Day 19 - suosikkikirjani leffana

No nyt heitti helpon! Tätä ei tarvinnut edes miettiä...

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Muistan epäluuloni, kun kuulin että tästä tehdään leffatrilogia. Ajattelin tuolloin: Arghh. Mutta leffakolmikosta tuli kuin tulikin hieno. Suosikkini on ilman muuta kolmonen, Kuninkaan paluu. Mutta kokonaisuuskin pelaa.

Kirjapettymyksiä

Pieni Suklaapuoti-fanina pitäisin niin kovin mielelläni myös muista saman lajityypin kirjoista. Valitettavasti näin ei ole toistaiseksi käynyt...

Day 18 – Book(s) that disappointed you

 

Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut

Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Oikeastaan kummassakaan näistä kirjoista ei ollut mitään vikaa. Niistä vain puuttui se jokin, joka Suklaapuodissa oli, ja lempikirjaani verratessa ne kalpenivat mennen tullen. Harmi! Bauermeisterin kirja oli symppis mutta jotenkin lälly, Mehranin kirjaan en alunperinkään saanut sellaista imua että olisin jaksanut loppuun. Ehkä vielä joskus annan sille toisen mahdollisuuden... oletteko te muut lukeneet näitä? Jos, niin mitä olette mieltä?

Keittiöpettymysten lisäksi olen kokenut vastaavaa  ns. viisauskirjallisuuden saralla. Periaatteessa arvostan korkealle kirjoja, joita lukiessa tajunta laajenee - mutta mikähän siinä on, että se hyvin harvoin laajenee sellaisia kirjoja lukiessa, joitten takakansi sellaista lupaa? Esimerkeistä käyköön nämä kaksi:

Paulo Coelho: Brida

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu

Bridasta tuli etäisesti mieleen Richard Bachin kirjat. Kadonnut ruusu taas liikkui Pikku prinssin mielenmaisemissa. Kaunokirjallisuutena kummatkin olivat kökköjä. Özkanin kirjassa oli kyllä hyvä sanoma, mutta sen kertominen kangersi. Brida taas oli yhtä huuhaapuuhaa. Joskus puolenvälin paikkeilla päätin, että olen jo viisastunut tarpeeksi ja heivasin koko kirjan. Kadonneen ruusun luin loppuun asti, eikä se surkea ollut. Mutta ei se kyllä maailmaani mullistanut, enkä varmasti sen ääreltä etsi vastausta elämän suuriin kysymyksiin. Yleisesti ottaen voin sanoa, että olen kasvanut henkisesti huomattavasti enemmän kahlatessani hitaasti läpi Karamazovin veljeksiä, kuin näitten nykygurujen vaikutuksesta. Ja vielä vanhemmat oikeastiviisaat Rumi ja Gibran yhä edelleen pitävät pintansa, niihin palaan aina ja aina.

Days 16 & 17 - lempinainen ja lempilainaus

Lempinaishahmon valitseminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin miehen. Lopulta päädyin hahmoon, joka on minusta juuri niin väärinymmärretty kuin hänen kollegansa yleensä:
Day 16 – Favourite female character

Muumimammaa moni pitää tylsänä olentona, jolla ei ole elämässä muuta funktiota kuin olla Täydellinen Äiti. Niin luulin kai nuorempana minäkin, kunnes luin suosikkimuumini, Muumipappa ja Meri, ja sain todella tutustua naiseen essun takana. 

Nykyään olen sitä mieltä, että Muumimamma on juuri sellainen nainen kuin itse toivon jonakin päivänä olevani: vahva, luova, joustava mutta ei liian - ja ennen kaikkea: hän löytää aina keinot olla onnellinen, sopeutua, selvitä, luoda onnellisuutta silti uhraamatta itseään täysin. Hänelläkin pitää olla jotain omaa, hän raivaa oman tilansa vaikka väkisin. Suosikkikohtani kirjassa on aina ollut se, kun Muumimamma katoaa majakan seinälle maalaamaansa puutarhaan.... (tykkäsin siitä jo silloin, kun en vielä itse ollut äiti!!) Ja huumorintajussakin Muumimammalta löytyy, ei niinkään vitsinkerrontamielessä vaan humoristis-sympaattista asennoitumista elämään.

