bg

Free background from VintageMadeForYou

perjantai 24. elokuuta 2012

Sarjakuvaperjantai, osa 1: Isoäidin rakkaus


Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
Suuri Kurpitsa 2010

Nuori Lempi-tyttö asuu pienessä maalaispitäjässä. Eräänä päivänä kylään saapuu uusi penkkisuutari Väinö, joka korjaa Lempin kengät ja särkee tämän sydämen. Mutta elämä jatkuu, ja Lempikin saa osansa onnesta, vaikka suku onkin sitä vastaan. 

Reetta Niemensivun ensimmäinen sarjakuvaromaani vie lukijan entisajan Suomeen, agraariyhteisön ytimeen. Keronta on pelkistettyä, mutta kaikkea muuta kuin niukkaa. Suurin osa tarinasta kerrotaan kuvin, puhekuplia on vähän - paitsi kylän juoruakoilla, joita Niemensivu käyttää taitavasti tarinan eteenpäin viejinä. Niemensivun oman isoäidin vaiheisiin pohjautuva tarina kertoo rakkaudesta, yhteisön paineesta, surun ja onnen hetkistä joista ihmisen elämä koostuu.


Tarinautti lokikirjaan: Kaikkein ensiksi on kehuttava Oulun kaupunginkirjastoa, jonka uudistuneilla verkkosivuilla olevasta "virtuaalinäyteikkunasta" bongasin tämän kirjan. Jo seuraavana päivänä (eli tänään) sain sähköpostiini tiedon, että kirja on saapunut lähikirjastoon, enkä malttanut olla hakematta sitä ihan heti paikalla. Ja kyllä kerrankin kannatti hosua: harvoin olen lukenut näin ihanaa sarjista! Ohut albumi on nopeasti luettu, mutta osuu ja uppoaa. Tämä pieni helmi pysyy varmasti mielessä kauan.


Niemensivun piirrosjälki on viehättävän viitteellistä (tekee peräti mieleni sanoa: laihialaista ;) Kuvien simppeliys on samalla oiva tehokeino; kun aistit eivät kuormitu yksityiskohtien paljosta, pääsee oleellinen nousemaan esiin. 


Summa summarum: Vanhanaikainen, ajaton rakkaustarina, herkkä mutta ei imelä. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka rakastavat, ovat joskus rakastaneet ja / tai aikovat joskus vielä rakastaa.

4 kommenttia:

  1. Tuo on muuten niin totta ja usein havaittavissa: simppeli piirrosjälki (naurahdin laihialaiselle :D) vain tukee itse sanomaa, tarinaa, antaa sille enemmän tilaa. Jälki näyttää tässä kyllä miellyttävältä. Usein olen kanteen törmännyt, ehkä seuraavalla kerralla tulee kopattua mukaankin :D

    Harvemmin tulee noita kirjaston nettisivuja plarattua, mutta kirjastoissa esiinnostetut (tai kaupunginkirjastolla ne kansi selailijaan päin olevat) teokset ovat olleet aina kokeilemisen arvoisia vinkkauksia. Huomasimpa vasta, että kakkoskerroksen tiskillä on lukusuosituksia tyrkyllä teemoittain järjestetyissä esitteissä. Kaikkea löytää kun kulkee silmät auki... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytän kirjaston nettiä aika paljonkin, mm. varaan ja uusin lainoja. Samalla on kiva vilkaista, mutä kirjastotädit tällä viikolla suosittelevat!

      Poista
  2. Jees, tätä oli kehuttu ja nappasin tämän aikoinaan sarjisfestareilta omaan hyllyyni. Viehättävä tarina, vähäeleisen yksinkertaisesti kerrottu (pidin myös niistä juoruakoista ja kuinka niitä käytettiin tarinankerronnassa), kaikin puolin lukemisen arvoinen albumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tekisi mieli hankkia tämä omaan hyllyyni. Sain muutenkin tästä sarjiskokeilustani kipinää seurata taas vähän tarkemmin mitä sarjisrintamalla tapahtuu...

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.