Kraki ja Miria juosta vilistivät ylös rinnettä. Paikoin kasvoi pusikkoa ja punertavia marjamättäitä, paikoin rinne oli sorainen ja yksittäisten ruohotuppaiden peittämä. He näkivät lintujen lentelevän ja pienten valkoisten pilvien leijailevan kuin tanssien Hämynummen yllä. Kesäaurinko hymyili heille ja valoi kuumia säteitään maan ylle. Mirian pitkät hiukset heilahtelivat hänen hypellessään mättäältä mättäälle. Kraki kiiruhti eteenpäin ja heitti välillä kärrynpyörää. He halusivat päästä Pauhuputoukselle mahdollisimman pian. He aikoivat tutkia kalliota, jota kutsuttiin Peikonrinnaksi. Vadliina oli kertonut heille, että kallio oli ukko, joka heräsi henkiin ja liikkui kuun kumottaessa.
Aðalsteinn Ásberg Sigurðsson: Silta Tumman yli
Bokförlaget Idun 2000
Suomentanut Marjakaisa Matthiasson
Kansi: Janne Pulkkinen
Kraki ja Miria asuvat Sillankatveen Kivijalassa synkän ja myrkyllisen Tumma-virran varrella. Joki on samalla huopiaisten asuttaman Kuungalian ja Synkmaan, ihmisten maailman, raja. Krakin isä Dagvardur on yksi sillanvartijoista, joiden tehtävä on suojella Kuungaliaa ja pitää huolta, ettei kukaan pääse kulkemaan sillan yli. Huopiaiset tietävät, että ihmisiä on syytä pelätä, joten sillan ylittäminen on ankarasti kielletty. Mutta Miria ei lakkaa toivomasta, että löytäisi äitinsä, joka katosi ihmisten maailmaan kauan sitten. Ja kun lapset sattumoisin löytävät avaimen salaperäiseen kirjastoon ja pääsevät käsiksi ikivanhaan, unohdettuun tietoon, he päättävät olla uhkarohkeita ja lähteä Synkmaahan etsimään Mirian äitiä. Mutta kaikki ei tietenkään suju aivan niin kuin piti....
Tarinautti lokikirjaan: Islanti on maa, joka on aina kiehtonut minua, ja harmittelenkin usein, että tulen lukeneeksi islantilaista kirjallisuutta aivan liian vähän. Kun törmäsin tähän lastenromaaniin kirjastoreissulla, tartuin heti koukkuun. Valitettavasti Sigurðssonin seikkailu ei saanut tempaistuksi minua mukaansa, ja takakannessa mainostettu huumorikin jäi vähän vaisuksi. Lapsillekaan en tällä kertaa tätä viitsinyt lukea, vaikka hitaasti käynnistyvä ja melko miedosti jännittävä kirja olisikin voinut heitä kiehtoa.
Jouduin siis pettymään, pääasiassa siksi että toivoin niin kovasti rakastuvani tähän kauniskantiseen kirjaan. Tämä taitaa olla niitä lastenkirjoja, jotka toimivat parhaiten juuri kohderyhmänsä kohdalla - enhän enää osaa syttyä Neiti Etsivistäkään, vaikka aikoinani niitä ahmin. Mieluummin tätä silti luki kuin selkäänsä otti, ja olihan kirjassa hyvääkin. Kuungalia oli kieltämättä kiehtovaa seutua, josta olisin mieluusti kuullut enemmänkin.
Päiväpuro oli runsasvetinen ja hyvin mutkainen. Juuri Kivijalan yläpuolella se lopulta yhtyi Tummaan. Huopiaiset sanoivat, että siksi virta ei aina ollut yhtä musta ja synkkä. Päiväpuro toi mukanaan valoa, joka sekoittui virran veteen, niin että se näytti harmahtavalta eikä mustalta.
Summa summarum: Moni asia on mahdollinen, vaikka me emme sitä ymmärräkään. Mielikuvituksellinen kertomus kahden maailman kohtaamisesta, taikauskosta ja tiedon voimasta.
P.S. Jos ja kun joku osaa suositella islantilaisia kirjoja / kirjailijoita, olisi kerrassaan hienoa saada vihjeitä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.