bg

Free background from VintageMadeForYou

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Musacorner: Gaelic storm (+ haaste)


Kuten kai useimmilla meistä, myös minulla on maita, joille sydämeni sykkii. Turkin jo tietävätkin kaikki jotka vähänkin ovat blogiani seuranneet, mutta Irlantia en ole tainnut hehkuttaa ennen. Olen siellä käynyt vain kerran, mutta menisin mieluusti toistekin, ja sitä odotellessa ilahdutan maksaani irkkumusalla. Niinpä tämä bändi oli Todellinen Löytö!

Törmäsin tämän mainion poppoon tuotoksiin aivan sattuman satona youtubessa eksyillessäni, ja kolmatta iltaa olen nyt hakannut lapikasta lattiaan bodhranin tahdissa. Ja koska työn alla oleva puolivalmis bloggaus ankeasta kirjasta on kroonisesti kesken, päätinpä poiketa pyhistä tavoistani ja blogata kerrankin musiikista, siltä varalta että lukijoiden joukosta löytyy muitakin irkkumusiikin ystäviä. 


Gaelic Storm ei ehkä sano teille mitään, mutta itse asiassa ainakin yksi biisi bändiltä on monelle tuttu. Itsekin vasta jo bändiin rakastuttuani hoksasin asian: nimittäin, muistatteko elokuvasta Titanic sen kohdan, jossa Jack ja Rose menevät alakerroksen irkkubileisiin tanssimaan pöydillä? Keittenkäs musiikki siellä mahtaakaan soida :)

En nyt ala linkittämään elokuvanpätkiä,vaan poimin teille itsevaltaisesti omat lempparini maistiaisiksi bändistä. "Scalliwag" on hilpeä (ja hengästyttävä) rakkauslaulu, jonka tyhjätasku kulkuri rallattaa rakkaalleen:

Come on and wade, way out into the water with me / we're drowning on dry land 
Come on and wade, way out into the water with me / jump in and take my hand...

(Albumilta Bring yer wellies)

Ja sitten vielä suurempi suosikkini: "Me and the Moon". Juomalaulu, vaikka niistä en yleensä  juurikaan välitä. Mutta tämä jos mikä saa vakuuttumaan että niitäkin pitää maailmassa olla - ja juuri tällaisia! Tästä tulee hyvä mieli.

Me and the Moon stayed up all night / I brought the whiskey, he brought the light
Quarter of three, we're feeling fine / when the sun comes up, I'm gonna miss my friend moonshine...
  (Albumilta Bring yer wellies)

Ja koska tämä oli niin hauskaa, teenkin tästä haasteen: haastan jokaisen, jonka blogin nimessä on a-kirjain (hähää), tekemään oman musa-cornerin eli esittelemään bändin tai biisin, joka kruunaa kesänne ja on parhautta juuri nyt! (Vaihtoehtoisesti voi vastata kommentoimalla tähän.)

9 kommenttia:

  1. Minä en juurikaan kerkeä nykyään musiikkia kuuntelemaan, suurimmaksi osaksi radiosta kuunnellaan vain listahittejä taustameluna. Jos kuitenkin pitää mainita joku, joka kruunaa kesän niin hmm...Tacabron Tacata saa ainakin pyllyn pyörimään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja Jukka poika on ihan parasta milloin vain, oli kyseessä mikä kappale tahansa. ;D

      Poista
    2. Minulla taas ei ole hajuakaan listahiteistä, olen ihan pihalla nykymusan suhteen. Youtubesta katselen satunnaisotannalla kiinnostavia linkkejä seuraillen, ja aina välillä löydän aarteen.

      Poista
    3. Harrastan joskus samaa, mutta nykyään sille jää harmillisen vähän aikaa. Youtubeen eksyy helposti tuntikausiksi kuuntelemaan kappaleita, kun yhdestä kappaleesta pääsee toiseen jne. jne. :)Välillä sitten löytää tosiaan aarteita.

      Poista
    4. Kävin uteliaisuuttani youtubessa kuuntelemassa Tacatan, kun en ole sitä edes kuullut. Oli kyllä tarttuva renkutus, ei ihme että on kesähitiksi noussut :)

      Poista
  2. Mun irlantilaisen musiikin tietämys on hirveän suppeaa, mutta Poguesilla on monta huippua biisiä! :) Yksi suosikeistani on Fairytale of New York (http://www.youtube.com/watch?v=j9jbdgZidu8)

    Juuri pari päivää sitten mietiskelin, että miten musiikki onkin ikään kuin kadonnut elämästäni. (Ohhoh, kuulostaa paljon dramaattisemmalta kuin mitä tarkoitin! :D ) Teini-iässä ja vielä ennen lapsia tuli kuunneltua musiikkia päivittäin, mutta nykyään siihen tuntuu olevan tilaisuuksia harvemmin. Taustahälyä tulee lapsista - ja minustakin - ihan tarpeeksi, mutta onneksi edes joskus automatkoilla voi kuunnella omia lemppareita. Maija Vilkkumaalla on monta mielettömän hyvää levyä ja onneksi se musiikki yleensä kelpaa myös perheen muille jäsenille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut vähän sama juttu, lasten synnyttä elin ihan musiikkipaastossa monta vuotta. Nyt kevättalvella sitten iski musiikinjano, ja youtuben avulla olen tehnyt musiiikillisia aluevaltauksia. Irkkumusa tuli rakkaaksi asuessani aikoinaan irkubändissä soittavan poikaystäväni kanssa, ja nyt olen löytänyt takaisin irkkumusan pariin :)

      Poista
  3. Minunkin sydämeni sykkii irkkumusiikille :) Tosin sitä ei tule kuunneltua, mutta aina kun sitä kuulee se saa jalan heilumaan!

    Olen nyt laiska ja vastaan haasteeseen ainoastaan tässä kommentissa. Tämän kesän Se Biisi voisi olla My Chemical Romancen Na Na Na, biisi josta en aluksi hirveästi välittänyt, mutta joka tuntuu vain paranevan jokaisella kuuntelukerralla. Nupit kaakossa tietenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on omassa levyhyllyssäni vain yksi irkkulevy, mutta eipä siinä levyhyllyssä muutenkaan monta levyä ole... Netissä tykkään kuunnella mm. Dervishiä ja Altania, ja tietysti nyt tätä.

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.