Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

"Mitä sinä tiedät tieteellisestä menetelmästä?" Vaarin äänensävy kertoi, ettei kyseessä ollut pikkuasia.

"Öhh, enpä kauheasti."

"Mitä teille opetetaan koulussa? Käythän sinä koulua?"

"Totta kai. Meillä on lukemista, tavausoppia, laskentoa ja kaunokirjoitusta. Niin, ja käytösoppia. Sain hyväksytyn ryhtiharjoituksista mutta välttävän nenäliinan ja sormustimen käytöstä. Äiti ei ollut oikein mielissään."

"Hyvä Luoja", hän sanoi. "Sehän on pahempaa kuin luulin."

Kommentti oli mielenkiintoinen, vaikken sitä ymmärtänytkään.

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Alkuteos: The Evolution of Calpurnia Tate, 2009

11-vuotias Calpurnia Tate ja hänen kuusi veljeään kituuttavat Teksasin helteessä vuonna 1899. Eräänä päivänä hän huomaa kotipihassaan oudon värisiä heinäsirkkoja, ja hänen uteliaisuutensa herää. Koska äidillä on kiire hoitaa kotia ja isällä perheen puuvillatiluksia, Calpurnian on kysyttävä asiasta vaariltaan - omalaatuiselta tutkijaluonteelta, joka hädin tuskin tietää Calpurnian nimeä. Pian tyttö ja vanhus kuitenkin huomaavat, että heillä on enemmän yhteistä kuin kumpikaan aavisti: valtava kiinnostus luonnontieteisiin ja kyltymätön tietämisen jano.Vastikään ilmestynyt kohuteos, Darwinin Lajien synty, herättää kummassakin syvää kunnioitusta, vaikka Calpurnia ei ihan joka sanaa kirjasta käsitäkään.

Pikku hiljaa Calpurnia vihkiytyy yhä syvemmälle luonnontutkimuksen saloihin. Hänen perhosentoukastaan ei tosin tule ihan sellainen kuin piti, ja muita perheenjäseniä tuntuvat kiinnostavan rakkaushuolet paljon enemmän kuin tiede. Calpurnian harrastuksen vakavoituessa vakavoituvat myös isä ja äiti. Mokoma touhuhan alkaa jo haitata sitä, mikä nuoren naisen elämässä todella on tärkeää: pianonsoittoa, ruoanlaittoa, ristipistotöitä ynnä muuta. Jotta Calpurnia säästäisi sukunsa häpeältä vuotuisessa käsityönäyttelyssä ja pääsisi hyviin naimisiin, hänet komennetaan "oikeisiin töihin": siivoamaan, kokkaamaan ja ompelemaan. Voiko mikään enää pelastaa tyttöparkaa elinikäiseltä keittiöorjuudelta? Vuosisata vaihtuu, uusi aika alkaa... mutta muuttuuko lopulta mikään?

J.B. sulki oven hiljaa perässään. Ajattelin kojoottia ennen kuin vaivuin levottomaan uneen. Kun vain keksisin tavan nakertaa tassuni irti.

Tarinautti lokikirjaan: Ihastuin tähän kirjaan jo nähdessäni sen kannen. Vielä enemmän ihastuin, kun pääsin tarinan alkuun. Tulin suorastaan lapseksi jälleen ja muistin, kuinka tosissani itse piirtelin luonnosvihkooni lintujen ja kasvien kuvia. Veljien ja ystävättären sydänsurut luin kärsimättömästi, odottaen että päästään itse asiaan. Ja kun itse asiaan ei päästykään, riuduin yhdessä Calpurnian kanssa surkeitten ristipistotekeleiden kimpussa. (Se toki lienee ollut kirjailijan tarkoituskin, jotta nykyajan hemmotelluille nuorille saataisiin perille, miten erilaista elo oli ennen.) Oli miten oli, draaman kaari väkisinkin katkeaa aivan liian aikaisin, eikä yksi virna riitä pitämään jännitettä yllä.Kirjan loppuratkaisu oli vähän lässähdys, mutta tarkemmin ajatellen se kuitenkin oli tarinan kannalta sopiva.  Eihän tämä esim. Montgomeryn kirjojen kanssa kilpaile, mutta etenkin luonnonystäviä tämä varmasti kiehtoo ja hauskuuttaakin.

Summa summarum: Herttainen vanhanajan tyttökirja, jossa on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus.