Vapun päivä ja valpurin yö

Meidän perhe lähtee nyt wappuriehaan. Ihanaa vappuiltaa kaikille! Muikeaa, kun on KEWÄT.

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Tuli ja vuodet eivät ole kuitenkaan haihduttaneet voimakasta ruusun tuoksua paikasta, jossa ennen oli suihku ja nyt kerrostalon pysäköintialue. Eivätkä ne kyenneet pyyhkimään Pedron ja Titan mielestä kuvia, jotka he olivat omin silmin nähneet ja jotka jättivät heihin jälkensä loppuelämäksi. Sen päivän jälkeen viiriäiset ruusunterälehdillä muistuttivat heitä aina hiljaa tuosta ihmeellisestä kokemuksesta.

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Alkuteos: Como agua para chocolate, 1989

Ruoka ja rakkaus. Niistä, niiden mahdista, kertoo tämä kirja. Tyrannimaisen Mama Elenan nuorimman tyttären Titan on suvun perinteen mukaisesti pysyttävä naimattomana voidakseen huolehtia äidistään tämän hamaan kuolemaan saakka. Hänen täyttymätön intohimonsa elämänsä rakkauteen Pedroon ei kuitenkaan sammu, ja saadakseen olla lähellä Titaa Pedro menee naimisiin Titan sisaren, Rosauran kanssa. Maman ankaran katseen alla Tita vuodattaa sydämensä halut ja tuskat valmistamiinsa ruokiin, jotka näin saavat hämmästyttävät voimat. Ja vaikka maailma ympärillä muuttuu ja kuohuu, ei tosirakkaus katoa mihinkään. Toinen toistaan herkullisempien reseptien myötä Titan perheessä synnytään, kuollaan, rakastetaan ja vihataan niin keittiössä kuin muissakin huoneissa. Maaginen realismi maustaa rakkaustarinaa, jonka voi lukiessaan milteipä maistaa suussaan....

Tarinautti lokikirjaan: Vaikka tämä on rakkaustarina, ei se suinkaan ole se tavallinen. Esquivel käyttää hienosti reseptejä ja ruuanlaittokuvauksia henkilöidensä tunteiden tulkkina ja jopa kohtaloiden toimeenpanevana voimana. Tätä kirjaa oli ilo lukea, vaikka Mama Elenasta olikin tehty jokseenkin yksiulotteinen hirviö, ja joittenkin surrealististen elementtien nielemisessä oli rationaalisella suomalaisella tekemistä... kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta. Suosikkilistaani se ei hätyyttele, mutta voin suositella kirjaa kaikille hyvän ruuan ja tarinan ystäville. Summa summarum: Elämää suurempia tunteita makuaistin kautta koettuna.

P.S. Luin tämän osana Satun minihaastetta, jossa maalis-huhtikuun aiheena oli Latinalainen Amerikka. Hyvän kirjan valitsin! Luulenpa että tämä jää mieleeni vielä väkevämpänä elämyksenä kuin samasta maanosasta lukemani Näkemiin, pikku naiset.

Days 27 & 28 - yllätysloppu ja suosikkinimiä

No nyt on kaksi kivaa kysymystä vastattavana samalla kertaa! Ensin tahdon esitellä kirjan, jonka loppu yllätti - ja ei, kyseessä ei olekaan dekkari eikä edes vaan rakkausromaani, vaan lasten kuvakirja...

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Wong: The Octonauts & The Frown Fish

Tämän englanninkielisen helmen kohdalla tuskin kukaan pahastuu, vaikka paljastankin juonen. Also los:

Eräänä sateisena päivänä meren pohjassa tutkimusryhmä Octonautit löytää omituisen mutruhuulisen kalan, joka näyttää hyvin surulliselta. Ystävykset yrittävät kaikin keinoin piristää mutrukalaa, mutta mikään ei tepsi ja mitä lujemmin he yrittävät, sitä surullisemmalta kalaparka näyttää...

