Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja

Monet meistä ovat jo hukanneet vesilinnun sydämensä. Monilla se kuitenkin vielä sykkii heikosti. Toiveeni on, että kirjani voisi elvyttää heikosti sykkivät sydämet tai siirtäisi luonnolle kuolleen sydämen tilalle uuden vesilinnun sydämen.

Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja. 
Romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä.
Otava 1991

Suomen kansan suhde lintuihin on aina ollut läheinen, ja se näkyy kansanperinteen paljona. Lintuaiheista traditiota on valtavat määrät: taruja, loruja, myyttejä, uskomuksia, astioita, tauluja, tapoja. Saamessa laitettiin tyttölapsen komsion ylle riekon siivet, kynnet ja nokka, jotta tyttö varttuisi puhtaaksi kuin talvinen riekko. Talonpoika veisti puhdetöinään kattokäen joululinnuksi pirttiin. Kansa tietää, että jos ripustaa koskikaran kaulaan, saa siitä menestystä metsällä ja käräjillä. Huhutaanpa myös, että erään luostarin liepeillä kasvaa hanhia synnyttävä puu!

Vaikka kansan lintutuntemus oli usein pikkutarkkaa, paljon on ollut myös luuloa. Jopa itse Carl von Linné uskoi pääskysten talvehtivan järvien pohjamudissa, josta ne keväisin nousivat esiin! Ja kun Yrjö Koskinen runoili, kuinka kaukana korvessa "käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistää", hän tuskin tiesi, että naaraskäki ei kuku.

Pääskyjä nostetaan verkolla jään alta. Olaus Magnuksen mukaan (1555)

Rakenteeltaan kirja jakaantuu kolmeen siiveniskuun. Ensimmäinen esittelee lintuperinnettä yleisesti ja toisessa tutustutaan lintulajeihin yksi kerrallaan. Oman lukunsa saavat mm. joutsen, alli, kurki, västäräkki, kiuru, kuin  myös eksoottinen kuningaskalastaja. Kolmas ja viimeinen siivenisku on tunnelmasta sakea Kaarlo Sarkian runo.

Yhdestä puusta vuoltu Karjalan käki

Tarinautti lokikirjaan: Tähän kuuluisi nyt kuusi riviä ylisanoja. Mutta koska kuudennen rivin lopussa kuitenkin toteaisin päässeeni vasta puoliväliin, tyydyn huokaamaan: ihana kirja! Tämä on täydellinen tietokirja juuri minulle, lintujen ja runouden rakastajalle, alati uteliaalle sielulle. Lainasin tämän kirjastosta, ja puolivälin paikkeilla löysin itseni huutonetistä ostamassa tätä kirjaa :)
Kirjassa on (minun makuuni, anyway) juuri oikea cocktail tiedettä ja taidetta, eikä Järvinen selvästikään pelkää puolivillaisen luonnontieteilijän leimaa.
Vahva edustus on perinteisellä taiteella, Suomen kansan rakastetuimmilla linturunoilla ja -kuvilla. (Kuinka moni muistaa, kuka veljeksistä von Wright maalasikaan Taistelevat metsot? ;) Minä en muistanut, tämän jälkeen muistan*.)

Matti Karppanen: Sinirintoja Kilpisjärvellä villapajujen kukinnan aikaan (1935)

Kansanrunoja kirjassa on itsestäänselvästi paljon. Kalevalaa useammin ääneen kuitenkin pääsee sen sisarteos Kanteletar, joka lyyrisempänä on luonnonläheisempi ja linturikkaampi kuin kaikkien tuntema veljensä. Naiset ja linnut tuntuvatkin aina kuuluneen kansan silmissä yhteen:

Meist'on hanhi hautumassa,
meistä joutsen joutumassa,
sorsanen sorenemassa,
vesilintu vertymässä. 
- Kanteletar-

Yli 3000 vuotta vanhoja joutsenkuvia Äänisjärven itärannan kallioissa. 

Aihe liittyy maailmansynty-taruihin ja tähtitaivaan kuvioihin.

Rakastetut runoilijamme ovat  näkyvästi esillä. Eino Leino, V.A. Koskenniemi, Aaro Hellaakoski ja monet muut ovat heittäytyneet lintujen innoittamiksi. Omiin suosikkeihini kuuluu tämä Ilmari Pimiän runo:

Ylitse kuulaan kimmeltävän veen
käy lokkein lento yössä hiljalleen.
Ja kaislat huojuu onnen unelmoissa.
Kuin laulu kuoleva 
soi siipein kahina! -
Ja laine vierii rannan ruohikoissa.

Ne lentää, laumat lumivalkeat
ja suurten merten taakse katoovat.
Ma rinnassani tunnen riemun salaa:
kuin linnut tumman veen
elämä murheineen
noin katoo - eikä koskaan enää palaa.

Klassikoiden lisäksi Järvinen esittelee myös uudempaa, monelle tuntemattomampaa lyriikkaa. Esimerkiksi saamelaisrunoilija Nils-Aslak Valkeapään hienoa runoutta esitellään ilahduttavasti useamman näytteen voimin.

Tuuli jutaa tuntureita
syksy riisuu sydämeni
riipii lehdet

Jäähtyvillä järvillä 
huutelevat vielä hanhet

- Nils-Aslak Valkeapää -

Toisessa päässä ovat ikivanhat, runouden kartalta kadonneet aarteet. Miten hykerryttävästi ennen(kin) on osattu runoilla!

Kanna korppi huoliani
Lampiin kalattomiin
Aivan ahvenettomiin! 
Älä kanna kalalliseen:
Kalat kaikki huolestuupi
Ahevenet alas mänööpi,
Hauvit halkiaa surusta,
Sären lillit liukenööpi,
Muijek mustaksi tulisi,
Minun hoikan huolistani,
Minun mustan murhettani.

- Keskiaikainen kansanruno-

Akseli Gallen-Kallela: Tuonelan joutsen

Myös tietopuoli oli kirjassa vaikuttava. Tiesittekö, että Arabiemiraateissa on metsästyshaukoille oma, huippuvarusteltu sairaala? Tai että harakan nauru on itse asiassa sen varoitusääni? Kiehtovaa oli myös tutustua eri maiden ja kansojen lintuperinteeseen. Esimerkiksi huuhkaja on pirun lintu melkein kaikkialla paitsi Japanissa, jossa se on pyhä. Tataarit taas uskovat, että sielut sikiävät maailmanpuussa, josta ne lentävät linnunpoikasten hahmossa maan päälle.

Haukkametsästystä Pohjoismaissa. Yksityiskohta Rogslösan kirkon portista Itä-Götan maalta 1100-luvulta. 

Huh, tulipa pitkä postaus! Enkä vieläkään malttaisi lopettaa... Antakaa anteeksi - tai vieläkin parempaa: lukekaa tämä kirja!

Summa summarum: Se joka on perinyt vesilinnun sydämen, elää sovussa luonnon, ihmisten ja oman itsensä kanssa. Ihana tietokirja kaikille luontoa ja/tai lintuja rakastaville!

* Se oli Ferdinand.