Ulkona oli pimeää. Leikkihuoneesta valo oli sammutettu, vain nukkekaapin olohuoneessa paloi lamppu. Isoäiti istui keinutuolissa vauva sylissään ja muut olivat kerääntyneet hänen ympärilleen. Onnelilla ja minulla oli jakkaramme lattialla. Oli kuin olisimme katselleet nukketeatteria.
Isoäiti kertoi tarinoita lapsuudestaan tai satuja, joita hän oli kuullut omalta isoäidiltään. Istuimme hievahtamatta ja toivoimme, että hetkeä olisi kestänyt loputtomiin.
Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi
WSOY 1968
Onnelin ja Annelin elämä Ruusukujalla kahden pienen tytön talossa jatkuu rauhallisena ja leppoisana. Eräänä alkusyksyn päivänä heidän luokseen saapuu eriskummallisia vieraita: Vaaksanheimojen pieni perhe, niin pieni, että he mahtuvat taskuun. Kotinsa menettäneet Vaaksanheimot muuttavat väliaikaisesti asumaan tyttöjen nukkekaappiin, kunnes ehtisivät etsiä itselleen oman kodin.
Tytöt viettävät pikkuruisten ystäviensä kanssa monta hauskaa hetkeä. Mutta eräänä päivänä kylään tupsahtaa vielä yksi, vähemmän mieluisa vieras: Annelin entinen lastenhoitaja Adele! Tytöt toivovat, että Adele ei viipyisi kauan, mutta hän onkin nähtävästi päättänyt jäädä taloksi - ja mikä pahinta, hän on aivan liian kiinnostunut tyttöjen nukkekaapista...
Tarinautti lokikirjaan: Luimme lasteni kanssa viime kuussa ensimmäisen Onneli ja Anneli-kirjamme, jossa kerrottiin, kuinka ystävykset muuttivat Ruusukujalle omaan pikku taloonsa. Koska kirja oli koko perheemme mielestä niin ihana, päätimme yksissä tuumin jatkaa jokailtaisia seikkailujamme Ruusukujan asukkaiden parissa.
Onnelin ja Annelin talvi on tuttua ja taattua Kurennientä. Kodikasta ja lumoavaa vanhanajan tunnelmaa, sopivasti seikkailua ja myös huumoria - siis kaikkea, mitä lastenkirjalta toivoa saattaa. Lapset pitivät eritoten rasavillin Putti Vaaksanheimon kohelluksista, minä taas nautin kirjan maagisesta realismista. Tämän kirjan luettuamme meille oli itsestään selvää, että Onnelit ja Annelit on luettava viimeistä kirjaa myöten!
Putin oli onnistunut siepata leikkilentokone ja hän istui onnellisena sen ohjaamossa ja teki hengenvaarallisia syöksyjä ja silmukoita ajaessaan takaa karamelleja ja torttuja. Ja herra Vaaksanheimo oli vallannut kokonaisen junan ja rouva Vaaksanheimo ja isoäiti ja Vauva olivat kiivenneet matkustajiksi ja ajaa huristelivat ympäriinsä ja vilkuttivat meille vaunun ikkunoista.
- Jos totta puhun, herra Vaaksanheimo huusi veturista ohi kiitäessään, minun on aina tehnyt mieleni ruveta veturinkuljettajaksi! Ja hän antoi höyrypillin ulvahtaa hiljentäessään vauhtia kynnyksen kohdalla.
Olin aivan uupuneena istahtanut ohi leijailevalle jakkaralle, ja kun vihreä karamelli vieri ohitseni, ojensin hajamielisenä käteni ja poimin sen suuhuni. Sitten en muista enää mitään.
Voi rakkaus, Onneli ja Anneli! Luin meidän A:lle Onneli ja Anneli -yhteisniteen (sisältää kolme kirjaa) viime talvena ja nyt pari viikkoa sitten tyttö luki Onnelin ja Annelin talon ihan itse. Lapsena tämä Onnelin ja Annelin talvi oli oma suosikkini, olisin halunnut omia peukaloisia meille asumaan. :)
VastaaPoistaKatja, olisinpa minäkin lukenut tämän jo lapsena! Haaveilin salaa omasta nukkekodista ja tämä kirja olisi varmasti osunut ja uponnut!
PoistaTässä oli juuri sitä lilliputtien lumousta jota hiljan lukemistani Kätkijöistä en tavoittanut. Ja tuo talvi-iltojan tunnelma, ah!
Meidänkin pitäisi taas lukea Onnelia ja Annelia, sillä tytöt ovat toivoneet uusintakierrosta. Meillä on sellainen yhteisnide, jossa on neljä kirjaa (Onneli, Anneli ja nukutuskello on se neljäs). En tiedä, kumpi on ihanampi, Onnelin ja Annelin talo, jossa tutustutaan ihanaan Ruusukujan taloon vai tämän O&A:n talvi, jossa vietetään Pikku pikku joulua <3
VastaaPoistaMaria, me aiomme paahtaa läpi kaikki Onnelit ja Annelit, ja perään vielä Putti Vaaksanheimon seikkailusta kertovan Putti Puuhkajasaarella!
PoistaPikku Pikku jouluun tutustuin taannoin blogissasi ja sekin vaikutti siihen että heti aloimme lukea Onnelin ja Annelin talvea, kuin saimme ykkösosan luetuksi.
Hieno postaus, Elma Ilona, kiitos!<3333
VastaaPoistaNäihin kirjoihin en ole tutustunut, lapsuudessani oli vähän lasten- ja nuorisokirjoja...onneksi tilanne on niistä ajoista suuresti muuttunut!:)))
Sinäpä sen sanoit, Aili!Ilokseni lasten-ja nuortenkirjojen kasvanut arvostus näkyy sekä määränä että laatuna.
Poista