... kunnes lopussa kala lentää karusellistä ulos ja päätyy selälleen - jolloin käy ilmi, että kala ei olekaan mutrukala vaan ylösalaiskala! Ylösalaiskaloilla on tapana uida selällään, joten kala näytti surulliselta vaikka olikin oikeasti iloinen! Oikein päin katsottuna kala näyttää tältä:

No joo, selitettynä tämä kuulostaa vähän kököltä mutta kirjana se toimi ihan loistavasti! Looginen selitys tuli niin puun takaa kuin tulla vain voi, ja aikuinenkin sai kerrankin kokea samaa oivaltamisen riemua kuin lapset. Ja lapsilla vasta hauskaa olikin... kirja piti heti samantien lukea uudestaan, ja ilosta hihkuen tyttäret kääntelivät kirjaa nähdäkseen kalan sekä oikein että väärin. Samalla opimme, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja että asioita kannattaa katsoa useasta eri näkökulmasta. Fiksua vai mitä? :D

Day 28 – Favourite title
Tähän kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti. Yritän olla jaarittelematta ja listaan simppelisti muutaman suosikkini:


* Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies 
* Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa

* Yashar Kemal: Kalastaja jota meri vihasi

* Saul Bellow: Yhä useamman sydän pettää

* Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen
*Louis-Ferdinand Celine: Niin kauas kuin yötä riittää


* Richard Hughes: Kettu ullakolla
* Angela Carter: Sirkusyöt


* Wolfgang Borchert: Ovien ulkopuolella
* Andre Malraux: Sielujen kapina


* Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
* Robert Dessaix: Kirjeitä yöstä


* Marjatta Pokela: Mörköooppera
* Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja


* Brigatti: Sängynaluskansa
*Kaarina Helakisa: Ainakin miljoona sinistä kissaa

Kuten huomaatte, taidan olla aikamoinen runotyttö sielultani... Vain kaksi näistä olen lukenut, en kai tahdo että nimiin liittyvä magia haihtuu.

Haasterästejä: Days 23-26

Oih ja voih, onpas mennyt monta päivää ilman kuukausihaasteen kinkkisiä kysymyksiä. Nytpä siis vastauksia oikein urakalla.


Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Tähän voisi vastata vaikka kuinka pitkästi. Voisi mainita mm. Sinuhen ja kaikki muut Waltarit, joista TIEDÄN pitäväni mutta joita en pakkoluetun Suuren Illusionin jälkeen ole saanut luetuksi... tai voisi muistella Karamazovin veljeksiä, tuota loistavaa kirjaa jonka sivulle kuusisataajotakin olen jäänyt jumiin jo kaksi vuotta sitten... mutta valitsenpa kuitenkin jotakin päivänpolttavaa, jotain jota olen palanut halusta lukea jo tovin. Sellainen kirja on esimerkiksi tämä:

 

Italo Calvino: Koko kosmokomiikka

Tämä oli edesmenneen äitini lempikirjoja, ja Italo Calvinon tuntien ei ole epäilystäkään siitä, että rakastan tätä kirjaa! Ja kansikin on niin upea että heikottaa... taidan poiketa pyhistä tavoistani ja ostaa kirjan "sikana säkissä", että pääsen vihdoinkin tyydyttämään tämän kosmisen nälän.

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Louis Sachar: Takapulpetin poika (There's a Boy in the Girls' Bathroom)

10-vuotias Bradley on luokan hirviö, se jota kaikki inhoavat ja joka inhoaa kaikkia. Vain koulukuraattori ja luokan uusi poika eivät pidä häntä hirviönä. Voisiko olla mahdollista, että häntä ei olekaan tuomittu yksinäisyyteen, vaan hänestäkin tulisi ihan tavallinen poika?

Louis Sachar kirjoittaa silmiäavaavasti erilaisuudesta ja siitä, kuinka vaikea on muuttua ja murtautua läpi ennakkoluulojen - ei vain lasten, vaan myös ja nimenomaan aikuisten. Tätä kirjaa on pakko suositella paitsi kaikille lapsille, nuorille, äideille ja isille, myös opettajille ja ylipäätään kaikille, jotka milloinkaan ovat tekemisisissä lasten ja nuorten kanssa.

Day 25 – A character who you can relate to the most

Vaikka minulla ei olekaan kolmea sisarta, olen aina samaistunut Virva Seljaan.Syistä ilmeisin on yhteinen etunimi, mutta sitäkin tärkeämpää on luonne. Kirjoittavana ja herkkänä ihmisenä ymmärrän loistavasti Virvan mielen myrskyjä, kun hän tekee kärpäsestä härkäsen tai toisaalta menee vereslihalle luettuaan jotain vavahduttavan koskettavaa... On kai se niin, että nimi on enne!

