bg

Free background from VintageMadeForYou

maanantai 7. tammikuuta 2013

Susan Fletcher: The Silver Dark Sea (Tummanhopeinen meri)


This is a Parlan night. It is a night like a thousand other Parlan nights in which she has listened to the sea's constant sound - not a breathing back and forth as might be imagined but a low roar that does not change pitch or volume. ---This slow, salty sameness - day in, day out.
But now? Tut-tut. And a man has come. 
.
Susan Fletcher: The Silver Dark Sea
HarperCollins, 2012

Parla on karu, syrjäinen saari, jossa kaikki ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen, ja jossa kaikkien elämä on tavalla tai toisella riippuvainen merestä. Merestä kertovat myös saaren vanhat legendat, tarinoista parhaat: kertomukset hylkeistä joilla on ihmisen sydän, kiviksi muuttuneista jättiläisistä - ja Kalamiehestä, lempeästä tummasta muukalaisesta, joka seisoo rantavedessä ja kuiskaa there is hope; joka voi varistaa pyrstönsä, kasvattaa jalat ja astua maihin...
He will come ashore for one or for many. 
He will only stay for the next full moon.

Näitä tarinoita on kerrottu saarella jo kauan, ja niitä kerrotaan vieläkin, vaikka tiede on riisunut maailmasta magian, ja ihmeisiin on yhä vaikeampi uskoa. Tarinoista saarelaiset ammentavat lohtua ja voimaa, kun elämän ankaruus ja meren armottomuus uhkaa käydä liian raskaaksi. Niin on käynyt ennenkin, ja niin käy myös sinä traagisena yönä, kun meri vie yhden heistä -  kaikkien rakastaman Tom Bundyn, jonka kadottua mikään ei ole kuin ennen. Tomin kuolema  jättää jälkensä heihin kaikkiin: yksi turvautuu pulloon, toinen rakentaa vihasta itselleen suojakuoren, joitakin kalvaa syyllisyys...  saaresta on tullut lohduton paikka, jossa jokainen on onneton omalla tavallaan. 

Kaikkein eniten Tomia surevat Emmeline-äiti ja Tomin vaimo, mantereelta tullut Maggie, jotka vielä neljä vuotta myöhemminkään eivät ole lakanneet toivomasta Tomin paluuta, niin toivotonta ja mahdotonta kuin se onkin. Ja eräänä yönä, kun puhaltaa muutosten tuuli, nuori Sam löytää rannalta miehen, joka ei muista nimeään, mutta huokaa unissaan: Sea... 

She has not been hopeful - for what good could it ever have done? How might hope have helped her? And so to have it now, in her dark bedroom, feels tender and lovely and absurd. It is a green shoot amongst the snow. 
A man's come ashore...

Mies jää saareen, ja pian leviää sitkeä huhu: Kalamies on palannut! Hän on astunut maihin tuodakseen  takaisin toivon ja onnen heille, jotka sitä niin kipeästi kaipaavat.

Susan Fletcherin uusin romaani on kaunis ja kiehtova tarina merestä, sen muovaamista ihmiskohtaloista ja siitä, mitä me tarvitsemme jaksaaksemme elää ja pysyä ihmisinä toinen toisillemme. Hope and wonder. There has never been more need for a touch of that.

Where is the fishman, with his bright eyes? Where are the whales that speak of love? 
How she wanted to see them. How she wanted proof.


Tarinautti lokikirjaan: Susan Fletcher teki sen taas: kirjoitti kirjan, joka osui ja upposi suoraan sieluun! Rakastin Noidan rippiä niin paljon, että melkein pelkäsin tarttua tähän kirjaan - kuinka voisin välttyä pettymykseltä, kun tämä kirja ei olisikaan edeltäjänsä veroinen? Mutta se oli! Ja oikeastaan vielä parempi - ei yhtä hengästyttävä, mutta yhtä vangitseva, pohdiskelevampi ja monipuolisempi kaikessa runsaudessaan. Ja tietysti meri, jota Fletcher kuvaa niin lumoavasti että oih! Kirjasta tuleekin mieleeni sekä Wintersonin Majakanvartija että Claudie Gallayn Tyrskyt, joista molemmista pidin kovasti - mutta The Silver Dark Sea on näistä kolmesta ehdottomasti eniten sielukirja minulle.

