Juha-Pekka ja Miranda Koskinen: Hallava hevonen

Hallava hevonen seisoi levottomana jalkojaan nostellen metsän raunassa ja katsoi Jonia välinpitämättömän näköisenä. Jäisillä hevosenkengillä kengitetyt kaviot kilahtelivat vasten routaista maata. Hevosen harja säkenöi kuuran värisenä ja sen silmät leiskuivat keltaisina kuin taivaan tähdet.

Joni pelästyi ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne jälleen, hevonen oli poissa.

Juha-Pekka Koskinen ja Miranda Koskinen: Hallava hevonen

Karisto 2013

Kun Joni täyttää 6 vuotta, hän saa synttärilahjaksi isoisän, joka muuttaa heidän luokseen asumaan. Jonista se on mahtavaa: kun isoisä nukkuu viereisessä huoneessa, eivät kummitukset uskalla tulla häiritsemään häntä öisin. Isoisällä on myös loputtomasti jänniä tarinoita suurista tutkimusretkistä menneiltä ajoilta. Harmi vain, että isoisä on sairas ja joutuu lepäämään niin paljon. Mutta Joni tietää, että oikeasti isoisä suunnittelee jotain suurta ja salaperäistä - ja eräänä iltana hallava hevonen saapuu viemään isoisää suureen seikkailuun.

Juha-Pekka ja Miranda Koskisen kuvakirja kertoo koskettavasti, jännittävästi ja lumoavasti kuoleman lähestymisestä lapsen silmin. Kuvien voimakkaat värit, runsas symboliikka ja kauhuromanttinen, jopa surrealistinen tunnelma kiehtovat lapsilukijaa ja puhuttelevat myös aikuista.

Kun Joni kumartui tutkimaan lumihankea, hän huomasi, että lumessa oli pienen pieniä painaumia 

aivan kuin jokin suunnattoman kevyt olento olisi leijunut hangen yllä.

Tarinautti lokikirjaan: Olen lukenut Koskisen parivaljakolta aiemmin runosadun Kauhea Gabriel Hullo ja pidinkin siitä kovasti, vaikka omille 3-6-vuotiailleni arvelin sen olevan vielä turhan hurja. Tämä kirja siis kiinnosti sekä tekijöidensä että aiheensa puolesta. Sain arvostelukappaleen kustantajalta, ja luin sen lapsilta salassa jotta voisin rauhassa arvioida, tulisiko heille tästä pahoja unia.

Ihastuin kirjaan kertaheitolla. Tarina kertoo viisaasti ja vivahteikkaasti isoisän valmistumisesta kuolemaan. Lapsen ahdistusta ja pelkoja ei lakaista maton alle, vaan ne saavat ilmaisunsa voimakkaissa, kauhuelementein ladatuissa kuvissa. Kuitenkaan kirjasta ei jää ahdistunut olo, vaan toiveikas ja lohdullinen mieli. Pidin myös siitä, kuinka hienosti Koskiset kuvaavat Jonin ja isoisän ystävyyttä: isoisän syli on suuri ja vahva ja turvallinen, vaikka hän onkin vanha ja sairas. Isoisä on Jonin sankari, ja sankarin lähtiessä suureen seikkailuunsa hallavan hevosen kenkä jää Jonille muistoksi.

Miranda Koskisen omintakeinen kuvitustyyli on tunnelmaltaan samalla hempeän pastellivärinen että selkäpiitä karmivan outo. Kuvat jäivätkin ihanasti askarruttamaan myös aikuislukijan mieltä. Sen verran hurjia pääkalloja ja muita palavasilmäisiä otuksia kirjan sivuilla kuitenkin kurkisteli, että päätin vielä odottaa hetken ennen kuin luen kirjan lapsille, keskimmäisemme kun on aika herkkä säikkymään yön petoja. (Tiedän että ehkä nyt annan sisäisen kanaemoni kotkottaa omiaan, mutta koska yöuneni on minulle kallis, ajattelin odottaa ainakin valoisia kesäöitä, jolloin pienten ei tarvitse pelätä pimeää. ;)

Summa summarum: Ihanan kamala ja kamalan ihana kirja siitä viimeisestä ja suurimmasta seikkailusta. 

P.S. Jos kirja tuntuu omille pienille aavistuksen liian karmivalta, suosittelen Franzonin ja Airolan Surusaappaita, jossa aihetta käsitellään vielä hellävaraisemmin ja itse kuolema on häivytetty taka-alalle.