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Tämä kirja räjäytti tajuntani. Se mullisti käsitykseni... no, kaikesta! Maailmankaikkeuden ihmeellisyyden tajuaminen jo sinänsä on aika muhkean kokoluokan tapaus, MUTTA sen LISÄKSI kirja muutti käsitykseni siitä että fysiikka on vaikeaselkoista ja tylsää. Kotona maailmankaikkeudessa on loistavasti kirjoitettu, mukaansatempaava, hauska ja helppolukuinen kirja elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Hykerryttävävällä tavalla se konkretisoi lauseen "totuus on tarua ihmeellisempää". Suosittelen lämpimästi! 

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi

Hän elää maahan uppoutuneena. Hän pystyttää itselleen muistomerkiksi kompostikasan. Jos hän tulisi paratiisin puutarhaan, hän nuuskisi huumautuneena ja sanoisi: "täälläpä vasta humus!" Luullakseni hän unohtaisi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta; pikemminkin hän miettisi, miten saisi vietyä Herralta muutaman kottikärryllisen paratiisin humusta. --- 

"Aatami, missä olet?" kutsuisi Herra. "Hetkinen", vastaisi puutarhuri olkansa yli, "en nyt ehdi". Ja jatkaisi syvennyksensä tekemistä.

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi, 1929

Salamanterisodan kirjoittaja oli myös intohimoinen kotipuutarhuri. Puutarhurin vuodessa hän pakinoi humoristisesti puutarhanpidon tuskallisista riemuista; siitä millaista on kun maaperä hikoilee kiviä, miten harmillisen harvoin sataa laimennettua ureaa, ja kuinka kastelu-urakan päätteeksi puutarha sanoo "uh", imaisee kaiken ruiskuttamanne veden ja on taas yhtä kuiva ja janoinen kuin ennen kastelua. 

Kevään kiireet, kesän vaivat, syksyn ilot ja talven haaveet käsitellään kirjassa kuukausi kuukaudelta. Sen lisäksi tutustutaan alan peruskäsitteisiin ja erikoisaloihin. Omat lukunsa saavat mm. siunattu sade, vihannestarhurit, siemenet, nuput ja kaktustenkasvatus. Puutarhurin vuoteen mahtuu paljon, ja yllättäen syksy ei olekaan kaiken loppu vaan alku:

--- kasvillisuus on lakannut kasvamasta ylöspäin, koska se ei ehdi, sillä se on käärinyt hihansa ja käynyt kasvamaan alaspäin. Se on sylkäissyt kouriinsa ja ruvennut kaivautumaan maahan. 

Tarinautti lokikirjaan: En muista, koska viimeksi luin kirjan, jota lukiessa nauroin niin että mahaan sattui. Vaikka en käytännön syistä ole juuri päässyt puutarhaa harrastamaan, sisälläni asuu keskisuuri wannabe-puutarhuri, ja tämä kirja osui juuri siihen suoneen. Olen aiemmin lukenut Mari Mörön puutarhakirjoja, enkä yllättyisi jos kuulisin Capekin olleen esikuvana Mörölle. Hauskuudesta huolimatta parasta antia kirjassa olivat ne filosofiset kultajyvät, joita kirjailija multakuopastaan tarjoilee. 

Lehdet lakastuvat, koska talvi on tulossa, mutta ne lakastuvat myös siksi, että kevät on jo tulossa, syntyy jo uusia silmuja, kuin pieniä räjähdyspanoksia, joista kevät räjähtää. --- On optista harhaa, että kukka kuolee syksyllä, sillä oikeastaan se syntyy. ---Emme näe ituja, koska ne ovat maan alla; emme tiedä tulevaisuutta, koska se on meissä. 

Summa summarum: Hilpeä ja maanläheisen viisauden täyttämä puutarhakirjallisuuden klassikko. Todellinen pieni helmi.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Olli hymyilee pimeässä. Ei siksi, että hän olisi iloinen, vaan siksi että se tuntuu poskissa lohdulliselta. Lohdullisuus leviää kasvoista kaikkialle päähän, kun ajatukset seuraavat kasvojen liikkeitä. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen. Turha hätäillä. 