Kirja vaatii lukijaltaan kärsivällisyyttä: Fletcher kertoo kiirehtimättä, ja räjähtävän toiminnan ystävistä kirja voi tuntua toivottoman tylsältä. Saarelaisten tarinat aukeavat hitaasti, ja veikin aikansa, ennen kuin opin muistamaan, kuka oli kenenkin tytär tai poika, kenen koti on Wind Rising ja kenen High Haven jne. Mutta se kannatti: Fletcherin kaunis kieli loihtii saaren ja sen ihmiset niin eläviksi, että lukija ei vain näe sitä kaikkea, vaan kuulee, haistaa ja hengittää sen ilmaa kuin olisi siellä itse.

I want you to hear the whole island - as it is now, at this very moment. There is the sea's stirring, always. But also, there are many sounds on Parla which are more than stones being moved by them. A wooden gate squeaks open. There are tiny bells on a piece of string which dance and call out sing-sing-sing, In a house with herbs on itse windowsill a kettle is boiling - its medal lid is starting to rattle, and there are footsteps coming to it and a woman is saying I'm here, I'm here... to the kettle, as if the kettle understands her. --- A gull is calling out: ark ark ark! It stands on the chimney of a cream-walled house. And can you hear this: a brush of legs through long grass? At this moment, a young man is walking. --- Brush brush. Through the grass.  

Maybe there is silver in the fields and an underwater world. Maybe seals do, in fact, have human hearts and know how love feels like, or being in love - and maybe she´ll believe every story ever told.

The Silver Dark Sea julkaistaan maaliskuussa suomeksi nimellä Tummanhopeinen meri (Like). Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten muut tämän merellisen tarinan kokevat. Voin kuvitella tämän olevan niitä kirjoja, jotka jakavat mielipiteitä hyvinkin vahvasti - itse ihastuin ikihyviksi, mutta en ihmettele, jos tai kun joku haukkuu sen pystyyn. Jopa minä panin merkille muutamia "kauneuspilkkuja" jotka välillä häiritsivät: ihan jokaista koiran koivennostoa ei ehkä olisi tarvinnut raportoida, ja varsinkin loppu olisi ollut vielä vaikuttavampi, jos kirjailija olisi malttanut siivota vähän löysiä pois ja jättää jotain lukijan mielikuvituksen ja / tai uskon varaan.

Vaikka lienen jo saanut tämän sanotuksi, tahdon sanoa sen vielä kerran: rakastin tätä kirjaa - sen jokaista sivua ja henkilöä, joista jokaisella on oma tarinansa ja surunsa. Minun on jo nyt ikävä Parlan ihmisiä, rosoineen ja virheineen niin rakastettavia miehiä ja naisia: vanhaa sokeaa majakanvartijaa, hänen ihmeisiin uskovaa vaimoaan, tyttöä jonka meri vei kauan sitten ja poikaa, joka iltaisin painoi pikkuveljen korville simpukankuoret: Listen. Keep those on your ears, so you'll hear the sea singing... mikä huikea aloitus kirjavuodelle 2013! Jos tämä ei ole kolmen kärjessä, kun joulukuussa listaan vuoden parhaita, niin se jo sinänsä on keskikokoinen ihme. Mutta toisaalta: ihmeitä tapahtuu ja lukevalle sattuu ;)

Summa summarum: There are stories that come from the sea and those are good stories. They are the best I have heard, by far. Ihana, lämmin ja viisas kirja merestä, surusta, rakkaudesta ja ennen kaikkea toivosta, jonka avulla me aina joskus saamme ihmeitä aikaan.

20 kommenttia:

  1. Oih! <3 Kirjoitat tästä ihanasti, tekstistäsi todella välittyy miten paljon kirjaa rakastit!

    Olen täysin varma että minäkin tulen rakastamaan tätä, enkä ihmettelisi vaikka itsekin kokisin tämän sielukirjakseni (Tyrskyt minulle semmoinen jo onkin). Merta, rauhallista kerrontaa, vanhoja tarinoita ja myyttejä... oih! <3 En malttaisi odottaa että pääsen tätä lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sinähän aamuvirkku olet kun tämän jo löysit... taisin itse valvoa pikkutunneille ensin tätä loppuun lukiessa ja sittemmin bloggerissa hehkuttamassa ;)
      Lue ihmeessä tämä kirja, kun vain saat sen käsiisi. Jään uteliaana odottamaan sinun kuulumisiasi Parlan saarelta!

