä vuonna lukemani kirjat.

Aloittakaamme runoudesta, jota olen tänä vuonna lukenut ilahduttavan runsaasti. Valinta oli vaikea. Mm. Silene Lehto, Irina Javne ja Maaria Leinonen tuottivat minulle lyyrisiä orgasmeja, mutta Runo-Elman vuoden vaikuttavimmasta runokokoelmasta ansaitsi lopulta Pablo Nerudan Kysymysten kirja.

 

Voitko rakastaa minua, aapinen / ja suudella minua substantiiveilla?

Kuvakirjoja kuluu kolmen alle kouluikäisen perheessä paljon. Disneyn prinsessahötön vastapainoksi on löytynyt myös oikeita aarteita, joista parhaan valinta oli myös tuskaa. Hermannin salaisuuden nostin ykköseksi Blogistanian Kuopus-skabassa, mutta vielä sitäkin puhuttelevampi oli Franzonin ja Airolan Surusaappaat. Kuva-Elman saa siis kotimainen kirja, jee!

Lastenromaaneja en lukenut hirveän monta, mutta sitä parempia. Vuoden löytö oli Kirsti Ellilä, jonka lastenkirjoihin ihastuin. Tuulia Aho niinikään ihastutti. Upeimman lastenkirjan pokkaama Elmeri-pysti on kuitenkin pakko lähettää Ruotsiin: Vuoden 2012 Elmeri on Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina.

Rikkaat lapset pilkkasivat niitä, joiden piti syödä kuivaa leipää, ja äiti häpesi. 

Tulisiko aina olemaan niin, että köyhiä pilkattaisiin?

Nuortenkirjoja luin vielä vähemmän. Niistä paras tuli Norjasta. Vuoden 2012 Nuori Elma on Alf Kjetil Walgermon Mitt bankande hjarte.

Tietokirjoissakin laatu oli valttia. Tässä kategoriassa valinta on helppo: tämän vuoden Tieto-Elman saa Antero Järvisen Linnut liitävi sanoja. 

Se joka on perinyt vesilinnun sydämen, elää sovussa luonnon, ihmisten ja oman itsensä kanssa. 

Sarjakuvatkin pitää toki noteerata, kun olen niitä niin monena perjantaina lukenut. Vuoden Sarjakuva-Elma on, yllätys yllätys, Joann Sfarin Maanpäällinen paratiisi. Rabbin katti 2.

Kauniita kansiakin olen saanut käsissäni pidellä. Kaikkein sykähdyttävimmälle kannelle ojennan Ilona-palkinnon. Ole hyvä, M.L. Stedmanin The Light Between Oceans!

Ennen "pääpalkintoja" vielä pieni poikkitaiteellinen hyppy: Vuoden suurimman elokuvaelämyksen tarjosi ja Elokuva-Elman saa Mehiläisten salaisuudet.

Ja nyt sitten lopulta niihin vuoden kaikista parhaimpiin!

Ensiksi julkistettakoon kotimaisen sarjan paras. Hienoimmat tänä vuonna lukemani kotimaiset romaanit ovat (paras viimeisenä):

3. Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin

2. Eeva Tikka: Mykkä lintu

1. Katja Kaukonen: Odelma

(Monta hienoa putosi kalkkiviivoilla pois, mm. Heidi Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon ja Johanna Venhon Syntysanat. Kotimainen kirjallisuus on todella yllättänyt minut positiivisesti tänä vuonna!)

Sitten ulkomaille. Kolme parasta ulkomaista teosta ovat tänä vuonna (paras viimeisenä):

3. Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned

2. Anita Diamant: Punainen teltta

1. Vaddey Ratner: In the Shadow Of the Banyan

Entä se kaikkein ihanin, the Elma? Se ei ole mikään yllä mainituista, mutta tuskin yllätys kellekään vähänkin aikaa blogiani seuranneelle. Juuri viime viikolla kehuin sen kattoon, ja kehutaan nyt vielä kerran. Vuoden 2012 The Elma on:

Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö

Lopuksi muutama sananen menneestä ja tulevasta vuodesta. Kirjavuoteni ikimuistoisimpiin elämyksiin kuuluvat lukumatkani maailman ympäri, Blogistanian Kuopus sekä Marjiksen Ota riski ja rakastu - haaste, jossa minulla on vielä yksi riski ottamatta (tiedoksi Katjalle, että Oman elämänsä sankari on jo hyllyssä vuoroaan kärkkymässä).  

Ensi vuonna aion lukumatkailla kotimaassa maakuntametsästyksen merkeissä. Muista haasteista ainakin tähtisumuun ja lukudiplomiin olen uhannut osallistuvani. Kide-novellihaasteeseen minut on haastettu, yritän vastata haasteeseen parhaani mukaan. Helmikuussa on lisäksi luvassa saamelaiskulttuurin viikko, ja mitäs kaikkea muuta sitä mahdankaan keksiä... no aika sen saakoon luvan näyttää! :)

Sokeriksi pohjalle pieni interaktiivinen uudenvuodenlupaus: Uskottelen itselleni olevani ennakkoluuloton lukija. Kotimaisia mieskirjailijoita olen kuitenkin huomannut kollektiivisesti karttavani. Uudenvuoden lupaukseni olkoon siis, että ylitän ennakkoluuloni ja luen vähintään yhden teoksen joltakin näistä herroista, joihin en ole vielä tutustunut:

Juha Itkonen

Jari Tervo

Kjell Westö

Riku Korhonen

Turkka Hautala

Olli Jalonen

Jussi Valtonen

Ja jotta homma kävisi jännittäväksi, saatte te blogini lukijat olla valinnassa mukana! Jokaisella teistä on yksi ääni, jonka voitte antaa jollekin näistä herroista. (Tämä on se lupaamani interaktiivinen osa.) 

Tammikuun 15.päivä lasken äänet, ja lupaan juhlallisesti lukea ainakin yhden kirjan eniten ääniä saaneelta kirjailijalta! (Jos menee tasan, otan vapauden valita itse). Myös kirjasuosituksia saa antaa, vaikka kirjavalinnan suoritankin viime kädessä itse.