---

Eikä maan alla nyt niin paha ole ikuisuutta viettää. Siellä Jumala itsekin istuu kaikkien salakäytävien risteyksessä katsomassa elokuvia.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät, 2010

Kustantaja ja kirkkovaltutuutettu Olli Suominen on tunnollinen mies. Kotikaupungissaan Jyväskylässä hän on arvostettu henkilö, ja perhekin on tullut hankittua. Hänen rutinoituun arkeensa tuovat seikkailun tuntua lähinnä sateenvarjot, joita hän unohtelee milloin minnekin. 

Kun Olli törmää facebookissa nuoruudenrakastettuunsa Kerttuun, alkaa tapahtua outoja. Kertusta on tällä välin tullut menestyskirjailija, jonka Elokuvallinen elämänopas on saanut ihmiset ympäri maailmaa etsimään elokuvallista syväminäänsä lisätäkseen persoonansa cinemaattisuutta. Populistinen hömppäfilosofia uppoaa ihmisiin kuin häkä.

Nyt Kertulla on työn alla uusi kirja: Maaginen kaupunkiopas, joka kertoo mistäs muusta kuin Jyväskylästä. 

Kun Ollin kustantamo ottaa Maagisen kaupunkioppaan kustannettavakseen, Olli joutuu sen myötä kivuliaalle muistojen matkalle hamaan nuoruuteen, jossa vaihdettiin salaa suudelmia sateenvarjon alla ja seikkailtiin "Tourulan viisikkona" harjukaupungin salakäytävissä. Mutta sitten käy ilmi, että matka ei tapahdukaan pelkästään muistoissa. Tourulan viisikko palaa yllättävällä ja kauhistuttavalla tavalla Ollin elämään, ja korjatakseen asiat Ollin on selvitettävä kauan sitten katkennut suhteensa Kerttuun.

P.S. Hauska yhteensattuma: luin juuri äsken toisen kirjan, jossa kansi oli melkein sama! Claudie Gallayn Tyrskyjen kannessa seisoo sateenvarjon alla nainen, jonka sisällä myllertää meri. Salakäytävien kannessa sateenvarjoa pitelevän miehen sisällä on synkeä metsä... 

Hehän ovat kuin kaksi marjaa... hienoja kansia molemmat! Elma Ilona likes this.

Tarinautti lokikirjaan: Halusin lukea tämän kirjan ihan uteliaisuussyistä, kun tästä on niin paljon kohistu. Nyt kirjan luettuani ymmärrän yhtä hyvin niitä jotka rakastuivat kirjaan, kuin myös niitä jotka eivät tästä pitäneet. Kirja on hienosti kirjoitettu, erilainen, jännittävä, humoristinen ja traaginen - siis kaikki hyvän kirjan ainekset. Juoni oli paikoin turhan mahtipontinen, samoin henkilöt jotka olivat enemmän cinemaattisia hahmoja kuin aitoja, eläviä ihmisiä. Unijaksoja oli minun makuuni liikaa. Draaman nostattajana uni toimii kyllä kerran tai kahdesti, mutta toistuvasti käytettynä siitä tulee äkkiä tylsä. Valvetilassa nähdyt hallusinaatiot olisivat toimineet paremmin.

Kirjassa eniten minua kiehtoi Jääskeläisen tarkkanäköinen parodia puolivillaisesta populaarihengellisyydestä. Elokuvallinen elämänopas on suosittu samasta syystä kuin Paulo Coelhon kirjat - mutta siinä missä Coelhon kirjat ovat enimmäkseen harmitonta puppua, Kerttu Karan laita on toisin. Kirjailija Kara näet asettaa esteettisyyden arvojärjestyksessä moraalia korkeammalle: mikä tahansa on sallittua, kunhan sen tekee tyylillä. Toisaalta kirjailija Kara on oikealla asialla muistuttaessaan, kuinka tärkeää on uskaltaa elää. Tuskasta ei tarvitse pitää. Riittää että sitä rakastaa.

Kahdesta vaihtoehtoisesta lopusta minulle sattui rouge. Luin netissä blancin, ja täytyy sanoa että se miellytti minua enemmän kuin ensin lukemani rouge. Lopusta huolimatta ei tästä minulle suosikkikirjaa tullut. Silti olen iloinen että tuli luettua tämä. Ajatuksia se herättää runsain mitoin, ja tuskin jättää kylmäksi ketään.