      Poista
    2. En aamuvirkku (pois se minusta! ;), yövirkku paremminkin (ja sitäkin ihan viran puolesta). Kohta kotiin, vähän lukemaan ja nukkumaan.

      Toivottavasti saisin kirjan tosiaan pian, se kuulostaa yksinkertaisesti lumoavalta!

      Poista
    3. Tiedän tunteen! Minä meinasin säästää tätä kirjaa myöhemmin luettavaksi, mutta en sitten malttanutkaan... :D Ja hyvä etten malttanut.

      Poista
  2. Noidan ripin minäkin luin, sain sen Leena Lumilta kirja-arvonnasta. Uskon että Susan Fletcher osaa kirjoittaa vangitsevasti ja hyvin. Jälleen kirja joka pitää lukea; kiitos esittelystä, Elma Ilona!<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, jos pidit Noidan ripistä niin nautit varmasti tästäkin. Olen todella iloinen että tämä kirja on kohta myös kaikkien suomeksi lukievien ilona.

      Poista
  3. Voi, miten ihanalta kuulostaa! Meriharakoista en tykännyt pahemmin, mutta Noidan rippi oli täysi kymppi. Kylmiä väreitä kulki jo näitä lainauksia lukiessa! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, Meriharakatkin käsittääkseni on melkoinen mielipiteenjakaja. Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta varmasti luen, eikä siihen luultavasti mene kovin kauankaan.
      Tässä on todellakin samaa tunnelmaa kuin Noidan ripissä. Voin siis lämmöllä suositella tätä kirjaa sinulle.

      Poista
  4. Toisin kuin monet muut kommentoijat, en itse ihastunut Noidan rippiin, mutta rakastin Meriharakoita. Tätä Silver Dark Sea:ta odotan innolla. Ensin mietin, että lukisin sen englanniksi, mutta kirjahan ilmestyykin suomeksi nyt talven mittaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tekee mieli lukea suomennos, kunhan se rantautuu kirjastoon.
      Meriharakat on ollut lukulistallani kauan, ja nyt se kipusi kerralla korkeimpaan kärkeen!

      Poista
  5. Kuulostaapa tosiaan ihanalta kirjalta! Irlantilainen tyttö oli ihana ja Meriharakat odottaa hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, uskon että tykkäisit tästä. Seuraavaksi haluan lukea Fletcheriltä Meriharakat ja Irlantilainen tyttökin pääsi lukulistalleni nyt.

      Poista
  6. Iik, lisää Fletcheriä luvassa :) Odotan innolla tämän uutukaisen, mutta myös vanhempien Fletcherin kirjojen lukemista, kiitos sinun ja Noidan ripin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, taisin tartuttaa Fletcher-kuumeen ;) Minäkään en nyt malta odottaa Meriharakoita! Ja Irlantilainen tyttö pitää myös lukea jossain välissä.

      Poista
  7. Tämä on pakko lukea! :) Aikaisemmista Fletchereistä Noidan rippi oli vähiten mieleeni, Irlantilainen tyttö ihanin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi lue ihmeessä! Minulla on Fletcheriltä vielä Irlantilainen tyttö ja Meriharakat lukematta, ihanaa tietää että on hyvää tiedossa <3

      Poista
  8. Lopetin juuri tämän lukemisen, tai itse asiassa suomenkielisen vedoksen lukemisen :) Oi että, siis ihan paras Flecther kyllä ja mietin tismalleen samaa, että samoja kaikuja kuin Tyrskyissäkin oli mutta että tästä tuli silti se ns. sielukirja <3

    VastaaPoista
  9. Minä kirjoitin tästä juuri ja en voi kuin nyökytellä tekstillesi! Itselleni tämä oli ensimmäinen Flecther, mutta ei todellakaan viimeinen. Rakastuin kirjaan <3

    Minua kirja ei hetkeäkään tympäissyt, mutta minustakin muutamaa kohtaa oli ehkä venytetty. Tai että ihan pienellä karsimisella olisi voinut olla suotuisa vaikutus, etenkin loppuun. Mutta kaikesta huolimatta oi kyllä oli ihana kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, jotenkin arvasin että tämä kirja tulee herättämään ihastusta muissakin bloggareissa. Tv. nimim. "vuoden 2013 Globaliaa odottellessa"...

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.