Upeaa, avartavaa, elähdyttävää ja lukuisaa vuotta kaikille!

Arto Paasilinna: Onnellinen mies

Juhannuspäivänä Jaatinen heräsi Irenen ihanaan lauluun, johon sekoittui avonaisesta ikkunasta kuuluva satojen lintujen kujerrus, ja Jaatinen tunsi olevansa onnellisempi, jos mahdollista, kuin yöllä. Hän söi naisensa valmistamaa aamiaista, nieleskeli tomaatinpalasia ja katsoi naista syvälle silmiin, niin syvälle kuin kykeni; hän tunsi olevansa täynnä rakkautta kuin suuri pystyuuni, jota ei moneen talveen ole lämmitetty mutta joka on nyt saanut monta pesällistä kuivaa honkaa sisuksiinsa. Tuollaisen uunin tavoin siltainsinööri Jaatinen hehkui lämpöä kaikkialle huoneeseen, kunnes puhelin soi.

Arto Paasilinna: Onnellinen mies
WSOY 1976

Pieni Kuusniemen kunta on juuri sellainen kuin lukemattomat maamme paikkakunnat stereotyyppisesti ovat: nurkkakuntainen, unelias ja valtaapitävien kauniisti kurissa pitämä. Kaikki kuitenkin alkaa muuttua, kun Tappojoen uutta siltaa rakentamaan saapuu siltainsinööri Akseli Jaatinen, joka ei tyydy tekemään työtä käskettyä, vaan alkaa tomerasti kaivaa maata pikkuvirkamiesten jalkojen alta. Pian uudet tuulet puhaltavat läpi koko kunnan: työväentalolle kohoaa kunniamerkiksi työmiehen nyrkki, vanhan lentokentän paikalle kohoaa betonitehdas, ja kun VR ei kustanna seudulle rautatietä, Jaatinen näppäränä miehenä tekaisee sellaisen itse!

Minä olen vittumainen mies jos annetaan aihetta, mutta edellisillä työmailla ei aihetta ilmaantunut. Minä olen tehnyt yli kolmekymmentä siltaa ja muutamia peninkulmia maantietä päälle, niin että työmaita kyllä on ollut. Uskokaa hyvällä kun minä jotakin yritän sanoa tai vetelen turpiin.

"Miljoonakaappari" Jaatinen vie kunnan silmäätekeviltä myös muuta kuin valtaa: seudun naiset ovat tietysti heikkona raamikkaaseen insinööriin. Ei siis ihme, että Jaatisella pian on koko joukko vihamiehiä, joista jokainen tekee parhaansa katkaistaakseen Jaatisen nousukiidon ja savustaakseen hänet viimeinkin paikkakunnalta pois. Mutta Jaatista ei niin vain lannisteta: häneltä eivät keinot lopu, eikä hän myöskään kaihda niitä käyttää...

Rovasti Roivas ajatteli, että oli maailma toden totta päässyt luiskahtamaan rivoksi. 

Kolmikymmenluvulla tuollaiset miehet olisi pistetty muitta mutkitta hiljaisiksi, silloin maassa oli jonkinlainen järjestys.

Tarinautti lokikirjaan: Nuorena ahmin melkein kaikki Arto Paasilinnat, jotka pienestä kirjastostamme löysin. Onnellista miestäkin aloitin tai ainakin hyllyjen välissä selailin, mutta totesin sen nopeasti toivottoman tylsäksi: kunnallispoliittiset kiemurat eivät jaksaneet kiinnostaa anarkismikauttaan elävää nuorta, ja vielä vähemmän kirja houkutti, koska sen päähenkilöllä sattui olemaan sama ammatti kuin omalla isälläni ;)

Samoista syistä, joista kirja ei teininä kiinnostanut, huomasin nyt haluavani kovasti lukea tämän kirjan. Ja tuumasta toimeen! Kirja tempaisikin mukaansa ja viihdytti, vaikka kirjan maailma kovin mieskeskeinen olikin. Paasilinnan piikit osuvat ja uppoavat syvälle nurkkakuntaiseen elämänmenoon, joka ainakin minulle on turhankin tuttu. Siltainsinööri Jaatinen on samaan aikaan piru mieheksi että raikas terveen järjen tuulahdus pienen syrjäisen kunnan ummehtuneessa ilmapiirissä. Paasilinnalle tyypillinen huumori kukkii kautta kirjan, ja Jaatinen on juuri niin värikäs persoona kuin Paasilinnan sankarit osaavat olla. Jouluakin Akseli Jaatinen viettää omalla suurpiirteisellä tavallaan:

Aattoiltana Jaatinen kävi kaivinkoneella hakemassa lentokentän takametsästä joulukuusen, pienen ja sievän. Hän rouhaisi kuusen juurineeen maasta, ravisteli sitä vähän kauhassa ja lähti sitten ajamaan kirkonkylälle. Hän hyräili joululaulua "Taatto läksi, läksi innoissaan..." ajaessaan keinahtelevalla kaivinkoneella lumista tietä kylälle. Osuuskaupan kohdalla Jaatinen pysäytti kaivinkoneen, käväisi kaupassa ostamassa pari kourallista kuusenkoristeita. Tultuaan kaupan pihalle hän tapasi siellä rouva Leea Rummukaisen. 

- Hyvää joulua, Leea!

- Hyvää joulua, Akseli. Ja anna anteeksi se syksyinen...

- Mitä sinä tarkoitat?

-No sitä kun sanoin, että sinä olit väkisin pitänyt minua siellä saaressa.... minua niin pelotti että meidät molemmat ammutaan... en minä niin paha ihminen ole kuin sinä nyt luulet. 

Jaatinen huitaisi kädellään, mitä noista, vanhoista jutuista!

