Jään kadun kulmaukseen katsomaan Elenaa ja tiedän, ettei hän näe minua. Minä näen hänet, koska hän istuu valossa ja niin minä todellakin hänet näen: kirkkaana ja valoisana tässä pimeässä illassa.
Joel Haahtela: Elena, 2003
Mies tulee puistoon joka päivä samaan aikaan, ja odottaa nähdäkseen naisen. On talvi. Miehen mieli on täynnä naista, jota hän ei tunne ja joka ei tunne häntä. Tulee kevät, tulee kesä ja kaupunki tyhjenee. Myös Elena lähtee. Ilman Elenaa mies on hukassa, hänenkin on lähdettävä. Syksyllä Elena palaa ja kaikki selviää. Miehellä on taas toivoa. Ja pian sataa lunta.
Tarinautti lokikirjaan: Olen vierastanut Haahtelaa, mutta Lumiomenan vastustamaton kuvaus sai minut lukemaan tämän. Alussa kirja ärsytti, sitten se vei mennessään ja lumosi. Vähäeleinen kerronta, herkkä tarina, salaperäisyys joka verhoaa yhtä lailla Elenan kuin kertojankin... Ja se kieli! Haahtelalla on ihailtava taito loihtia muutamilla sanoilla hetkiä, joissa on kokonainen maailma, tavoittaen kaiken taakse kätkeytyvän olennaisen: tunnelman, tunteen.
Kävelen paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt, muurien taakse pihoille. Käyn rautatieaseman vieressä olevalla joutomaalla, jossa on romua ja rikkinäinen flyygeli. Se seisoo keskellä hiekkakasaa, enkä voi ymmärtää miten se on siihen joutunut. Soitan sillä muutaman epävireisen sävelen, mutta moni kosketin puuttuu ja linnut säikähtävät sen ääntä.
Summa summarum: Haahtelan kirja on kuulas kuin runo, kaunis ja haikea kertomus kaupungin kastanjapuiden varjosta. Tämä on kirja, joka tekee mieli aloittaa alusta heti kun on lukenut sen loppuun.
Voi, että olen iloinen luettuani tämän. Ihanaa, että pidit Elenasta. Minä löysin Haahtelan vasta nyt tammikuussa. Ihastuin Perhoskerääjään ja rakastuin Elenaan. Kirjoitit hyvin siitä, miten Elena on kuin runo ja kuinka sen voisi lukea heti uudestaan. Minä luulen, että ostan Elenan omakseni ja otan kirjan yöpöytäkirjakseni. :)
VastaaPoistaTämä on paras Haahtela, ehdotomasti! Jälleen yksi kirja, joka pitäisi lukea uudestaan, kun lukemisesta on yli viisi vuotta ja tunnelmat hapertuneina lukupäiväkirjan sivuille. Ihana, että kirja on nyt lähtenyt uudelle lennolleen.
VastaaPoistaKatja ja Kirahvi, Elena on ehdottomasti sellainen kirja johon tekee mieli palata ja jonka soisi löytyvän hyllystään. Se on myös kirja joka ei vanhene, niin ajaton on sen tarina. Nautin myös Katjan mainitsemasta yleiseurooppalaisesta tunnelmasta, itse palasin kirjan myötä nuoruuteni Wieniin...
VastaaPoistaMukavaa että tykkäsit tästä! Sinä ja Kirahvi olette oikeassa, tähän tulee varmaan olemaan kiinnostava palata jonain päivänä :-)
VastaaPoistaBooksy, joskus on hauskaa huomata olevansa väärässä niin kuin minä olin Haahtelan kirjojen suhteen. Ehkä palaan vielä Perhoskerääjäänkin joskus :D
VastaaPoistaHaahtela kirjoitti kirjan Katoamispiste ja hänestä itsestään on tullut minulle Kipupiste.
VastaaPoistaPidin Lumipäiväkirjasta, mutta luin sen kahdesti ennen blogiani. Viime suvena yritin Elenaa, ksoka sitä oli niin suositeltu. En millään saanut mitään imua kirjaan. Taidan seuraavaksi yrittää Perhoskerääjää...
Leena, minullakin oli vaikeuksia päästä ensin Elenan kyytiin. Haahtelan kirjat tuntuvat olevan kuin lumottuja linnoja jonne ei aina löydä ovea. Minä en löytänyt ovea Perhoskerääjään, tähän löysin. Samansuuntaisia kokemuksia olen nähnyt muillakin olevan Haahtelan kirjojen suhteen - joku löytää oven yhteen, toinen toiseen. Oven löytäminen ei siis taida olla lukijasta kiinni, vaan... mistä? ... vaikea sanoa, ehkä juuri siitä lumouksesta ;D
VastaaPoista