Menneisyys on valtava kivikko, jonka poikki monet haluaisivat kulkea kuin moottoritietä, kun taas toiset etenevät kärsivällisesti kiveltä kivelle ja kääntävät ne nurin, koska heidän on pakko saada tietää, mitä niiden alla on. Joskus sieltä nousee esiin skorpioneja tai tuhatjalkaisia, paksuja valkoisia kovakuoriaisen toukkia tai kuoriutumaisillaan olevia perhosia, mutta on aivan mahdollista, että ainakin kerran sieltä ilmestyy elefantti ja että tuo elefantti kantaa selässään hoitajaa nimeltä subhro, joka tarkoittaa valkoihoista, vaikka sana ei sovi millään tavoin kuvaamaan sitä hahmoa, joka ilmestyi portugalin kuninkaan ja tämän valtiosihteerin eteen belemin aitauksessa, sillä mies oli yhtä likainen kuin elefantti jota hänen piti hoitaa.
José Saramago: Elefantin matka
Alkuteos: A Viagem do Elefante, 2008
Tämä kirja ei ole niitä varten jotka viihtyvät moottoritiellä. José Saramago näet kuuluu heihin jotka kääntävät kiviä nähdäkseen, mitä sieltä löytyy. Tämä tosipohjainen tarina Portugalin kuninkaan erikoisesta lahjasta Itävallan arkkiherttualle vuonna 1551 vie lukijan vaivalloiselle matkalle Salomo-elefantin mukana halki puolen Euroopan. Mestarisatiirikko Saramago on myös suvereeni saivartelija, joka tavan takaa eksyy aiheesta milloin pohdiskelemaan kirjailijan työtä, milloin muita sivuseikan sivuseikkoja ihmettelemään. Nobelillakin kunnioitettu kirjailija on tästä itsekin tietoinen ja moneen otteeseen muistaa sitä lukijoiltakin anteeksi pyydellä.
Itse tarina on yksinkertainen: viedään elefantti Alppien ylitse Lissabonista Wieniin. Tämän kirjan juju ei löydykään juonesta, vaan siitä minkä tilaisuuden satiiriin ja irvileukailuun se antaa. Saramago jakelee piikkejänsä tasapuolisesti kaikille: osansa saavat niin kuninkaalliset, komentajat, elefantin hoitaja, kirkollisen vallan edustajat kuin myös kirjailija itse. Ajatella, jos joutuisimme kuvailemaan ihmisen katoamista yksityiskohtaisesti. Siihenhän tarvittaisiin ainakin kymmenen sivua. Plop.
Tarinautti lokikirjaan: Tämä Saramagon viimeiseksi jäänyt teos oli minulle hänen ensimmäisensä, ja täytyy myöntää, että hänen tyyliinsä ei ollut ihan helppo päästä sisään. Tiiviisti kirjoitettu kieli, jossa erisnimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja dialogi on yhtenä puurona pitkien lauseiden sisällä, toi paikoittain hengästyttävyydessään mieleen jääkiekko-ottelun selostuksen: Hänen korkeutensa vaunujen akseli on mennyt poikki, Hyvänen aika, elefantinhoitaja huudahti, Vaunujen korjaaja ja apumiehet asentavat jo uutta akselia, tunnin päästä ollaan valmiit jatkamaan matkaa, Missä se oli, Mikä, Uusi akseli, Saatat tietää paljon elefanteista muttet näytä tajuavan että tällaiselle matkalle ei lähdetä ilman varaosia --- ja niin edelleen.
Kun kieleen lopulta tottui, siitä vuorotellen tuskastui ja nautti. Mikään elämää suurempi lukuelämys tämä ei ollut, erikoinen ja mieleenjäävä kylläkin - ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Voin suositella. (Paitsi niille joitten mielestä Moottoritie on kuuma.)
Palaan kommentoimaan paremmin, kun saan kirjan loppuun. Mutta kielestä, tulen bloggaamaan kyllä samasta aiheesta. :D
VastaaPoistaOdotan innolla mielipidettäsi, Hanna! Tämä on varmasti niitä kirjoja jotka voivat yhtä hyvin ihastuttaa kuin vihastuttaa...
VastaaPoistaKahden tähän mennessä lukemani kirjan perusteella olen ihan rakastunut Saramagoon joten tämänkin tulen kyllä jossain vaiheessa lukemaan... :)
VastaaPoistaEnsimmäistä kirjaa (Toinen minä) lukiessa meni tosiaan jonkin aikaa ennen kuin totuin tyyliin, mutta toista (Kertomus sokeudesta) aloittaessani totesin että näköjään riittää kun siihen kerran on tottunut, koska silloin ei ollut enää mitään vaikeuksia vaan pystyin hyppäämään suoraa päätä tekstin kyytiin.
Aion lukea tämän, joten en ihan uskaltanut lukea arviotasi. Saramago on yksi suurista suosikeistani, vaikken olekaan kaikkea lukenut. Kertomus sokeudesta on kuitenkin Se Saramago, jota aina haluttaa suositella kaikille. :)
VastaaPoistaSatu, sinulle joka olet Saramagoon omintakeiseen tyyliin tottunut, tämä kirja on luultavasti suorastaan helppolukuinen! Minullakin lukunopeus parani kolmasosan luettuani. Saramago on hyvää harjoittelua niille jotka haluavat kehittyä lukijoina!
VastaaPoistaIlse, en tehnyt juonipaljastuksia, yleensäkin vältän niitä ja jos jotain aion paljastaa niin varoitan ennalta. Tämän kirjan kansiliepeessä Elefantin matkaa sanottiin Saramgon leikkisimmäksi ja se on helppo uskoa, tämä on lopultakin aika kepeä kirja toisin kun varmasti esim. Kertomus sokeudesta.
Heippa Elma Ilona, löysin blogisi Kirjavan kammarin kautta ja ryhdyin lukijaksesi ja linkitän blogisi omaani! Ei taida olla montaa oululaista kirjablogia?
VastaaPoistaSaramagoon pitäisi tutustua lisää, sillä Kertomus sokeudesta on yksi suosikkikirjojani ikinä! Kiitos siis tästä vinkkauksesta :--)
Hei Lauren! Hauska tutustua.
VastaaPoistaKertomus sokeudesta on kirja jonka ehdottomasti halusin lukea, itse asiassa luin tämän koska halusin totutella Saramagon omintakeiseen kieleen. Kertomukseen sokeudesta aion tarttua heti kun elämässä tulee sopivan rauhallinen suvanto, toivottavasti jo tämän kevään aikana.
Nytpä huomasin, että sinä olet jo lukenut Elefantin matkan. Aloitin sen viime yönä. Erikoiseen tyyliin ja kieleen sisään pääsy vei aikansa, mutta yllättävän nopeasti tarina alkoi viedä mukanaan. Ihan odotan, että pääsen taas kirjan pariin (kunhan vielä luen vähän huomiseen informaatiotutkimuksen tenttiin ja silmäilen tutkimuskirjaa, josta olen luvannut kirjoittaa arvion). Minusta Elefantin matka on ainakin muutaman kymmenen sivun jälkeen ennen kaikkea hauska.
VastaaPoista