Tosikoille tätä kirjaa on turha kehua. Itseänikin välillä ärsytti Jaatisen kaksinnainti ja naissukupuolen sysääminen passiiviseen lisääntyjän ja/tai nätiltä näyttäjän rooliin. Mutta se sallittakoon, huumorista kun on kyse. Eli ei tämä paras lukemani Paasilinna ole, mutta sieltä parhaasta päästä kuitenkin.

Summa summarum: Sanottiin, että insinööri otti kaiken, ja opetti jokaisen. Veijarimainen satiiri pikkupaikkakunnan valtapeleistä, yrittäjyydestä, rikastumisesta ja vähän rakastumisestakin.

P.S. Tällä kirjalla valloitan Päijät-Hämeen ja aloitan maakuntakierrokseni Aletheian Oi maamme Suomi-haasteessa.

Vuosikatsaus 2012

LUKUTOUKAN KATSAUS VUOTEEN 2012
(Susan blogista alunperin lähtöisin, kun viime vuonna en tehnyt niin nytpä teen.)

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
-Anita Diamantin Punaisen teltan. Mukaansatempaava, viisas ja koskettava tarina aiheesta joka aina on minua kiehtonut. Ja kansikin on niin kaunis että huolisin vaikka tauluna seinälle!

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
-Ruta Sepetys: Harmaata valoa. Helppolukuinen mutta vaikuttava, tositapahtumiin pohjautuva tarina.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
- Raija Julkunen: Uuden työn paradoksit :) Pakkopulla, joka kuitenkin loppujen lopuksi palkitsi lukijansa.

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
- Rupert Isaacson: Hevospoika. Tositarina autistisen pojan matkasta Mongoliaan etsimään parannusta. Kyynelkanavia herkisti sekä vanhempien pohjaton epätoivo että yhtä ääretön toivo.

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
-Katja Kaukonen: Vihkivedet. Ihastuin alkuvuonna Odelmaan, joten tämä oli must! Ihan yhtä lujaa tämä novellikokoelma ei kolissut, upea kirja kuitenkin. Kannatti ilman muuta lukea.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
- Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin. Hieno historiallinen romaani Suursaaresta vuonna 1939.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
- Michael David Lukas: The Oracle Of Stamboul. "Moni on kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä, akanoita alta kuoren." Tässä kirjassa ei oikeastaan ollut muuta hyvää kuin kansi!

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
- Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö. Tätä kirjaa katselemaan en kyllästy varmana koskaan!

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
- Tarjei Vesaas: Lehtokurppa. Jos joku lukupiiri ottaisi tämän ohjelmistoonsa, ilostuisin hurjasti!

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
- Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta. Onko elämää kuntauudistusten jälkeen - ja jos on, niin missä kohtaa Suomenmaata kulkee "sushiraja" sadan vuoden kuluttua?

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
- M.L. Stedman: The Light Between Oceans. Majakat ja meri! Ja tarinassakin on kaikki ainekset itkettävän ihanaan leffaan.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
- Alice Hoffman: Punainen puutarha. Tämä kirja on pakko lukea uudestaan! Mielellään mooonta kertaa.

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
- Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet. Monen hiljaisen vuoden jälkeen löysin vihdoinkin takaisin laadukkaan sarjakuvan pariin. Tämä kirja tuli ihan puun takaa ja yllätti positiivisesti. Kakkososakin oli melkein yhtä hyvä.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
- Seija Vilen: Pohjan akka. Pidin kirjasta kovasti, mutta muistikuvat ovat jostain syystä jääneet sumeiksi.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? 
- Vaddey Ratner: In the Shadow Of the Banyan. Upea selviytymistarina Kambodzan kansanmurhasta. Jos tätä ei suomenneta, suosittelen englantia välttäville kirjanystäville jo mainitsemaani Irja Sinivaaran kirjaa.

Näistä kysymyksistä haluaisin kuulla teidän muiden vastauksen erityisesti numeroon  6: mikä tänä vuonna lukemanne kirja olisi mielestänne ansainnut enemmän huomiota ja /tai palstatilaa blogeissa ja muualla? (Voi olla uutuuskirja tai unhoon painunut wanha.)

Palaan vuoteni parhaisiin kirjoihin vielä erillisessä Elma-gaalassa tässä päivän muutaman perästä. Siihen asti iloisia vuodenloppuja teille, te ihanat ja uskolliset blogissani piipahtelijat!

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo

Pitkän aikaa me seisoimme siinä. Kaikki oli käynyt niin kummallisesti ja äkkiä. Meillä kahdella tytöllä oli ikioma pieni talo! Ihan oikea talo. Sillä oikea se oli. Me kosketimme hyvin kunnioittavasti rautaporttia, ja se oli ihan oikea portti. Ja me saimme asua talossa kahden ilman ketään aikuista. Ilman Minnaa ja Adelea ja ilman riiteleviä sisaria ja kiusaa tekeviä veljiä. 

Ja kaikkein hauskinta oli, ettemme vielä tienneet talostamme mitään. Se oli edessämme kuin joululahjakäärö juuri ennen aukaisemista. Minkähänlaista siellä oikein mahtoi olla?

Kädet toistemme kaulalla me käännyimme ja lähdimme astumaan kohti ikiomaa taloamme.

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo

WSOY 1966

Kuvittanut: Maija Karma

Onneli ja Anneli ovat kaksi ihan tavallista tyttöä, joita eräänä kauniina kesäpäivänä kohtaa mitä epätavallisin onni: kiltti rouva Ruusupuu "myy" heille ikioman kodin! Huolimaton rakennusmestari on tehnyt siitä epähuomiossa kahden pienen tytön talon, ja niinpä se on kuin luotu Onnelille ja Annelille. Riemuissaan he tutkivat uutta kotiaan, jossa on kaikkea mitä kaksi pientä tyttöä toivoa saattaa, ja jossa siivoaminenkaan ei ole ikävä velvollisuus, vaan oikein kotoisaa ja hauskaa. 

