bg

Free background from VintageMadeForYou

tiistai 22. toukokuuta 2012

Muriel Barbery: Siilin eleganssi


Ja minä mietin, maistelen meidän keskusteluamme. Ei kaikkein tavanomaisin. Onko muka kuultu, että siivooja ja ovenvartija pohdiskelisivat lepohetkinään yhdessä kodinsisustuksen kulttuurillisia ulottuvuuksia? Saattaisitte hämmästyä, millaisia keskusteluja tavalliset vaatimattomat ihmiset käyvät. He asettavat tarinat teorioiden edelle, kuvat ajatuskehitelmien edelle, mutta se ei estä heitä filosofoimasta. Onko meidän kulttuurimme niin pahasti tyhjyyden jäytämä, että eläminen on yhtä puutteen pelkoa? Onko käynyt niin, että osaamme nauttia siitä, mitä omistamme ja aistimme, vain jos se varmasti on ulottuvillamme vastakin?

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Alkuteos: L'élégance du hérisson

Renée Michel on ovenvartijana pariisilaisessa hienostokerrostalossa. Ja koska jossain lukee, että ovenvartijarouvat ovat vanhoja, rumia ja äreitä, on samaan typeryyden taivaankanteen piirtynyt tulikirjaimin, että ovenvartijarouvilla on aina iso laiska kissa ja se kissa torkkuu päivät pitkät tyynyllä, jossa on virkattu päällinen. Todellisuudessa Renée on aivan toista maata: intohimoinen kulttuuriharrastaja, joka rakastaa venäläisiä klassikoita, kuuntelee salaa Mahleria ja piilottaa korkeakulttuuriset kirjansa kauppakassiin ostosten alle. Asukkaiden ylenkatse ei häntä häiritse, päinvastoin hän ruokkii sitä saadakseen olla rauhassa.

Samassa kerrostalossa asuu myös 12-vuotias Paloma Josse, joka on poikkeuksellisen älykäs ja on siksi jo varhain ymmärtänyt syntyneensä kultakalamaljaan, josta hän ei usko voivansa paeta kuin yhdellä tavalla.Niinpä hän on päättänyt tappaa itsensä, ja siinä sivussa tuikata tuleen koko talon. Itsemurhaansa odotellessaan hän kirjoittaa ylös syvällisiä ajatuksia, joissa pohdiskelee elämän turhuutta ja ihmisten typeryyttä.

Sekä Renée että Paloma ovat sattumoisin viehtyneet japanilaiseen kulttuuriin. Kun taloon sitten muuttaa japanilainen, sydämen sivistystä huokuva herra Kakuro Ozu, alkaa tapahtua kummia. Herra Ozu näet on niitä harvoja, jotka toista ihmistä katsoessaan näkevät muutakin kuin omat ennakko-odotuksensa. Mutta muuttuminen on pelottavaa, ehkä jopa mahdotonta. Onko kuolema ainut tie kultakalamaljasta pois?

Tarinautti lokikirjaan: Vaikka pidän itseäni avarakatseisena, kirjojen suhteen osaan olla järkyttävän ennakkoluuloinen ja kranttu. Tätäkään kirjaa en missään nimessä aikonut lukea. Takakannen ja pikaisen pläräilyn perusteella olin päättänyt, että kyseessä on angstia uhkuva, ilkeä ja kyyninen älynpalvontaopas, johon ei kannata kallisarvoista lukuaikaa haaskata. Mutta kun niin moni suuresti arvostamani kirjabloggari (ainakin Lumiomena ja Leena) tätä sydämellisesti suositteli, päätin viimein antaa kirjalle mahdollisuuden ja tuomita sen vasta sitten, kun olen sen itse lukenut. Ja mikä ilo onkaan olla väärässä! Kyllähän tässä välillä briljeerattiin älyllä, piikiteltiin kuin siilit ainakin ja angstissakin löytyi. Mutta siinä ei ollutkaan kaikki. Tämä kirja on kuin päähenkilönsä: piikkien alla on charmantti, rakastettava, viisas olento, johon on ilo ja kunnia tutustua. Ja vaikka viidenneksi viimeisellä sivulla (!) tekikin mieli jättää koko kirja kesken (kirjan lukeneet tietävät miksi ja muille en kerro etten spoilaa), olen iloinen että uskalsin uhmata epäluulojani ja astua mukavuusalueeltani pois. Se palkitsi: tämä kirja jää mieleen pitkäksi aikaa.

Summa summarum: Mutta jos meistä sittenkin voisi tulla jotain mitä emme vielä ole... niin osaisinko tarttua mahdollisuuteen ja tehdä elämäni puutarhasta toisenlaisen kuin se mitä edelliset sukupolvet ovat viljelleet?

22 kommenttia:

  1. Oli tuo kirja minustakin mainio lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ihan tyypillinen vaan virkistävän erilainen kirja. Nyt kiinnostaa, onko Barberyn Kulinaristin kuolema yhtä omaperäinen kuin tämä. Siinähän päähenkilönä on yksi tämän kirjan sivuhenkilöistä,kuoleva hra Arthens.