Day 22 - Valoa kirjahyllyssä

Päivän kysymys vaikutti ensin vaikealta, ja pitkään sitä pähkäilinkin tuskanhiki otsalla. Mutta heti kun älysin laajentaa katsantokantaa ja otin romaanien lisäksi huomioon myös tietokirjat, koin Valaistumisen Hetken ja tältä se näytti:

Day 22 – Favourite book you own

Man-made wonders - sarjan 75 most magnificent lighthouses oli alun perin äitini joululahja miehelleni, mutta arvatkaapa vaan, kuka sen omi! Rakastan sen selailua iltamyöhään, kun lapset on saatu tutimaan eivätkä tahdo tahmaisilla tassuillansa "koristella" kirjan upeita kuvia!

Samassa kuvassa vasemmalla näkyy myös ensimmäinen perintöprinsessa omistamieni kirjakaunotarten sarjassa. (Kyllä, kyseessä on juuri se Watership Downin painos, jonka te lukijani äänestitte suosikiksenne taannoin.) Kun ostan kirjoja, esteettisyys onkin melkein aina mukana niiden valinnassa: hyväkin kirja voi jäädä ostamatta jos kansi on ruma, ja jos kansivaihtoehtoja on useita niin olen valmis pulittamaan muutamankin ylimääräisen pennosen saadakseni kansista mieluisimman. Miten mahtaa olla asianlaita teillä muilla? Onko kannella väliä ostopäätöstä tehtäessä? Entä jos kansikuva vaikuttaa hintaan?

Ja lopuksi vielä pientä hehkutusta alkaneen pääsiäisen vietosta: koska olen viimeiset 5 vuotta ollut raskaana tai imettänyt, ei viiniä ole tässä talossa nähty. Tänä keväänä, puolen vuosikymmenen kuivan kauden jälkeen saamme vihdoinkin korkata pääsiäispöydässä viinin! Valinta tapahtui täysin fiilispohjalta, ja ulkonäkö vaikutti paljon myös tässä...

You, me & the gatepost on australialainen kuiva valkkari. Pullon graafisesti onnistunut etiketti sinetöi valinnan. Tätä siis nautitaan tänä viikonloppuna täällä. Onko tämä viini teistä kenellekään tuttu?

Utelee uskollinen tarinauttinne Elma Ilona

Claudie Gallay: Tyrskyt

La Haguessa vanhukset ja puut ovat toistensa kaltaisia, molemmat yhtä piinattuja ja vaiteliaita. Tuulten tuivertamia. Toisinaan sitä näkee kaukana jonkin hahmon eikä voi millään tietää, onko se ihminen vai jotakin muuta.

Claudie Gallay: Tyrskyt, 2008

Normandian niemenkärjen pikkukylä on tarujen ja legendojen tyyssija, jossa niin säät kuin tunteetkin voivat olla äärimmäisiä ja rajuja. Kirjan kertoja on saapunut kylään tutkimaan merilintukantoja - ja suremaan menetystä, josta ei edes halua toipua. Kevätmyrskyn aikaan hän kohtaa Lambertin, miehen joka on palannut kotikyläänsä etsimään vastausta kysymykseen, joka on piinannut häntä neljäkymmentä vuotta: oliko majakka sammuksissa haaksirikkoyönä, joka teki hänestä orvon?

Kun menneisyyttään paenneen naisen ja omaa menneisyyttään etsivän miehen polut kohtaavat, he tunnistavat toistensa surun joka sitoo heitä yhteen. Nainen alkaa auttaa miestä menneisyyden mysteerien selvittämisessä ja tulee kaivaneeksi esiin kylän ihmisten vaietut salaisuudet.  Rakkaus ja intohimo, mustasukkaisuus ja lempeys kietoutuvat yhteen meren majesteettisen kohinan säestämä, kuoleman ja elämän ristiaallokossa.

Tarinautti lokikirjaan: Tyrskyjen kieli on kaunista, paikoin runollista mutta silti selkeää. Sanojen ja lauseiden välistä voi tuntea tuulen puhaltavan läpi. Tarina on kiehtova ja pitää otteessaan, kirjan henkilöistä on rosoisuudessaan helppo pitää. Tyrskyt on tarina menetyksestä, menneisyyden haamuista ja siitä, kuinka vaikeaa on päästää irti omasta tuskastaan. 