Koska Ruusukuja ei ole mikään tavallinen kuja, on siellä myös ihmeellisiä naapureita: Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhassa kasvaa joulukoristeita, ja kiukkuisella rouva Rusinalla on kaappi täynnä riemunkirjavia säästöporsaita - ja sydän täynnä huolella säästettyä surua. 

Poliisiystävänsä Urho Ulpukan kanssa tytöt joutuvat myös jännittävään seikkailuun, ja lopuksi järjestetään tietysti suuret juhlat tyttöjen talon puutarhassa.

Sitten jaoimme jokaiselle yllätyskananmunan, ja kun ne särjettiin, niistä tuli mitä ihmeellisimpiä yllätyksiä. Joku sai kuvakirjan, joku kumisaappaat, jollekulle tuli ihan oikea retkeilyteltta, eräässä oli nukke ja nukenvaunut, ja kaikkea ihmeellistä niistä tuli..

Tarinautti lokikirjaan: Jostain syystä en koskaan ole tullut lukeneeksi Onnelin ja Annelin taloa. Nyt otin vahingon takaisin, ja kyllä hyvää kannattikin odottaa! Tämä on juuri niin ihana kuin kuvittelin sen olevan, ja oikeastaan vähän ihanampikin. 

Kuusivuotiaskin piti kirjasta kovasti. Ainut miinus hänen kannaltaan oli että kirjaston kirjan kuvia ei saanut värittää. (Taidankin tietää, minkä kirjan tytär saa ensi jouluna lahjaksi ;))

Summa summarum: Emme malttaneet vielä mennä sisälle. Istuimme kuistin portaille ja katselimme puutarhaamme. Lyhdyt paloivat puiden oksilla, ne keinuivat hiljaa, kun tuuli liikutteli oksia, ja silloin tällöin kopsahti vielä maahan jokunen myöhäinen karamelli. Kerrassaan lumoava, suloinen hyvänmielensatu unelmakodista, josta tuleekin totta.

P.S. Onnelista ja Annelista ovat blogannneet (ja tykänneet) lisäkseni Siniorvokki, Salla, Kirjatoukka, Rouva Huu sekä Millimolli, jonka tämä kirja saa onnelliseksi. Ja niin se muuten sai minutkin!

Loistava, riipaiseva Lehtokurppa

Mattis pysähtyi kesken juoksuaan. Jos tämä olisi totta, tulisi lintu pian kolmannen kerran, ja Mattis luotti niin huonosti itseensä, että hänen täytyi odottaa kolmatta kertaa. Istua hiljaa odottaen. 

Kun olen nähnyt sen kolme kertaa, täytyy Hegen uskoa se. Silloin kaikkien on pakko uskoa se.

Hänen sydämensä jyskytti aivan kuin se olisi pyörinyt paidan alla. Hän ei vielä ollut  itsekään varma asiasta. Oliko kurpan reitti tullut talon ylle muuttamaan kaiken toiseksi?

Hän vavahti: muuttamaan kaiken toiseksi. 

Ei sellaista tapahtunut tyhjän takia. Ei kurpan lentoreitti niinkään vähällä siirtynyt. 

Hyst, nyt se oli siinä jälleen. 

Tarjei Vesaas: Fuglane, 1957

Suom. Lehtokurppa, WSOY 1957

Suomentanut Katri Ingman-Tapola 

Mattis, tai Höhlä-Mattis, kuten hänet seudulla tunnetaan, asuu isosisarensa Hegen kanssa tämän elättinä, koska ei itse osaa tienata elantoaan. Vaikka sisarusten välillä vallitsee syvä kiintymys, kokee Hege aika ajoin avuttoman veljensä kohtuuttomaksi taakaksi, ja Mattis puolestaan kärsii syvästi ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunteista. Enemmän kuin mitään muuta hän haluaisi olla arvostettu ja fiksu, mutta hänen yrityksensä kommunikoida muiden kanssa menevät järjestään pieleen. Edes rakas sisko ei häntä ymmärrä, muista ihmisistä puhumattakaan.

Kun Mattis ei saa ymmärrystä ja hyväksyntää osakseen ihmisten maailmassa, hän etsii -ja löytää- sitä luonnosta. Salainen "kirjeenvaihto" lehtokurpan kanssa läheisellä suolla tuottaa hänelle suurempaa tyydytystä kuin mikään tähän asti koettu ja antaa rohkeutta ylittää omia rajojaan. 

Piste, piste, piste. Se merkitsi rajatonta ystävyyttä.

Hän otti esiin puupuikon ja kirjoitti juhlallisesti pistein, että hänen laitansa oli aivan samoin.

Oli helppoa kirjoittaa linnunkirjoitusta. He kertoisivat monia asioita toisilleen. Oli myös ilmestynyt paljon jalanjälkiä. Mattis kuvitteli niitä tanssin sipsutukseksi. Yksinäinen lintu oli tanssinut jollekin.

Mutta se oli siis tullut. Nyt minä tiedän jotakin, päätteli hän, sen enempää asiaa pohtimatta.  

Hän oli nähtävästi sisäisesti muuttunut. Ja Hege vain nukkui. Nyt saisi Hegekin tulla toiseksi.

Ystävyys lehtokurpan kanssa kuitenkin katkeaa traagisesti, ja Mattisin kohtalonomainen usko luonnon salattuihin merkkeihin saa yhä dramaattisempia sävyjä. Kun Mattis sitten tulee tuoneeksi taloon miehen, josta tulee Hegelle liiankin läheinen, Mattisin pelko siskonsa menettämisestä ajaa hänet etsimään ratkaisua luonnonvoimilta... kohtalokkaalla tavalla.

Tarinautti lokikirjaan: Luin tämän norjaksi, mutta koska suurin osa blogini lukijoista tuskin rakastaa lukea norjaa, hain kirjastosta suomenkielisen painoksen tätä bloggausta varten. Haluan nimittäin kertoa tästä kirjasta, joka teki minuun niin suuren vaikutuksen, ja jakaa kanssanne sen väkevän, hämmentävän voiman.  

