bg

Free background from VintageMadeForYou

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Raija Julkunen: Uuden työn paradoksit


Uusi kapitalismi huokuu välinpitämättömyyttä. --- Toimintoja uudelleenjärjestettäessä ihmisiä kohdellaan kertakäyttöesineinä. --- Lyhytjänteisyys tuhoaa luottamusta, lojaalisuutta ja aitoa sitoutumista. Ihmiset kärsivät ihmissuhteiden ja pysyvien päämäärien puutteesta. Olemme pakotettuja kehittämään opportunistisia, pinnallisia ja salavihkaisia orientaatioita työtä kohtaan. Työelämän säännöt koskevat yhä enemmän sitä, miten pelata pelinsä, miten rakentaa CV, milloin hypätä uppoavasta laivasta. Tiimit ovat pinnallisuuden ja pinnallisten sosiaalisten suhteiden oppitunti.

Raija Julkunen: Uuden työn paradoksit
Osuuskunta Vastapaino, 2008

Maailma muuttuu ja sen myötä työ. Sadassa vuodessa työelämä on kulkenut murroksesta toiseen, kun ruumiilisesti raskaasta maataloustyöstä siirryttiin monotoniseen tehdastyöhön ja siitä mutkien kautta nykyiseen, verkostoituneeseen ja verkottuneeseen tietotyöhön. Työolot ovat monin tavoin kohentuneet, kiitos ay-liikkeen auttavan käden. Kaiken pitäisi siis olla hyvin. Mutta miksi sitten mielenterveysperäiset sairaslomat ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa? Miksi työpahoinvointi on kaikkien huulilla, ja yhä useampi pelastautuu eläkkeelle tai toisiin töihin? Ja miksi WHO arvioi, että masennus on maailman toiseksi pahin kansantauti vuonna 2020? Mikä mättää ja mitä - jos mitään - voidaan tehdä?

Tarinautti lokikirjaan: Tämän kirjan lukeminen oli minulle ns. pakkopullaa, jota odotin lähinnä kauhulla. Jo ulkoisesti kirja oli hirvitys: 300 sivua pienellä präntillä, joka kolmas sana oli sivistyssana - eikä yhtään ainutta kuvaa koko kirjassa! Valmistauduin siis kitumaan ja kärsimään. Ensimmäiset 30 sivua olivatkin aikamoista tuskaa, mutta alun tutkimuksen teoriaa ruotiva osuus vaihtui onneksi itse asiaan. Loppujen lopuksi huomasin lukevani teosta kuin dekkaria: työssä voidaan pahoin ja yhä pahenee! Kuka on syyllinen? Kenellä on vastuu?? 

Kaikkein kiintoisinta antia oli kirjan loppu, jossa pohdiskeltiin epidemiaksi paisuneen työpahoinvoinnin ja -stressin syitä. Julkusen teesi oli, että kiireen ja jatkuvan kehittymispaineen lisäksi yksi keskeinen ongelma on krooninen arvostuksen puute. Palkansaajien toiveena on inhimillisen kohtelun kaipuu. Tämä voi kuulostaa triviaalilta ja itsestään selvältä, mutta käytännössä kyse on merkittävästä ongelmasta.
Tutkiessaan kotimaissa työssäjaksamista Julkunen näki, että työpaikoilla vallitsi tunnustusvaje - ja sen myötä kiihtynyt tunnustusjahti. Vaikka arvostus on ilmaista, sitä pihistellään: voittaja saa kaiken, ja kaikki muut jäävät ilman. Työnantajan vinkkelistä tämä voi olla jopa plussaa: näin työntekijöitä voidaan manipuloida lisäämään tuottavuutta ja tehokkuutta jopa yli kestokyvyn rajojen. Ja jos emme sali edes mielemme protestoida ja ottaa etäisyyttä (meille) mahdottomasta työstä, niin tekeekö ruumis sen puolestamme? Ruumis voi mennä lakkoon tietoisesta ja rationaalisesta minästä välittämättä.