Summa summarum: Ei tämä suosikkikirjojeni kovinta kärkeä hätyyttele, mutta nyt kun kirjan lukemisesta on jo kulunut useampi päivä, huomaan lukeneeni kirjan jonka jälkimaku on raikas ja pitkä: tarina jää mieleen ja maistuu päivä päivältä paremmalta. Siinä maussa on viihtyisää viipyillä.

Kuka oli auttanut häntä aikuistumaan? Kuinka paljon huutoa ja itkua oli mennyt siihen, että hän oli päässyt irti tuskasta ja saanut elämänsä vihdoin siedettäväksi? Katsoin häntä edelleen, ja yhdessä tiiviissä silmänräpäyksessä hän lakkasi olemasta vieras. Minä pelästyin. Pelästyin hirvittävästi. Ajattelin lähteä pakoon.

- Viime yönä taivas oli niin musta, että tähdet näyttivät törmäävän ikkunaani. Olisin ulottunut koskemaan niitä kädelläni.

Minä ajattelin sinua.

Kohtasin hänen katseensa.

En kääntynyt pois.

P.S. Kirjan kansi saa minulta varauksettomat kehut! Rakastin sitä heti ensi näkemältä.  Ja kun lähemmin tarkastellessa tajusin, että kuvan naisen sisällä on meri, olin myyty. Yksi hienoimmista kansista tänä vuonna.

P.P.S. Huomenna kerron toisesta kirjasta, jonka kannessa on sateenvarjoa pitelevä ihmishahmo - ja hänenkin sisällään on villi luonto! Ei tosin meri, vaan metsä... Arvaatteko, mistä kirjasta puhun?

Tästä alkaa pääsiäinen

On kaunis ja kuulas kiirastorstain ilta. Tänä vuonna vietämme pääsiäistä perheen ja rakkaan vanhan ystävän parissa, korkkaamme pullon hyvää viiniä ja kätkemme pääsiäismunia lapsille. Pääsiäisyönä äiti polttaa tuohuksia ja kuuntelee palveluksen radiosta, päiväsaikaan siivoamme takapihan puutarhaunelmia pulppuillen. Kirjapinossa odottavat Leena Krohnin Auringon lapsia, Karel Capekin Puutarhurin vuosi ja Sue Monk Kiddin Merenneidon tuoli... vain muutamia mainitakseni. 

Toivottavasti myös teillä on onnellinen pääsiäinen! Keväinen halaus kaikille. Pistäkää se kiertoon ja olkaa niin onnellisia kuin vain suinkin uskallatte olla,
toivoo tarinautti Elma Ilona (ja lähtee kävelylle hankkimaan kevättuulen tuoksua tukkaan).

Day 21 - lapsuuden lempikirjat

Oih, nyt en millään voi valita vain yhtä... tässä muutamia lapsuuteni aarteita.

Day 21 – Favourite books from your childhood

Michel Tournier: Pierrot ja yön salaisuudet

Koska en löytänyt kuvaa suomenkielisestä laitoksesta, laitan tähän ranskankielisen kannen. Tästäkin näkyy lumoava kuvitus, jota lapsena rakastin! Leipuri Pierrotin yölliset kuljeskelut kaupungissa ja rakkaus aurinkoiseen Colombineen liikuttivat tyttölapsen luontaista romantiikan janoa... nyt aikuisena kirjan tarina hymyilyttää, silloin lapsena siihen suhtautui aivan luonnollisesti. (Juonipaljastus: Pierrot ja Harlekiini molemmat rakastavat Colombinea. Lopuksi Pierrot leipoo suuren leipä-Colombinen, jota kilpakosijat yhdessä Colombinen kanssa onnellisina nauraen syövät.)

Eric Carle: Pikku toukka paksulainen

Frances H. Burnett: Kadonnut prinssi

Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli

Pikku toukka paksulainen oli luultavasti ensimmäinen kirja, jota rakastin. Muistan kuinka jännittävää oli seurata toukan tietä läpi kirjan sivujen... kirjaimellisesti läpi: joka sivulla oli kuvia ruuista, joitten keskellä oli toukan syömä reikä! Ja muistan, kuinka henkeäsalpaannuttavan jännittävää oli kääntää viimeinen sivu ja nähdä ihmeen ihana perhonen, joka toukasta oli tullut.