Kirjan lukemisesta on jo pari viikkoa, bloggaus lykkääntyi osin joulupuuhien vuoksi mutta myös siksi, että en heti pystynyt pukemaan tunteitani sanoiksi. En tiedä pystynkö vieläkään.  Tämä on niitä kirjoja, joiden hienous varmasti vain syvenee ja paranee lukukertojen myötä. Sen voin sanoa, että Lehtokurppa on hieno kirja! Se on taitavasti kirjoitettu, monitasoinen, riipaiseva ja ajatuksia herättävä. Kirjan henkilöihin on helppo kiintyä (tai oikeammin sanottuna vaikea olla kiintymättä), ja viimeisiä sivuja lukee henkeä pidättäen. Mattis on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista romaanihahmoista, jonka tiedän!

Vesaasin taidokas kerronta on kuin Mattis itse: näennäisen simppeli ja yksioikoinen, kätkien kuitenkin sisälleen valtavan paljon. Sisäinen ja ulkoinen sulautuvat yhteen, kumpikin vaikuttaa toiseen eikä Mattis enää lopulta tiedä, mikä on syytä ja mikä seurausta. Vesaas kuvaa tämän sisäisen intensiteetin kasvun ja ristiriidan kulminoitumisen hienovireisesti ja samalla valtavan väkevästi.

Jokin oli muuttunut. Hän kuljeskeli ympäriinsä toimettomana, kavahti nähdessään jotakin punaista paistavan aidan luona. Siellä kasvoi kärpässieni, kaikki paha hurjuus kätkössään.  Kohosi aidanseipäiden vieressä, aivan kuin olisi pyrkinyt kurkistamaan pihamaalle ja Mattisiin. 

Ei, ei, ajatteli hän pelokkaasti, vastarintaan asettuen. Tuon minä murskaan, ennen kuin se tuhoaa minut.

Hän meni sienen luo ja potkaisi sitä.  Värit välähtivät hänen silmissään punavalkean räjähdyksen kaltaisena hänen sitä potkaistessaan. 

Hiukan myöhemmin hän löysi toisen, pihalta, aidan sisäpuolelta. Sitä hän ei potkaissut, häntä rupesi vain kuumottamaan ja hän meni pois. Nyt hän tiesi, että niitä oli joka paikka täynnänsä, aidan luona, mättäiden välissä, metsässä.

Talo oli myrkyn piirittämä.

Oliko ollut samanlaista edellisenä vuonna? Hän ei ollut milloinkaan kiinnittänyt siihen huomiota. Mistä ne tulivat? Oli kuin ne olisivat kasvaneet silmissä. 

Norjassa Fuglane on jo klassikkoasemassa, enkä yhtään ihmettele miksi. Suosittelen lämpimästi tätä suomalaisille melko tuntematonta aarretta!

Summa summarum: Mitä ihmisen on tehtävä, kun kaikki hänen ympärillään ovat voimakkaita ja viisaita? Mestarillinen psykologinen romaani mustasukkaisuudesta, erilaisuudesta ja merkityksellisyyden tarpeesta. 

Maailman ihanin joululahja!

Entä jos katsoisit minua

aivan hiljaa, keskittyen.

Näkisitkö minut arkesi seasta?

Näkisitkö sen, mitä en sano?

Näkisitkö sävyjä siitä, mitä haluan olla?

Tartu niihin, älä usko siihen,

millainen luulet minun olevan.

Tarvitsen siipeni.

Unelmat värjäävät minut sisältä.

Katso minua lempeästi

ja auta tulemaan niiden kaltaiseksi.

Usko puolestani silloin,

kun maailmani on samea ja raskas.

Tahdon että olemassaoloni

tekee sinut onnelliseksi.

Sinun ilosi keventää minua.

Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö

Blink Entertainment Oy, 2008

Kymmenen  lastenkodissa kasvanutta tyttöä lähti mukaan valokuvaaja-sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen uraauurtavaan projektiin: otetaan kuvia, omakuvia - mutta ei mitä tahansa potretteja, vaan sellaisia, joissa saa tulla nähdyksi sellaisena, jollainen kokee pohjimmiltaan olevansa ja jollaisena haluaa itsensä nähdä. Eikä se tarkoita muotimaailman ihanteisiin sulloutumista, vaan oman sielun tekemistä näkyväksi sadunhohtoisissa, pysähdyttävissä kuvissa.

Vuosikymmenen kestänyt, palkittu projekti alussa pelotti ja jännitti siihen osallistuneita tyttöjä. Eniten ahdisti lastenkotitaustan paljastuminen ja ympäristön mahdolliset tuomitsevat asenteet, joihin nämäkin tytöt ovat joutuneet törmäämään. Tyttöjen yllätykseksi yleisön palaute kuvista olikin varauksettoman positiivista: katsojat eivät nähnetkään kuvissa lastenkotilapsia, vaan oman itsensä! "Osaisinpa itsekin olla oman elämäni ihanin", huokaa näyttelyn vieraskirjassa eräskin kävijä. 

Tarinautti lokikirjaan: En ole mielestäni tänä vuonna ollut mitenkään erikoisen kiltti. Mieheni sairaus on verottanut omaakin jaksamistani, enkä aina ole saanut oltua niin ihana kuin haluaisin. Siksi koin suuren ja iloisen järkytyksen, kun serkultani saadusta lahjapaketista paljastui Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö! Ihastuin kirjaan jo silloin, kun se aikoinaan ilmestyi, mutten ikinä edes uneksinut saavani sen ikinä omaksi. Onneksi ihmeitä näköjään tapahtuu, kun joku niitä viitsii tehdä :)  Kiitos, Mirka!!

Ihmeitä on tehnyt myös Savolaisen Miina, joka on onnistunut vangitsemaan kuviinsa kaiken olennaisen; maailman ihanimmat tytöt eivät ole mitään fantasiaa, vaan maagista realismia, jolla on parantava voima: 

Oma sielu näkyy oksien taakse kätkeytyvän tytön herkkyydessä ja haavoittuneisuudessa.  Siksi nämä valokuvat eivät ole roolileikkiä, vaan äärimmäisiä dokumentteja. Arki on roolileikkiä, mutta kuvat totta.

