Anna mun kaikki kestää. Sovinnon kirja.

Kuuntelu on jatkuvaa oppimista. Yritän kuunnellessani pitää päässäni tyhjää taulua, "tabula rasaa". Annan keskustelukumppanini piirtää siihen oman maailmansa. En päättele mitään vielä ensimmäisistä viivanvedoista. Odotan rauhassa, että hän piirtää oman maailmankuvansa valmiiksi.  Niin kuin Akseli Gallen-Kallela katsoisi Salvador Dalin maalaamista: "Eihän silmä tai kello ole tuollainen, ei se nyt tuolla tavalla voi valua!" Mutta kun kuva on valmis, on mielenkiintoista verrata, onko sillä mitään yhteyttä omaan kuvaani, omaan kokemukseeni, omaan maailmaani?


Pekka Haavisto:Anna mun kaikki kestää. Sovinnon kirja.

En ole koskaan ollut mikään erityisen poliittinen eläin. Äänestämässä olen käynyt, mutta siihen se on sitten tyssännnytkin minun osaltani. Vaalikirjoille olen ollut suorastaan allerginen. Olikin iloinen yllätys huomata, että tämä kirja on sellaiseksi profiloitu aivan suotta. Presidenttiyttä vain sivutaan aivan kirjan lopussa, vaaleista ei puhuta senkään vertaa. Haavisto vie lukijansa ulkopolitiikan polttopisteisiin, maailman vaikeimpien konfliktien tyyssijoihin joissa välit ovat niin tulehtuneita, että neuvotteluosapuolten välille on rakennettava sermit jottei heidän tarvitse nähdä toisiaan. Ruokatunnilla samaiset osapuolet kuitenkin juttelevat vilkkaasti keskenään samassa pöydässä. Anna mun kaikki kestää. Hiukset harmaantuivat, mutta lehmän hermot alkoivat kasvaa. Pian en ihmetellyt enää mitään.

Haaviston tositarinoissa rauhantyö ei näyttäydy juhlavana salatieteenä, vaan hyvinkin arkisena ja tuttuna. Globaalien kriisien ratkonta ei pohjimmiltaan paljoakaan eroa mistä tahansa sovittelutyöstä, tapahtui se sitten koululuokassa tai kotona keittiönpöydän ääressä. Tärkeintä on osata kuunnella, ja ymmärtää miten toinen asiat kokee. Esimerkiksi afgaanien luota Haaviston delegaatio käännytettiin tylysti, kun he menivät tarjoamaan YK:n apua ympäristötuhojen korjaamisessa. Aikansa ihmeteltyään Haavisto tajusi, että afgaanit ovat ylpeätä kansaa, joka ei apua huoli. Niinpä seuraavana päivänä hän marssi takaisin päällikön pakeille - ei tarjoamaan apua, vaan pyytämään sitä, ympäristövaikutusten arviointi kun onnistuisi vain afgaanien avulla.  Ghani istui hetken hiljaa. Sitten hän kysyi: miten voin auttaa?

Ympäristötuhojen kartoitus ei ole mitään mukavaa puuhaa. Ihmisten lisäksi sodasta kärsii aina myös luonto. Tämä kirpaisee kipeästi luontoa rakastavaa Pekkaa. Ikävintä jälkeä oli syntynyt radioaktiivisen jätteen varastointialueilla. Keltaisia, pääkallon kuvalla varustettuja tynnyreitä oli tyhjennetty maahan ja hyvät peltitynnyrit oli otettu parempaan käyttöön.

Haaviston tarinoiden keskiössä ovat ihmiset, yksilöt sissipäälliköistä taksikuskeihin. Sillä olipa kriisissä kyse avioerosta tai kansanmurhasta, niiden ytimessä ovat samat, meille jokaiselle tutut tunteet: ylpeys, katkeruus, petetyksi tulemisen tuska. Eikä sovittelu läheskään aina onnistu. Katkeruuden armeijalla on aina sotilaansa, ja he voivat helposti myrkyttää sovinnon.  Onneksi tulee myös onnistumisia. Vihatuinkin vihollinen on tunteva ihminen, jokaisella on tarinansa ja kaikkien kanssa voi puhua vaikkei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Kaikissa kulttuureissa ja kaikissa uskonnoissa rauha on myönteinen asia, rauhan tekijät siunattuja. 

Kirjan loppupuolisko on henkilökohtaisempi. Pekka muistelee lämmöllä lapsuuttaan, rehtori-isäänsä ja isoäitiään joka on erään helsinkiläisen hotellin frescon Jeesuksesta toinen oikealla. Lopuksi Haavisto varoittaa vihapuheesta, jonka Pekka kokemuksestaan tietää olevan vaarallisempaa kuin moni väittää. Vihan kulttuuri ei koskaan rakenna mitään hyvää, ja sen kulttuurin murtamisessa on Suomella oma arvokas panoksensa annettavana. Tasa-arvo on vientituote, ja Suomella on maailmassa tehtävä.

P.S. Mainitsin alussa, etten ole koskaan oikein syttynyt politiikalle. No nytpä olen, näiden vaalien ajaksi ainakin. Annattehan siis anteeksi tämän "hypetyksen". Se ei ole tahallista kiusantekoa, vaan iloa siitä että olen löytänyt ehdokkaiden joukosta sen, johon tunnen voivani luottaa ja jonka arvomaailmaan vilpittömästi yhtyä :)