      Poista
  2. Tämä oli ihana kirja! En kyllä edelleenkään ole varma, mitä mieltä olen kirjan lopusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, Tuulia. Mietin sitäkin pelkäsikö Barbery että kirja leimautuu liian kepeäksi jos ei tapahdu jotain dramaattista. Tuo loppu jää kyllä kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista
  3. Tämä taitaa olla niitä kirjoja, jotka jakaa lukijakunnan kahtia. Ehkäpä seuraavan kerran kirjastoon päästessäni minun täytyy ottaa selvää kumpaan porukkaan kuulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kannattaa tutustua. En usko että kirja ainakaan jättää kylmäksi. Ja hienoja ajatuksia kirjassa on paljon.

      Poista
  4. Minä tykkäsin tästä, mutta en ihastunut täysin varauksettomasti. Ja kirjan loppu ei ollut täysin mieleeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ei tämä minunkaan lempikirjalistaani hätyyttele, mutta koska ennakko-odotukset olivat niin matalat, kirja oli kaikkinensa positiivinen yllätys minulle.

      Poista
  5. Minä taas en pitänyt tästä läheskään niin paljon kuin monet muut. En ymmärrä miksi päähenkilön piti piilotella älykyyttään vain koska oli ovenvartija, eihän se loppujen lopuksi tee ihmisestä yhtään huonompaa tai parempaa. Mielestäni kirjan viljelemät filosofiset ajatelmat olivat melkoisen korkealentoisia.

    Mutta kuten Mine sanoi, tämä on kirjoja, joka jakaa lukijakunnan kahtia. Mutta siittähän sitä juuri saa keskustelua aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, totta. Makuja on monia ja juuri se kai tekee tästä blogiharrastuksesta niin kiehtovaa.
      Välillä tässä mentiin kyllä todella korkealla filosofian sfääreissä. Kirjan naturalistis-pessimistinen maailmankuva (ihminen on eläin ja sitten se kuolee) ei herättänyt heniklökohtaista vastakaikua minussa, mutta ajattelemisen aihetta ainakin tästä kirjasta irtosi runsain mitoin.

      Poista
  6. Minusta tässä kirjassa oli kaikkein ihaninta se musta tilannehuumori - nauroin ääneen monin paikoin. Pidin, vaikken ollutkaan ihan huumaantunut. Yllättäen tämä kirja on jäänyt nopeasti unohduksiin. Mukava oli palata kirjan tunnelmiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio Kirahvi, itsekin jouduin vähän muistelemaan mitäs tässä tapahtuikaan vaikka lukemisesta bloggaamiseen vieri vain muutama viikko. Hahmoista herkullisin oli minusta Reneen lisäksi Manuela, muut jäivät vähän yksiulotteisiksi. Jopa Kakuro, joka oli ehkä turhankin täydellinen. Niin ja kissoista tykkäsin kovasti :)

      Poista
  7. Elma Ilona, aivan toisin kuin sinulla ja Valkoisella kirahvilla, tämä kirja jäi kovasti muistiin. Ehkä siihen vaikutti myös se, että vaikka en osaakaan ranskaa, katsoin kirjasta tehdyn elokuvan trailerit ja miten täydellisesti mielikuvitukseni olikaan luonut Reneestä juuri samanlaisen kuin hän oli filmissä.

    Kieltämättä juuri siinä lopussa nousi voimaton raivo ja me tiedämme, miksi. Olenkin sanonut, että tämä kirja olisi ollut toisella lopulla minulle tosi kova juttu. Minulla on outoa viehtymystä ranskalaiseen kirjallisuuteen.

    Yksi suvi meni jonkun bloggarin suostuksesta Camille Claudellin parissa, ja oli antoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi kiva nähdä tämä elokuvana!
      Sama juttu kuin sinulla: olin jo ehtinyt lisätä tämän lempikirjalistalleni parikymmentä sivua ennen loppua, mutta sitten se sieltä kuitenkin putosi sattuneesta syystä.

      Poista
  8. Minä ehkä vähän kiinnostuin tästä. Tai siis juuri nyt mietiskelen, että mitähän kantaisin ensi viikolla Suomesta tänne mukanani ja harkitsen tätä nyt listalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä omalaatuisensa lukukokemus. Kannattaa lukea mitä muut ovat sanoneet tästä ja sitten päättää, mitä laukkuusi mahtuu :)

      Poista
  9. Omasta lukukerrasta onkin vierähtänyt jo melkein vuosi, mutta tämä tuntuu edelleen todella ihanalta ja älykkäältä teokselta mielessä.. Hauskuuttakin löytyi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hykerrellä sai monta kertaa ja pari kertaa ihan kunnon naurut!

      Poista
  10. En uskaltautunut lukemaan arviotasi, sain juuri tänä aamuna Siilin eleganssin luettua :) Palaan sitten lukemaan kun saan omia ajatuksia ja postausta jäsenneltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä olit kirjasta mieltä. Tätä piti minunkin vähän sulatella, ennenkuin olin valmis bloggaamaan siitä.

      Poista
  11. Voi että olen iloinen siitä, että pidit tästä! Minäkin pidin, pidin samoin Barberyn toisesta suomennetusta, Kulinaristin kuolemasta. Suosittelen sitäkin.

    Arvaa, kävin aika lailla tasan vuosi sitten Pariisissa ja tuo Renen talo on oikeasti olemassa. Sitä oli pakko käydä katsomassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? Wau, oli varmaan jännä seistä siinä ja puoliksi odottaa Kakuron kävelevän ohi, tai Neptunen kirmaavan esiin :D

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.