"Kun on kerran menettänyt niin paljon, koittaa elää niin, ettei menetä toista kertaa. Elää säästöliekillä.  Kuvissa jokainen tyttö on tullut hyväksytyksi just sellaisena kun on, oman elämänsä prinsessana. Jokaisella on oikeus ajatella itsestään silleen."   ~Milla~

Maailman ihanin tyttö on ehdottomasti kaunein ja tärkein kirja, jonka olen omistanut ikinä. Jokainen aukeama on niin kaunis, että jaksaisin katsella sitä vaikka kuinka kauan (ja kyllä olen katsellutkin, yöunienkin kustannuksella ;D)  Satumaisia omakuvia katsellessa väkisinkin voimaantuu - voin vain kuvitella ja rivien välistä aistia, kuinka valtava parantava vaikutus valokuvaajan korjaavalla, hyväksyvällä katseella on ollut kuvien nuorille!

Rakas omakuva on arkkityyyppinen ja käänteentekevä. --- Ihminen parantaa itseään kuvan tuottaman epäämättömän lohdun ja mielihyvän avulla. Rakkaaksi tuleva omakuva todistaa, että elämän rujoudesta huolimatta oma sisin on säilynyt puhtaana. Kuvat kasvattavat kaltoin kohdellun nuoren uskoa siihen, että hän on rakastamisen arvoinen ja kykenevä rakastaviin tekoihin.

Summa summarum: "Ei niin, ettenkö haluaisi olla oma itseni, vaan että voin olla jotain muutakin." Lumoava, voimaannuttava ja terapeuttinen kirja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tärkeydestä - ei vain lastenkotilapsille, vaan meille kaikille.

Runojoulukalenteri, luukku 24: Onnesta, hellyydestä

Sydämeni on raskas

onnesta.  Hellyydestä.

Otan kuvan ilmasta: joulupuun oksa

tuossa lähellä.

Keveänä kultainen pallo leijuu sen varassa.

Toinen oksa on saanut koristeekseen

omenan. Oikean.

Nykyaikaan toden totta sopimaton koriste:

rikkoo lumon, keveyden sopusoinnun.

Painaa

oksan

lähelle maata.

Oksan

onnesta raskaan.

~Lassi Nummi~

PÄIVÄN GALLUP on jo joulunvietossa. Siirrynpä sinne kohta minäkin, mutta vielä ensin muutama sananen meidän perheen joulusta...

Meillä joulua on valmisteltu pitkään ja hartaasti - mutta ei hampaat irvessä, vaan ilolla ja silmät loistaen. Nyt kaikki on jo kivasti mallillaan: koti on niin siisti kuin se kolmen lapsen perheessä olla voi, talo on täynnä piparintuoksua ja pienten kätösten askartelemia joulukoristeita & kuvia. Joulunviettoon kanssamme saapuu tänäkin jouluna myös veljeni, joka tuli jo toissapäivänä ja viipyy Tapaniin asti. Kunhan pikkuväki heräilee, on joulupuuron aika, sitten koristamme kuusen ja veli vie lapset ulos, jotta minä saan rauhassa paketoida viimeiset lahjat.  Meillä joulupukki ei tulekaan illalla, vaan vasta yöllä, ja jättää lahjat aamuksi kuusen alle niinkuin perheeni toisessa kotimaassa on tapana. Siinä on sekin hyvä puoli, että kun lapset saavat lahjat aamutuimaan, on koko päivä aikaa leikkiä niillä, joten illalla päästään nukkumaankin joskus ;)

Lahjojen ja herkuttelun lisäksi ohjelmassa on mm.jouluisia  leffoja (Joulutarina, Barbie-versio saiturin joulusta, Mikki Hiiren taikajoulu sekä koko perheen voimin katsottava Capran klassikko "Ihmeellinen on elämä"), uusien luistinten ja potkukelkan kokeilua, ja silkohapsien nukkuessa me aikuiset katsomme jonkun hyvän draaman ja siemailemme kermalikööriä. Mutta kaikista tärkeintä on kuitenkin hvyä tahto ja joulun lämmin tunnelma: hyssymyssyjä, kynttilöitä, joululauluja joissa helähtää ensimmäisen joulun taika. Joululaulun sanoin: "Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on..." 

Josh Groban: O Holy Night

KAUNISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Tv. Tarinautti Elma Ilona

Runojoulukalenteri, luukku 23: Sadun huonessa salaisessa...

Rudolf Koivu

Avaatko ovesi joulun tulla?

Joulu on jo täällä!

Vai pidätkö visusti ovesi kiinni,

salvat oven päällä?

Sadun huoneessa salaisessa

saat lahjaksi ruusut ja tähdet.

Ota ne reppuun evääksi,

kun matkoillesi lähdet.

~Hannele Huovi~

PÄIVÄN GALLUP: Joko olet rauhoittunut joulun viettoon? Vai alkaako joulurauha vasta huomenna, kun Suomen Turku niin määrää?

Runojoulukalenteri, luukku 22: Niin pientä on valo

JOULULAULU

Tänään jäällä tuulee pohjoisesta, 

viima silittelee poskia.

Pieni käsi uinuu lapasessa -

niin pientä on lämpö,

niin pientä on valo.

Tänään taivas säihkyy mustaa tulta,

pimeä päätä kietoilee.

Pieni tähti puhkoo taivaankannen –

niin pientä on lämpö,

niin pientä on valo.

Tänään painan kasvot linnun rintaan,

hautaan silmäni untuviin.

Lämpö virtaa linnun sydämestä –

niin pientä on lämpö,

niin pientä on valo.

~Hannele Huovi~

PÄIVÄN GALLUP:  Eilen oli vuoden pimein päivä, tänään mennään jo valoa kohti ja päivä on kukonaskelen verran pitempi kuin eilen. Masentaako pimeys teitä, vai nautittekö lumesta ja pimeyden sylistä?

