bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 18. toukokuuta 2013

Trooppista vapausälyä ja maagista epärealismia kotimaiseen tapaan


Ajatus kaiken työn kieltämisestä on saanut yhä vahvempaa kannatusta. Tämän näkemyksen mukaan, jonka myös itse allekirjoitan, työ tulisi nähdä vaaralliseksi ja vammauttavaksi leikin perversioksi. Ammatti on sairauden kaltainen tila, joka rajoittaa siihen samaistuvan henkilön ihmissuhteita, ajattelua ja mielikuvitusta ja antaa vastineeksi vain valheellista turvallisuutta sekä illusorista yhteenkuuluvuutta. --- Komitea tulee jatkossa kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota ajatuksellisesti ja mielikuvituksellisesti kuihtuneiden ryhmien kuntoutukseen.

Eero Riikonen: Pommetiikan perusteita
Loki-Kirjat, 2000

Eräänä päivänä joskus 2040-luvun alussa nimettömäksi jäävä asiantuntija saa salaperäiseltä Arkielämän taiteen komitealta toimeksiannon: hänen tulee tuottaa "arkielämän taidetta ja hyväileviä todellisuuksia koskevia käytännöllisiä projektiehdotuksia." Asiantuntija käy tarmolla toimeen,  visioiden uusia kiehtovia tieteen ja taiteen muotoja, kuten sateen estetiikka, poetiikka ja fysikaalinen erotiikka sekä optimistisen pyöräilyn aineistohanke. Trooppisen vapausälyn lisäämiseksi on hänen mukaansa myös välttämätöntä ryhtyä mm. seuraaviin kiireellisiin toimiin:

- Vuosittain järjestettävien säätiedotuksista nauttimisen kouluttajakoulutusten laatua tulee kehittää ja määrää lisätä
- Grillauksen yhteydessä on kaihdettava korostetun järkeviä puheenaiheita
- Vuosisatainen päiväuniperinne on jo pahasti rapautunut. Myös lakanoihin, patjoihin ja vuodevaatteisiin liittyvä aito herkkyys on katoamassa. Päiväunien ja vuodevaatekokemusten arvon palauttaminen sekä sopivan iltapäivävalaistuksen järjestäminen (huoneiden hämärtäminen!) ovat äärettömän ajankohtaisia haasteita.
- Lämmin tuuli on hyvinvoinnin keskeinen edellytys. Asiat tulee järjestää niin että henkilö, joka katsoo kärsivänsä lämpimän tuulen vajauksesta voidaan lähettää erityistuen avulla seudulle, jossa vajavuutta on mahdollista vähentää. Henkilöllä tulee aina olla mahdollisuus valita kohdepaikkakunta ja matkustusajankohta itse. Koska lämpimään tuuleen liittyvät tarpeet ovat yksilöllisiä, päätöksenteossa tarvitaan joustavuutta ja hyväilevää neuvottelutyyliä.
- Jotakin. Se on minusta kaikkein kaunein sana. Tietämättömyyden kaunis hedelmä.

Tom Franco: Tropical joy

Aiheestaan vilpittömän innostunut asiantuntija alkaa suunnitella oivalluksistaan kirjaa. Kirjoittajan löydettyä sisäisen tropiikkinsa kirjaprojekti saa kuitenkin uusia ja yllättäviä suuntia, ja sukset Sisäisen Kustantajan kanssa alkavat mennä yhä pahemmin ristiin. Kirjoittajalla on näet vahva halu pukata ilmoille kirja, joka rikkoo johdonmukaisuuden kaavoja mahdollisimman monella tavalla. Sisäisen kustantajan mielestä puolestaan "voisi olla hyödyksi jos myöntäisit, että olet harhautunut, katkera ja yksipuolinen."

Tarinautti lokikirjaan: Olen aiemmin avautunut blogissani klemmareiden käytöstä. Tämä kirja on oma personal bestini: klemmareita kului peräti 41! (Saavutuksen suuruutta ei ainakaan vähennä se, että sivuja koko kirjassa on 123). Tästä voittekin jo päätellä, että pidin kirjasta. Paljon. Pidin, suorastaan rakastin, vaikka -tai koska- koko jutussa ei ollut sen enempää päätä kuin häntää. Harvoin saa lukea näin riemastuttavaa, hyväntahtoista arkipäivän anarkismia jossa on enemmän kuin ripaus ironiaa seassa. Taisin ahmia kirjan turhankin nopeasti: tällaiset kirjat ovat parhaimmillaan hitaasti naukkailtuna, ei kerralla ahmaisten niin kuin tulin tehneeksi. Oli miten oli, tämä on minun Täydellinen kesälomakirjani, jonka klemmaroituja sivuja takuulla selailen taajaan :)

Olen aina ymmärtänyt, että arkielämän taide ja hyväilevä tulevaisuus liittyvät tiukasti toisiinsa. Tulevaisuus on nimittäin tausta, joka vaikuttaa kaikkeen. Hyväilevän tulevaisuuden sijasta pitäisi ehkä mieluummin puhua "kutkuttavasta tulevaisuudesta". Hyväilevien asioiden myötä nimittäin syntyy usein kutkuttava tunne.

Henri Rousseau: The Dream

Summa summarum: Asiantuntijoihin uskottiin vielä 2000-luvun alussa yleisesti.  ~Peruskoulun intuitiivisen historian oppikirja (Nautinnon historian työryhmä 2040) ~

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa juuri sopivan vinksahtaneelta lukemiselta vaikka rantalukemiseksi :-)
    (käythän vastaamassa myös kyselyyni aiheesta)

    Täytyypä vilkuilla kirjastoa sillä silmällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, ajattelin jo tätä lukiessa että tämä olisi mainio hiekkarantakirja! (Myös kirjan Asiantuntija on huomannut rantahiekan esteettis-psykososiaaliset ulottuvuudet ja toteaa, että rantojen maasto-ja käsitetaiteen kehitystä on syytä tukea :))

      Poista
  2. Ei ehkä kirja välttämättä minun makuuni, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä tarttuu kirjastosta mukaan. :) Nuo klemmarit on muuten ihan kuningasidea, varastan idean sulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, taas yksi klemmaristi lisää tähän maailmaan! Tervetuloa kerhoon :)

      Poista
  3. Kirjastotätinä minä taas tuppaan näkemään punaista kun kuulen klemmareita käytetyn kirjanmerkkinä. Vastenmielinen ja kirjoja turmeleva tapa on se ja piiskaa tulee, jos saan ketaleen kiinni itse teosta, teosta turmelemassa. Tai ainakin mutisen pahaenteisesti partaani. Omia kirjojaan saa kuulemma tuhota, mutta paheksun silti.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.