Toinen iso ongelma on työn emotionaalinen kuluttavuus. Tämä ilmenee varsinkin ns. tunnetyössä, jossa keskeinen "työkalu" ovat työntekijän omat tunteet. Esimerkiksi sosiaali-ja terveysalalla tunnekapasiteetti saattaa ylikuormittua jopa niin, että vapaa-aikaan ja perhe-elämään sitä ei enää riitä lainkaan. Tämä tietysti heijastuu perhe-ja ihmissuhdeongelmina, jotka puolestaan heikentävät jaksamista töissä. Kun soppaan vielä heitetään vallankin kuntasektoria kalvava resurssipula, ei ihme jos hoitsu ei jaksa. "Työ, jonka tulisi vahvistaa identiteettiä, on muuttunut pahenevaksi loukkaukseksi työntekijöiden omanarvontunnolle: koko ajan täytyisi olla enemmän ja muuta kuin on, eikä koskaan saisi olla tyytyväinen suorituksiinsa", Julkunen siteeraa kollegaansa Juha Siltalaa ja jatkaa, että yksi työn suurimmista ongelmista on "kiittämättömyys" tai työn organisointi niin, ettei sitä voi tehdä kunnolla ja kunnialla ja kokea suoriutuneensa hyvin. Varsinkin kuntasektorilla, ja aivan erityisesti terveydenhuollossa, työntekijöitä kalvaa aikapula ja siitä seuraava riittämättömyyden tunne. Tämä oireilee masennuksena, työuupumuksena ja stressinä.

Summa summarum: Vaikealukuinen, mutta palkitseva "epikriisi" työelämän haasteista globaalissa maailmassa, markkinavetoisessa tietoyhteiskunnassa.

P.S. Tästä aiheesta kuulisin erityisen mielelläni kommentteja teiltä. Voiko työssä viihtyä? Jos ei, niin miksei? Onko työ vaativampaa tai kuluttavampaa kuin ennen? Jokainen kommentti otetaan ilolla vastaan ja huolella luetaan :)

2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen aihe ja kirjakin vaikuttaa nohevalta. Olen joskus sosiologian opintoihin lukenut jotakin Julkusen tekstejä, mutten juuri tätä.

    Minä en vielä ole täysillä työelämässä, mutta syksyllä pitäisi, kun valmistun. Olen kuitenkin tehnyt toki paljon töitä, niin valtiolla, kunnalla kuin yksityiselläkin. Toisissa töissä olen viihtynyt paremmin, toisissa huonommin.

    Oma ongelmani nykyisessä ja edellisessä työpaikassa on ollut se, etten saa tehdä niin paljon ja tehokkaasti töitä kuin haluaisin, sillä rahaa ei ole, jolla voisi maksaa palkkaa enempää kuin aivan minimitunnit (kuukausipalkasta puhumattakaan). Hukkaan heittämistä, mutta olen jo alistunut tilanteeseen. Syksyllä vaihdan työpaikkaa - en vielä tiedä, minne, mutta vaihdan joka tapauksessa. Pakotettu osa-aikatyö on ahdistavaa - vapaaehtoisesti valittuna vaihtoehtona varmasti toimiva! (Niin ja siis toki olen työni valinnut ihan itse, eikä kukaan ole siihen pakottanut, mutta osa-aikaisuus ei elätä minua enää opintotuen loputtua.)

    Vaikeaa on selittää vanhemman sukupolven edustajille, jotka ovat olleet koko ikänsä samassa työpaikassa, ettei sellaista nykyään oikein ole, ja että tulevat maisterin paperini eivät johda automaattisesti työllistymiseen, ja että työelämän varmuus on heikentynyt huomattavasti. Eivät meinaa uskoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Suketus! Jännä nähdä kuinka kokemuksesi vastaavat Julkusen teesejä. Hänhän nimeää työelämän keskeisten stressoreiden joukkoon nimenomaan epävarmuuden, resurssipulan ja joustovaatimukset, joiden myötä esim. osa-aikaisuus on kasvussa. Ja monikaan ei saa valita työaikojaan itse.

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.