Runojoulukalenteri, luukku 21: Paljon pantua eloa

Tule meille, Tuomas kulta! 

Tuopa joulu tullessasi!

Tule, kekri, jou’u, joulu,

sekä pääse, pääsiäinen!

Kyll’ on kystä aitassamme,

paljon pantua eloa:

sirkan reisi, paarman jalka,

peiposen peräpakara,

sammakon sakarivarvas,

sisiliskon silmäpuoli.

~Kanteletar~

PÄIVÄN GALLUP:  Syödäänkö teillä joulupuuroa? Jos syödään, niin mantelin kanssa vai ilman?

Runojoulukalenteri, luukku 20: Z niin kuin Topelius

Tervehtii jo meitä

joulu ihanin.

Tuli kylmän teitä, 

armas kuitenkin. 

~Zachris Topelius~

PÄIVÄN GALLUP:  Pipo päässä pakkasella. Millainen myssy taikka muu päähine pitää sinun pollasi lämpimänä tänä kylmänä vuoden aikana? Ratkaiseeko ulkonäkö, vai onko pääasia se, että pää on lämmin?

Runojoulukalenteri, luukku 19: Oikea joulu

Ystävä rakas kuule tätä,

tekemättä jotain jätä.

Näytä kiireelle kieli

ja ota rento mieli.

Muista tähdet ja taika

unohda sitten aika.

Piparin tuoksu, kiire ja juoksu.

Ainainen hoppu, nyt se on loppu!

Seisahdu hetkeksi, lopeta touhu,

luoksesi saapuu oikea joulu! 

~Anonyymi~

PÄIVÄN GALLUP: Tuleeko sinulle joulustressiä? Meneekö joulukuu siivoussulkeisten suorittamiseksi, vai osaatko rauhoittua nauttimaan kynttilänvalosta ja siemailemaan kuumaa glögiä?

Runojoulukalenteri, luukku 18: Viisaat naiset tallissa

Tiedätkö, mitä olisi tapahtunut,

jos olisi ollut kolme viisasta naista

kolmen viisaan miehen sijasta?

He olisivat kysyneet suuntaa,

saapuneet ajoissa,

auttaneet synnytyksessä,

siivonneet tallin,

tehneet perunalaatikkoa,

tuoneet käytännöllisiä lahjoja

ja maailmassa olisi rauha.

~Anonyymi~

PÄIVÄN GALLUP: Luukku 18 aukesi tässä kalenterissa jo toisen kerran, koska ensimmäisellä kerralla ajastus meni pieleen. Mikä on paras / pahin joulumoka, jonka olet kokenut / kuullut?

Runojoulukalenteri, luukku 17: Revontuli kuiskasi salaisen sadun.

Talviko hiljainen? Kuuntele niin kuulet!

Latvoissa laulavat jouluyön tuulet,

oksien alla soi joulun taika:

pakkasukon balalaika

helisee, soivat ilosta villit

tonttulasten tinapillit.

Kettu jätti kinokseen kapean ladun.

Revontuli kuiskasi salaisen sadun.

Lumitähtien tuike on valaissut tienoon.

Punarintalintujen virteen vienoon

oravanpoika saa rauhassa nukkua,

kunnes keväällä alkaa taas käki kukkua.

~Virva Guttorm-Noyes~

PÄIVÄN GALLUP: Laitetaanko teillä linnuille lyhde tai muuta herkkua jouluksi?

Runojoulukalenteri, luukku 16: Valoisat äänet satojen seinien läpi

Ja tapahtui niinä päivinä,

kun hämärän suruverkko lepäsi kaupungin päällä,

kun kadunkulmissa jaettiin mitattua totuutta,

kun ihmisten kohina hiljeni ja maailma

alkoi olla valmiiksi selitetty,

         tapahtui,

että paimenet tulivat vuorilta keskellä yötä,

huilun valoisat äänet satojen seinien läpi.

Varovasti he astuivat ruskeaa lunta,

kylmien öitten kovettamilla käsillään tarttuivat kädestä,

kertoivat paimenlauluista paksulla äänellä

            lapsesta

            joka on syntynyt.

Ja katso: puhe vahvistui puista,

tuuli kuljetti sanoja, harmaat linnut huusivat

ja kaikki jotka sen kuulivat

             ihmettelivät.

  ~Kari Mäkinen ~

PÄIVÄN GALLUP: Mitäpä te aiotte puuhailla / olette puuhailleet tänä kolmantena joulunajan sunnuntaina? Jouluvalmisteluitako kenties, vai jotain muuta, mitä?

Runojoulukalenteri, luukku 15: Marsipaanisaranat

Mökki täynnä makeaa,

mettä, mahlaa, hunajaa,

suklaata sulavaista,

marenkia maistuvaista,

siirappia, kanelia,

neilikkaa ja mantelia.

Fariiniset ikkunat,

marsipaanisaranat,

kinuskiset lattiat,

mainiolta maistuvat.

~Anonyymi~

PÄIVÄN GALLUP: Tykkäätkö leipoa pipareita? Jos tykkäät, niin teetkö taikinan itse vai ostatko kaupasta? Entä aiotko peräti innostua pystyttämään piparkakkutalon tai muita piparkakkuluomuksia?

Runojoulukalenteri, luukku 14: Ketä vitkastelee kassajonos

Ei hitasse nauttimise mittän teehuanei tarvita, eiks jouluostoksillaki vois hekumoir? Kui siluselt kaupa ove messinkikahva tuntu kätte! Mikä hauskanen krapsaus kuulu, ko nostat pinost ostoskori. Nakkipaketis o kylk kyljes kivoi piäni porssai, niil voi anta nimet. Tavaratalon pyäröoves ilmavirta vaihtele naamal ko ilmastovyähykeitte läpi kulkis: lämmyne henkäys, kylm henkäys, lämmyne henkäys... O mahrolline. et joulustressantunull lähimmäisil ei riit ymmäryst hänel, ketä vitkastelee kassajonos ja laske antaumuksel erel oleva miähe villakaulaliinan silmukoi, mut heil voi sanno: voitin! 