Vaahteramäen Eemelistä osasin viisivuotiaana pitkiä pätkiä ulkoa. Siksi ei pitkään aikaan huomattu, että olin oppinut lukemaan, kun istuin kirja sylissä ja luin ääneen :)

Ahmimisiässä, noin 9-vuotiaana, löysin äitini hyllystä Kadonneen prinssin ja lumouduin. Olen lukenut kirjan niin monta kertaa että sekosin laskuista jo kauan sitten. Burnettin seikkailukirja oli juuri sopivan jännittävä. Tätä suosittelen kaikille! Aika ei ole yhtään hapertanut sen tenhoa.

Day 20 - Rakkaimmat rakastavaiset

Otin vapauden muunnella päivän kysymystä: romanttisen kirjan sijasta valitsen suosikkini fiktiivisistä rakastavaisista.  Vaihtoehtoja olisi paljonkin, mutta silti valintani on selvä:

Day 20 – Favourite romantic characters

                 Aragorn ja Arwen 

Kun 16-vuotiaana luin ensimmäistä kertaa Tarun sormusten herrasta, olin aivan rakastunut Aragorniin. Ja hänen rakkautensa Arweniin hakee edelleenkin vertaistaan kirjojen sivulta. Arwenin valinta kuolemattomuuden ja rakkauden välillä tekee fraasista "en voi elää ilman sinua" koskettavalla tavalla totta. 

Ketkä ovat teidän muiden lempikyyhkyläiset? 

Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

"Voitteko huonosti?" Vastapäätä istuva rouva kysyy.

Voin, madame. Minusta tuntuu, että minä kuolen. Kymmenen vuotta olen pelännyt tätä päivää, ja tässä se nyt on: nyt se tapahtuu, tässä teidän silmienne edessä. Kymmenen vuotta olen pokkuroinut. Kymmenen vuotta olen kulkenut laput silmillä aamuyhdeksästä iltakuuteen, jotta en näkisi enkä kuulisi, mihin olen ajautunut. Kymmenen vuotta olen illalla ennen nukahtamista ajatellut, Marylou, taas yksi päivä pulkassa. Olin väistellyt esteitä. Tasapainoillut. Ja siinä se nyt oli: harha-askel. Yksi jalka luisulla maaperällä, lopun alku.

Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

Alkuteos: Providence, 2008

Pariisissa, sattumalta kertoo yhdestä päivästä viiden ihmisen, viiden pariisilaisen arjessa. Konttorirottana raatava yksinhuoltaja, kuolemansairas vanhus, "vääränvärinen" asianajaja, sokeasti rakastunut elokuvatuottaja sekä entinen narkkari eivät vielä aamulla tunne toisiaan, mutta päivän loppuun mennessä sattuma on tuonut heidät yhteen. Eikä heistä kukaan sinä iltana ole sama ihminen, joka oli aamulla vuoteesta noustessaan...

Tarinautti lokikirjaan: Olen viime aikoina lukenut niin tummasävyistä tekstiä, että tähän väliin tahdoin ehdottomasti jotakin kevyttä. Ihan aivotonta puuroa en kuitenkaan halunnut, joten päädyin valitsemaan tämän. Ja voisinpa sanoa, että valinta oli varsin hyvä. Kirjaa oli kiva lukea, sen parissa viihtyi. Ja siinäpä sen anti sitten olikin. Jos tähän suhtautuu viihderomaanina, saa varmasti sen mitä odottaa ja ehkä jopa hitusen enemmän, lukuromaaniksi asti en tätä ylennä. 

Tämä herttainen tarina sopii mainiosti matkalukemiseksi vaikka junaan, tai kesäloman alkua odotellessa kaupunkiahdistuksen purkuun.Tarina on myös erittäin elokuvallinen, ja leffa tästä onkin jo tekeillä. Summa summarum: sympaattinen kertomus sattuman ihmeitä tekevästä voimasta aivan tavallisena arkipäivänä, jolloin mikään ei -onneksi- mene putkeen.