Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

He tarpoivat yli loputtoman, lumen täplittämän suomaan. Huurteinen lieju maiskahteli murtuessaan jalan alla. Etanat tarkkailivat heitä varjoista silmät tapillaan, salamyhkäisin ilmein. He näkivät takkupartaisen haikaran, joka oli pyytämässä kalaa; se säikähti lentoon heidän tullessaan lähelle ja kohosi raskain siiveniskuin pilviselle taivaalle. Midas odotti hermostuneena joka kerta, kun Henry pysähtyi tarkistamaan suuntaa kompassistaan tai tutkimaan maamerkkejä: kiveä, jolla oli piikkikruunu, puunrunko joka muistutti stegosaurusta.

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi 

(The Girl with glass feet, 2009) 

Otava 2011, suomennos TainaWallin

St Hauda's Land on syrjäinen saariryhmä, josta moni lähtee, mutta harva saapuu. Yksi näistä harvoista on Ida, tyttö jolla on titaaninharmaat silmät ja jaloissa liian suuret saappaat. Midas, syrjäänvetäytyvä nuorukainen joka valokuvausretkellään törmää tyttöön, ei ensitapaamisen jälkeen saa tyttöä pois mielestään. Hän miettii, mikä outo sairaus mahtaa kalvaa Idan jalkoja, niin että tytön kävely on vaivalloista raahautumista kävelykeppiin nojaten. Kun heidän ystävyytensä Midaksen ihmiskammosta huolimatta etenee, Idan salaisuus paljastuu: hänen jalkansa ovat muuttuneet lasiksi. Midas järkyttyy, mutta halu auttaa Idaa voittaa. Tyttö on tullut saarelle etsimään erakkoa, joka puoli vuotta aiemmin kysyi häneltä kysymyksen, joka silloin tuntui hullun miehen houreelta:

"Uskotko, että näillä saarilla on lasiruumiita, piilossa suolampareissa?"

Nyt Ida ei enää pidä Henry Fuwaa hulluna. Hän toivoo, että mies voi auttaa häntä tai ainakin kertoa enemmän siitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Mutta Henry elää erakkona ikisoilla ja häntä on vaikea löytää. 

Idan lasittumisen edetessä hän ja Midas rakastuvat toisiinsa. Mutta Midas ei tahdo rakastua, hänen lapsuutensa tragediat ovat saaneet hänet käpertymään kuoreensa. Menneisyys vainoaa myös Carlia, Idan edesmenneen äidin ystävää jonka luokse Ida on majoittunut saarella oleskelunsa ajaksi. Kun Carl näkee Idan, joka on kuin ilmetty äitinsä, vanhat haavat repeävät auki saaden miehen tekemään epätoivoisia tekoja.

Sillä aikaa kun Midas ja Carl kamppailevat menneisyytensä kanssa, Idaa kiinnostaa vain tämä hetki. Hän ymmärtää, että toivoa parantumisesta ei ole ja tulevaisuutta on jäljellä enää vähän. Siitä vähästä hän toivoo voivansa nauttia - ehkä jopa kokea jotain sellaista, mitä ei ole kokenut vielä koskaan... Mutta kallisarvoinen aika kuluu, lasi leviää ja sen myötä Idan pelko siitä, että aika loppuu kesken.

Tarinautti lokikirjaan: Olin jokseenkin vakuuttunut siitä, että rakastaisin tätä kirjaa. Kun sitten sain sen käsiini, ei se temmannutkaan mukaansa niin kuin olin luullut. Parasta kirjassa oli tiivis tunnelma, jolla Shaw kuvaa saarten luontoa ja sen lukuisia, harvojen tuntemia mysteereitä: yökkössipistä karjaa tai salaperäistä lintua, joka muuttaa valkeaksi kaiken mihin katsoo. Mitä uskomattomampi asia, sitä uskottavammin Shaw sen kertoo. Sen sijaan arjen ja ihmissuhteiden kuvauksessa uskottavuus paikoin ontuu. Lisäksi kirjaa vaivasi lievä ähky: kuten moni esikoiskirjailija, Shaw ei tunnu luottavan tarinan vievän itse itseään, vaan toistaa itseään ja sortuu selittämään asioita puhki. Henkilöiden tragediat kilpailevat keskenään ja syövät toistensa tehoa. Ei tämä kirja silti huono ole, ennakko-odotukseni vain olivat liian kovat. Kirjan loppuratkaisu oli hieno, tosin neljä viimeistä sivua olisi oikeastaan voinut jättää pois. 

Summa summarum: Moderni aikuisten satu Grimmin veljesten hengessä. Vähäeleisyydessään väkevä rakkaustarina. Lukemiseen kannattaa varautua nenäliinoin, vaikkei olisikaan vetistelevä luonne.