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

"Seuraavana keväänä minun on herättävä ennen muita. Silloin saa olla hetken rauhassa ja tehdä mitä haluaa." 

- Muumimamma -

P.S. Myös tuon ensimmäisen sarjakuvaruudun puhekupla kävisi lempisitaatista. Saksaa puhumattomille suomennos: "Kirjoja! Nyt kaikki kyllä järjestyy."

Äänestystulokset ja arvonnan voittajat

Viikko sitten utelin teiltä, rakkaat lukijat, mikä Ruohometsän kansan monista kansista vetosi eniten teihin. Ja varsin yksimielisiä olitte: 12 äänestä peräti kahdeksan kalasti tämä:

Toiseksi kipusi kolmella äänellä (plus kolmella erityismaininnalla) suomalaisen laitoksen nostalgiaa tihkuva kansikuva.

Kiitokset kaikille äänensä antaneille! Ja kuten luvattua, vastanneiden kesken arvoin yllätyspalkinnon. Kaikki kilpailijat saivat nimensä PostIt-lapulle, ja laput laitetiin taiteltuna tyttären pyöräilykypärään. Ja voittoarvan omistajaksi nousi...

 ....jännitystä rumpujen pärinääääää...

....lisää pärinäää.........

....nuori nainen, jolla on aina kirja kesken... 

...hän asuu sattumoisin Oulussa kuten minäkin...

...luonteeltaan hän on sangen, sanoisinko, lukuisa...

...ja hänen nimensä on Laura. Onneksi olkoon! 

Eikä siinä vielä kaikki. Voittoarpaa nostettaessa siihen oli näet takertunut toinen lappu, joka putosi lattialle. Päätin, että moinen sinnikkyys on lohdutuspalkinnon arvoinen. Siis palkinnoille loikkasi myös Rouva Kepponen. Onnittelut sinullekin! Voittajat laittakoot sähköpostia osoitteeseen elmailona AT gmail.com.

Ja vielä lopuksi toinenkin äänestystulos. Sivupalkissani kyselin, minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Voittajaksi nousi nipinnapin kahdeksan ääntä kalastanut Pariisissa, sattumalta. 

Merenneidon tuoli jäi äänen mitalla kakkoseksi. Kolmoseksi tiensä taisteli Hengityskeinu ja perää piti kahdella äänellään Hyvä isä. Kaikki nämä kirjat kyllät varmasti luen kunhan kerkiän, mutta seuraavaksi tieni vie siis Ranskaan. Kiitos teille!

Leena Krohn: Oofirin kultaa

Ja jos sinäkin kuulit sen, etkö sinäkin kadu, ettet tehnyt niin kuin olisit tahtonut: tanssinut hänen perässään käsiä yhteen lyöden pau ja pau aina kun hänen nuijansa kumahti kuperana välkkyvään pintaan?
Mutta vaikka käännyit vain katsomaan hänen jälkeensä kassi kädessäsi, etkö oikeastaan lähtenyt kuitenkin ja eikö lähtenyt joku toinenkin ja kolmas ja emmekö yhdessä juhlineet sitä, että kaupunki kerrankin oli yksi ja yhteinen, kokonainen, oma, ja että se eli kaikkien kanssa uupumatta hetkien päivää?

