Liisa Karakorpi: Salaisten lintujen linnunrata

- Nyt kuu on paistanut etupenkille ja tähti takapenkille, hän sanoi.

Katsoin autoon, ja todellakin: kuu valaisi etupenkin, ja takapenkki oli tähdentuikkeesta kirkkaanvärinen, melkein kuin sateenkaari.

- Voimmekin lähteä vastaan, Multanen ilmoitti.

- Ketä vastaan? Minä kysyin, ja ajattelin: Sateenkaartako? Tähtisumuako,Linnunradan kulkijaa, tuhatvuotista keijua?

Liisa Karakorpi: Salaisten lintujen linnunrata.

Otava 1973

Kolibri ja Joutsen, ihmisnimiltään Kirsi ja Pirjo, asuvat tuiki tavallisessa kerrostalossa. Kun naapurihuoneistoon muuttaa poika, joka onkin oikeasti keiju, tulee kerrostalostakin kaikkea muuta kuin tavallinen: siitä tulee talo, jossa on Salaisten Lintujen Linnunrata - lasten itse rakentama, niin ihmeellinen että siellä viihtyvät myös vanhainkodin vanhukset. Pitää vain varoa Pahaa Lintua, jonka kolea, pahaenteinen huuto kaikuu ilmassa ukkosmyrskyn alla...

Tarinautti lokikirjaan: Parin viime kirjan jäljiltä kaipasin kipeästi jotakin aivan toisenlaista, siispä tartuin tähän. Kun mietin, miten kuvaisin sitä yhdellä lauseella, mieleeni pulpahtivat nämä kolme sanaa: maagista realismia lapsille. Joku voisi tietysti väittää, että kaikki lasten kirjat ja sadut ovat maagista realismia - mutta tästä kirjasta se suorastaan tihkuu! Voin vain kuvitella, kuinka olisin lapsena tästä lumoutunut.... nautin jo valmiiksi, että pääsen lukemaan tätä ääneen omilleni - kunhan vain kasvavat sen verran, että jaksavat keskittyä tarinaan ilman kuvia. 

Draaman kaarta kirjassa ei ole. Kukin lukunsa on oma pieni tarinansa, joista Linnunrata koostuu.  Siispä omiaan vaikka iltasaduiksi. Kirjassa on myös viehättäviä kielellisiä oivalluksia, kuten Hakkuualue ja Kukkuualue... arvaattekin varmaan, kumpi on enemmän Salaisten Lintujen mieleen!