bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 11. helmikuuta 2012

Italo Calvino: Herra Palomar



Jollei hän näin kovin kärsimättömästi pyrkisi täydelliseen ja lopulliseen tulokseen tässä katseluoperaatiossa, aaltojen tarkkailu olisi hänelle hyvin rentouttavaa harjoitusta ja voisi pelastaa hänet neurastenialta, infarktilta ja vatsahaavalta. Ja kenties se voisi olla myös avain jonka avulla hallita maailman monimutkaisuutta muuttamalla se yksinkertaisemmaksi mekanismiksi.

Italo Calvino: Herra Palomar
Tammen Keltainen Kirjasto, 1988

Herra Palomarilla ei ole helppoa. Ei sillä että hänen elämänsä sinänsä olisi erityisen vaikeaa, hän vain tekee siitä sellaista. Kaikkea on tarkkailtava, kaikesta on koetettava löytää logiikka ja logiikat puolestaan pystyttävä niputtamaan yhteen, vedenpitäväksi kaiken teoriaksi jolla voidaan hallita olemisen näennäinen kaaos. Mutta sepä ei käykään niin helposti. Mitä enemmän miesparka yrittää, sitä mutkikkaampaa kaikesta tulee, sitä enemmän kysymyksiä herää: Millainen on tähtitaivaan geometria? Onko juustoilla kielioppi? Miksi rastaat viheltävät?
Entä jos viestin merkitys piileekin tauossa eikä vihellyksessä? Entä jos rastaat keskustelevatkin hiljaisuudella? (Vihellys olisi tässä tapauksessa vain välimerkkien käyttöä, kaava joka merkitsee "loppu, kuuntelen").

Ja arvoituksista vaikein on herra Palomar itse. Hänen yrityksensä ymmärtää itseään ovat tragikoomisia ja vain lisäävät miespolon epävarmuutta itsestään. On vain odotettava että syntyisi yksi noita onnekkaita yhteensattumia jolloin maailma haluaa katsoa ja myös tulla katsotuksi samalla hetkellä jolloin herra Palomar sattuu olemaan siinä välissä. Oikeastaan herra Palomarin ei pidä edes odottaa, koska tällaista sattuu vain silloin kun sitä vähiten odottaa. 

Lopulta herra Palomar päätyy harjoittelemaan, kuinka ollaan kuollut. Kuolleille kaiken pitäisi olla yhdentekevää, koska ei ole enää heidän asiansa miettiä sitä; vaikka se voikin vaikuttaa moraalittomalta, niin juuri tästä vastuuttomuudesta vainajat ammentavat hilpeytensä. 

Tarinautti lokikirjaan: Olen aina pitänyt Calvinosta, mutta jostain syystä moni hänen kirjoistaan on minulla  lukematta vielä. Herra Palomar tarttui taannoin mukaani lähikirjaston poistomyynnistä, ja nyt sen  sitten vihdoin ehdin lukea. Kirja ei todellakaan jättänyt kylmäksi: ärsytti, ihastutti, häiritsi, huvitti, ahdisti mutta myös lohdutti. Herra Palomarin taipumus ajatella asiat umpisolmuun on turhankin tuttu myös minulle. Siksi kirja kai toimikin tietynlaisena katharsiksena, auttoi nauramaan itselleni vaikka mukamas nauroinkin hänelle, hänen turhille ponnisteluineen ymmärtää ja hallita elämää:

Kaava on per definitionem sellainen jossa ei mitään enää pidä muuttaa, joka toimii täydellisesti; todellisuus taasen ei ilmiselvästi toimi vaan puuroutuu joka taholla; ei siis auta muu kuin pakottaa se muotoutumaan kaavan mukaiseksi, hyvässä tai pahassa.

Vaikka lukeminen hetkittäin rasittavaa olikin ja Calvinon filosofinen tykitys kävi välillä voimille, jälkimaku oli ihmeen seesteinen. Ei tämä Calvinolistallani kärkeen kiilaa, mutta ilman muuta kannatti lukea. (Seuraavaksi luenkin sitten jotain ihan muuta, ehkä mausteeksi tujaus Fernet Brancaa...?)


Summa summarum: Älykköangstia sopivasti saivartelulla maustettuna. Suosittelen kroonisille ajattelijoille ja kaikille joita kiehtovat "sisäisen olemuksen hämärät ja synnynnäiset impulssit".

5 kommenttia:

  1. Minäkin olen aina pitänyt Calvinosta ja pidän itseäni jonkin sortin Calvino-fanina. Mutta Herra Palomar on vielä lukematta. Ostin sen englanninkielisenä pokkarina kymmenisen vuotta sitten ja aloittelinkin kirjaa, mutta jostain syystä se jäi silloin kesken. En ehkä ollut vielä valmis tälle herralle? Pitäisikin kokeilla, että joko nyt olisi aika... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja :) Minäkin joskus vuosiakausia sitten luin muutaman sivun kun bongasin sen äitini hyllystä, silloin hyydyin heti alkuun. Englanniksi en ehkä jaksaisi vieläkään tätä lukea vaikka sitä sujuvasti osaankin ;)

      Poista
  2. Hei taas, pIIItkästä aikaa! Oikein hieraisin silmiäni, kun blogisi otsikko tupsahti oman blogilistani ekaksi (pari edellistä olivat menneet ohi silmieni). Mukava kuulla sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Kirsi! Mukava että vielä minut muistit vaikka olin poissa niin pitkään. Viimeisen puolen vuoden ajan arki oli aika haastellista ja haittasi harrastustoimintaa, mutta nyt kun elo on seestynyt niin puhkun luku-ja blogihaluja jälleen :)

      Poista
  3. Ostin tämän juuri syksyllä (englanniksi, hui!) ekaksi Calvinokseni, johon suhtaudun niin, etten takuulla pidä. Hih, terve asenne aloittaa tutustuminen. :D Ei tämä välttämättä ole hyvä Calvino aloittaa, mutta yritän silti jossakin välissä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.