~Heli Laaksonen~

PÄIVÄN GALLUP: Joko teillä on enimmät jouluostokset tehty? Vai onko koko rumba edessä vielä?

Runojoulukalenteri, luukku 13: Otetaan paljon pimeyttä

Otetaan paljon pimeyttä

sytytetään sen keskelle kynttilä

monta kynttilää

paljon kynttilöitä.

Muutetaan pimeä valoksi.

Otetaan pimeistä pimein kaamosyö

kukitetaan se tähdin

kynttilöin.

Se on joulu. 

~Eeva Heilala~

PÄIVÄN GALLUP: Valvoitko viime yönä pikkutunneille joulukortteja tehtaillen? Vai onko kortit punaisessa kuoressaan jo kauan sitten toimitettu postiin? Tai ehkä kuulutkin niihin, jotka lahjoittavat korttirahat hyvään tarkoitukseen tai lähettävät joulutervehdykset fb:ssä?

Runojoulukalenteri, luukku 12: Pitkiä ihania hengenvetoja

Pitkiä ihania hengenvetoja

nämä päivät,

kun ei tiedä mistä aloittaisi,

eikä aloita mistään,

istuu kädet sylissä ja katselee

parvekkeen lintuja,

lukee Lukemisia Lapsille ja haaveilee hämärissä,

lukee iltarukouksen pitkästä aikaa

jouluiltana,

kohtaa unessa rakastettunsa ja 

vahvistaa suudelmalla ystävyyden –

kukkia! lintuja! lapsia! kirjoja! kynttilöitä!

                                          musiikkia! tanssia!

~Laura Latvala~

PÄIVÄN GALLUP: Onko teillä "joulukirjaa", siis jotain, joka tuo teille joulumielen ja jonka pariin aina jouluisin palaatte? Jos joulukirjaa ei ole, niin onko jotain jouluista tv-ohjelmaa tai leffaa, joka kuuluu jouluunne kuin nenä poron päähän?

TTT: 10 hienoa norjalaista kirjailijaa

Kun olin lapsi ja vähän isompikin, näin olohuoneen ikkunasta Norjan. Olosuhteiden ansiosta altistuin norjalaiselle kulttuurille jo varhain (NRK:lta tuli parhaat ohjelmat ja heidän radiostaan parhaat biisit.) Ei kai siis ole ihme, että Norjan kirjallisuus on sydäntäni lähellä.

Top Ten Tuesdayn ratoksi päätin tänään listata kymmenen norjalaista kirjailijaa, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen tai joiden tuotantoon tahdon tutustua tulevana vuonna. Valinnanvaraa oli runsaasti, mutta lahjomaton käteni valitsi nämä:

1. Henrik Ibsen. Nukkekoti teki minuun suuren vaikutuksen. Ibseniä on ehdottomasti luettava lisää, esim. Villisorsa kiinnostaa kovasti.
2. Gaute Heivoll. Før jeg brenner ned (Etten palaisi tuhkaksi) on yksi hienoimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Nyt hyllyssä odottaa hänen esikoisensa, Omars siste dager.
3. Per Petterson. Kirottu ajan katoava virta ja samasta henkilöstä kertova I kjølvannet olivat vahvoja lukukokemuksia molemmat. Seuraavaksi aion lähteä Hevosvarkaiden matkaan.
4. Anne B. Ragde. Tämän ehtoisan emännän kirjoihin en ole vielä ennättänyt tutustua, mutta Berliininpoppeli-trilogiaa on kehuttu kovasti. Lukulistalla siis sekin!
5. Jostein Gaarder. Sofian maailma, Appelsiinityttö, Joulumysteerio ja Enkelimysteerio ovat kaikki olleet antoisia elämyksiä aikoinaan. Lukupinossani vuoroaan vartoo nyt Maya.
6. Thorbjørn Egner. Kolme iloista rosvoa, Hyppelihiiri, Karius ja Baktus... tätä tuskin tarvitsee perustella sen enempää!
7. Tarjei Vesaas. Uusin löytöni, vaikka listani vanhimmasta päästä onkin. Vuonna 1957 käännetty Fuglane (julkaistu suomeksi nimellä Lehtokurppa) on Norjassa edelleen tunnettu ja arvostettu teos. Suomessa se on ikävä kyllä lähes unhoon painunut, kirjastostakin löytyi vain ryvettynyt 50-luvun painos.
8. Heidi Linde. Jo nyt on! kuuluu tämän syksyn ilahduttaviin uutuuksiin. Letkeästi kerrottu tarina sai odottamaan Lindeltä lisää.
9. Roy Jacobsen. Ihmelapset ihastutti. Nyt haaveilen saavani käsiini Suomussalmelle sijoittuvan talvisotatarinan Hoggerne (saatavilla myös englanniksi nimellä The Burnt-out Town of Miracles). Miksiköhän sitä ei ole suomennettu?
10. Erlend Loe. Loelta olen lukenut vain Volvon kuorma-autot, joka käsittääkseni ei kuulu Loen parhaimpiin. Haluan antaa herralle mahdollisuuden revanssiin: Supernaiivi on hyllyssä, olen sitä jo silmäillyt ja vaikuttaa siltä, että tulen tykkäämään tästä monia riemastuttaneesta kirjasta!

Listalta jäi puuttumaan monta tunnettua nimeä, mm. Knut Hamsun, jonka kirjaa kerran aloitin mutten oikein päässyt sinuiksi. Myös dekkarikirjailijoita Norjassa tiemmä riittää. Nämä kymmenen valitsin ihan oman makuni mukaan - tämä ei siis edes yritä olla mikään absoluuttinen totuus :)

Kuinka tuttua teille on norjalainen kirjallisuus? Kuka on teidän suosikkinorjalaisenne ja miksi?