Leena Krohn: Oofirin kultaa, 1987

Kultaisen ruo'on kaupungissa on outo rakennus. Taloa sanotaan tabernaakkeliksi ja sitä asuttaa joukko väkeä, jota kutsutaan Kullanhuuhtojiksi. Heistä jokainen etsii totuutta tai onnea kuka mitenkin: yksi puhuu, toinen tutkii aavejäytäjäisiä, kolmas yrittää alkemian avulla jalostaa karkeasta jaloa. On myös muuta väkeä: lapsi, lasityttö, rouva Raa ja kolmisilmäinen tuatara, jonka silmäluomet pirskahtelevat verta. Tätä kaikkea kuvaa tarinan kertoja: taloa jätevuoren varjossa, kaukaisessa tulevaisuudessa tai ehkä jossain toisessa todellisuudessa - se ei ole tärkeää, sillä totuutta ei voi saavuttaa eikä elämän salaisuutta ymmärtää järjellä.

Tarinautti lokikirjaan: Tästä kirjasta on vaikea sanoa mitään. Se ei ole tarina vaan epätarina; unenomainen, absurdi, kiehtova, lyyrinen ja vielä jotain, jota en osaa sanoin kuvata. Kirjaa leimaa voimakas surumielisyys, väliaikaisuus ja saavuttamattomuus, silti kaiken raskauden alta välähtelee ikuisuus kuin kultahiput liejussa.

En suorastaan sanoisi pitäneeni kirjasta, mutta kiehtova se oli. Heti seuraavalla kirjastoreissulla hihaani tarttui jo toinen Krohn: Tainaron, jota on kehuttu paljon ja jonka kuvittelen helpommaksi kirjaksi kuin tämä.
Summa summarum: Oofirin kultaa on outo kirja ihmisyyden ikuisesta tuskasta, yrityksistä löytää vastaus... tai ainakin oikea kysymys.

Day 15 - suosikkimieheni

Day 15 – Favourite male character

Tämän päivän kysymykseen olisi montakin vastausta, mutta sisäinen anarkistini vaati vastaamaan: Cosimo, tuo poika joka 12-vuotiaana kieltäytyi syömästä päivällistä ja kiipesi puuhun. Kyseessä on tietysti Italo Calvinon legendaarinen Paroni puussa, kirja joka vei sydämeni ja jonka mainiota paronia olen sittemmin suuresti ihaillut. Mies, joka pystyy elämään koko elämänsä viis veisaten ulkoisista vaatimuksista - ja silti elää häikäisevän, hämmästyttävän elämän! - on ehdottomasti suosikkini kaikista miehistä, joihin olen kirjojen sivuilla törmännyt. Kukapa meistä ei joskus haaveilisi, että saisi kiivetä oksalle rakkaansa luo ja kadota metsien siimekseen... ;-D

Day 12 - Suosikkini suosikki

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

    Tove Jansson: Kesäkirja

Mutta kummitusmetsässä istui isoäiti ja veisteli outoja eläimiä.

---Mitä sinä puuhaat? kysyi Sophia.
Leikin, vastasi isoäiti.

Kun eilen pähkäilin suosikkikirjailijaani, Tove Jansson päihitti Astrid Lindgrenin juuri aikuistenkirjojensa avuilla.  Kaikkia en ole vielä lukenutkaan, mutta tämä on huikaisevan hyvä. Siinä on samaa henkeä kuin Muumeissa, mutta kyseessä on siis aikuistenkirja. Lapsen ja vanhuksen ystävyyden kuvaus on koskettava ja käsittämättömän taitavasti kerrottu. Aivan ihana kirja siis! Siinä on kaikki, eikä sanaakaan liikaa.

Days 12 & 13 - Vanhaa ja uutta lempeä

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Marion Zimmer-Bradley: Avalonin usvat

Luin Avalonin usvat 13-vuotiaana, ja se teki minuun aivan valtavan vaikutuksen! Muistan kuinka kananlihalla sitä luin. Sitten kun aikuisena koetin palata kirjaan, ei se enää temmannutkaan mukaansa läheskään niin kuin silloin. Hyvä kirja se on yhä edelleen, jotain nuoruuden lumouksesta vain on poissa... ja vaikka kirja ei enää romaanina keikukaan kärkisijoilla, on siitä kuitenkin jäänyt lähtemätön jälki - mistä kertonee sekin, että toisen tyttäreni nimi on tästä kirjasta saatu. (Tyttären nimi ei kuitenkaan ole Usva :D)

Ja sitten lempikirjailija. Se oli kahden kauppa. Astrid Lindgren hävisi kalkkiviivoilla tälle:

Day 13 – Your favourite writer

Tätä tuskin tarttee selittää. Tove vaan on Tove!

Jeanette Winterson: Majakanvartija

Sinä ensimmäisenä yönä Pew keitti makkaraa pimeydessä. Ei, vaan Pew keitti makkaraa pimeydellä. Se oli pimeyttä, jonka saattoi maistaa. Sitä me söimme: makkaraa ja pimeyttä.

Jeanette Winterson: Majakanvartija

Alkuteos: Lighthousekeeping, 2004

Kun sattumasta syntynyt Hopea jää orvoksi äitinsä kuoltua, hänet lähetetään majakanvartijan kisälliksi. Sokea majakanvartija Pew on myyttinen hahmo, joka täyttää pimeyden tarinoillaan kylän ja majakan menneisyydestä. Tarinoiden keskushenkilö on legendaarinen pappi Babel Dark, jonka tuskainen kamppailu oman valonsa ja pimeänsä välillä yli sata vuotta sitten on sama, jota myös Hopean täytyy sydämessään käydä. 

Halki ajan ja paikan Pewin tarinoiden valo yltää Hopean luokse myös aikuisena, ohjaten pimeästä valoa kohti.

Tarinautti lokikirjaan: Aloin lukea tätä jo vuosia sitten, mutta alku oli mielestäni niin tyhmä että koko kirja tyssäsi sivulle 3. Kirja jäi kuitenkin mielenpohjalle kummittelemaan, ja nyt päätin palata siihen. Alku oli edelleenkin tyhmä, mutta rakkauteni majakoihin voitti. Kolmenkymmenen sivun jälkeen olin lumottu. Puolivälin paikkeilla olin vakuuttunut, että tämä tulee nousemaan vuoden parhaiden lukuelämysteni joukkoon. 

Sitten kirjassa tapahtui käänne,jonka myötä tunnelma lässähti. Tarinan loppu oli pirstaleinen kuin Hopean oma mieli. Se kuului tietysti asiaan, jäin vain kaipaamaan kirjan alkuosan tunnelmaa. Loppua kohden tunnelma taas seestyi, mutta tarinaan jäi niin isoja aukkoja että se kieltämättä häiritsi. Loppuratkaisu maistui vähän kliseiltä, silti pidin siitä kuten koko kirjasta. 

Wintersonin kieli on fantastista! Rakastuin siihen täysin. Nainen oli kirkas kiekko hänessä ja jätti hänet auringonkehräämäksi. Tai:  Niin oli tehtävä, että tuo menneisyys oli raahattava tulevaan, koska nykyhetki oli antanut periksi allani kuin huonosti tehty tuoli. Kaikkiin tällainen ei pure, minuun se puri.

Majakoitten rakastajana koin kirjan myötä myös tuttua surua siitä, että majakanvartijoiden aika on ohi. Onneksi tarinoiden kautta tuohon aikaan voi astua käymään...

Summa summarum tulee tällä kertaa suorana sitaattina kirjasta:

Pew, kerro minulle tarina.

Minkälainen tarina, lapsukainen?

Tarina, joka päättyy onnellisesti.

Maailmassa ei ole sellaista asiaa.

Onnellista loppua?

Loppua.

Kirjavaihto! (First come, first serve)

Huhhei! Tuumasin tuossa, että voisin laittaa pystyyn pienet kirjanvaihtajaiset. Siis: alla muutama kirja, jotka etsivät uutta kotia. Ajatus on, että se joka ensin ehtii, saa ilmoittaa haluavansa näistä jonkin. Minä lähetän toivomasi kirjan sinulle, ja sinä vastavuoroisesti lähetät itse valitsemasi kierrätyskirjan minulle. Näin saamme lukuelämykset kiertoon. Kumpikin osapuoli maksaa kirjan lähetyskulungit, siis suurin piirtein tasan pitäisi mennä.
Tarjolla vaihdettaviksi siis ovat:

1. Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (pokkari, ok-kuntoinen)

2. Kate Mosse: Labyrintti (pokkari, hyväkuntoinen)

3. Ana Menendez: Rakas Che (pokkari, ok-kuntoinen)

Periaate on siis se, että nopein ehtii ensin. Ja tosiaankin, vaihdossa lähettämäsi kirjan saat valita itse. Ainoa toivomus on, ettei dekkareita eikä muutenkaan kovin raakoja / inhorealistisia teoksia. Muuten passaa melkein mikä vain.

Day 11 - Kirja jota vihasin

No nyt ei tarvitse kahdesti miettiä! Tämän päivän vastaus löytyi heti: 
Day 11 – A book you hated

   Juhani Peltonen: Salomo ja Ursula

Kommenttiraita: Tämän kirjan kannessa pitäisi lukea "huom! Ehdottomasti EI SOVELLU RASKAANA OLEVILLE." Ja minä tietysti olin. Kirjan loppu järkytti minua niin, että en nukkunut koko yönä, ja äitini täytyi palauttaa kirja puolestani kirjastoon, koska minä en suostunut enää koskemaankaan koko kirjaan... No joo, hormoneilla oli tietysti osuutta asiaan, mutta siis uffff! Kiitos mutta ei kiitos koskaan enää 

(Ironista on se, että saman kirjailijan Elmo on yksi suurimmista suosikeistani ever. Näinkin voi näköjään käydä.)

P.S. Oikeasta sivupalkista löytyy äänestys: mihin kirjaan tarttuisin seuraavaksi? En näet mitenkään osaa päättää. Jos haluaa perustella ääntään, ei muuta kuin kommenttia kehiin.

Suosikkiklassikon monet kasvot ja ÄÄNESTYS

Tämän päivän kysymykseen olisin voinut vastata monellakin tavalla, mutta kun Kurjat tuli esiteltyä eilen ja herrat Calvino sekä Steinbeck vielä muissa yhteyksissä mainitaan, päätin nostaa esiin suosikkini monien vuosien takaa:


Day 10 – Favourite classic book

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Kuvaa metsästäessäni googlasin huvikseni myös kirjan englanninkielisellä nimellä Watershp down, ja huomasin kuinka erilaisia kansia kirja onkaan aikojen saatossa saanut. Tässä muutamia niistä:

Yhteistä kuville on se, että kaikissa on -luonnollisesti- kani, mutta tunnelmaltaan ne ovat aivan erilaisia. Alaoikealla oleva on söpöin, jopa liian söpö: se antaa kuvan, että sisältö on herttaisempi kuin onkaan. Tosiasiassahan kirjassa tapahtuu kaikenlaista vähemmän söpöä eikä todellakaan sovellu  perheen pienimmille iltasaduksi. Alavasemmalla olevan kannen väritys tavoittaa kirjan jännärimäisen tunnelman, yläoikealla oleva taas ainoana huokuu seikkailun tuntua ja siten kuvaa hienosti kirjaa. Oma suosikkini on kuitenkin nipin napin tuo sininen, ehkä ihan vain siksi kun se on niin kaunis ja kiehtova. 

Nyt onkin pikku gallupin paikka: mikä näistä kansista vetoaa sinuun, rakas sinä joka juuri tätä luet? Jos olet lukenut Ruohometsän kansan, mikä kansista kuvaa sitä mielestäsi parhaiten? Jos taas et ole lukenut, mikä näistä kansista parhaiten houkuttelisi lukemaan? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan pieni palkintokin :) Aikaa osallistumiseen on yksi viikko, eli ensi viikon sunnuntaina arvon voittajan. Joten siitä vain sisäinen kriitikko valloilleen! Sana on vapaa ja väärässä ei voi olla.