Olin näkyjen vallassa. Lojuin sängyssä yömyssy päässä ja kuvittelin, että kirkkoni ylle oli pysähtynyt lentävä saari. Sen pohjaan oli avautunut luukkuja, joista saaren asukkaat juoksuttivat vettä niskaamme. Kun vesivarasto uhkasi tyhjentyä, saarelaiset ryhtyivät sulkemaan luukkuja. Sitten, yön pimeydessä, saari nytkähti liikkeelle ja lipui ääneti pois kirkkoni ja kaupunkini päältä, kohti seuraavaa määränpäätä, mikä se ikinä olikaan, ja aurinko pilkahti näkyviin lentävän saaren varjon takaa.
Milloin aurinko pilkahtaisi tälle saarelle naapurisaaren varjon takaa? Aina sieltä syydetään niskaamme jotain, milloin veroja ja milloin kolikoita, milloin Irlannin asioista tyyten tietämättömiä aatelisia, jotka vievät virat täkäläisten nenän edestä.
Jyrki Vainonen: Swiftin ovella
Tammi, 2011
Tarina alkaa nykypäivän Suomessa, kun vastikään Irlannista paluumuuttanut tutkija Lennart saa kollegaltaan Johannekselta omituisen testamentin: asua Johanneksen vanhassa talonrähjässä ja kirjoittaa loppuun kirja, jota Johannes on työstänyt viimeiset vuodet. Omituiseksi tehtävän tekee se, että kirjan kirjoittaminen edellyttää aikamatkoja 1700-luvulla vaikuttaneen valistusajan kirjailijan, Jonathan Swiftin elämään. Kun Lennart siirtyy ajassa kolmesataa vuotta taaksepäin, hän huomaa tarkkailevansa maailmaa Swiftin palvelijan, Wattin, silmin. Aikamatkojensa lomassa Lennart lukee Johanneksen muistiinpanoja, jotka tämä on jättänyt jälkeensä. Johanneksen päiväkirjamuotoiset muistiinpanot ja Lennartin omat kokemukset raottavat Gulliverin matkoistakin muistetun kirjailijapastorin elämää: hänen rohkeuttaan Englannin kruunun vastustajana ja satiirikkona, kuin myös pelkuruuttaan elämänsä kahden suuren rakkauden, Estherin ja Estherin, välissä. Mutta aikamatkoissa on omat mutkansa ja vaaransa, kuten Lennartkin saa kokea.
Tarinautti lokikirjaan: Jyrki Vainonen on minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Kirjallisuuden kentällä hän on kuitenkin vanha kettu, joka tunnetaan mm. Swiftin kirjojen suomentajana. Vainonen on siis lukenut Swiftinsä paremmin kuin hyvin, ja on myös huolella perehtynyt Swiftin elämään. Ei siis ihme, että hän onnistuu hienosti herättämään henkiin klassikkokirjailijan ja asettumaan hänen kenkiinsä. Se olikin kirjan parasta antia ja sai minut jopa tuumimaan, olisiko kirja toiminut peräti paremmin ns. tavallisena elämäkertafiktiona, ilman heppoisehkoa kehyskertomusta betoniin valettuine aikakoneineen, hourahtaneine professoreineen ja ikivanhalla uhripaikalla sijaitsevine taloineen. Lisäksi minua hieman häiritsi lievä kronologinen sekavuus. Jos ei ollut tarkkana vuosilukujen kanssa, meni herkästi sekaisin. (Näin siis kävi minulle, paremmin hoksottimin varustettu lukija saattaisi pärjätä paremmin.) Kuitenkin viihdyin kirjan parissa ja nautin sen avaamasta kurkistusikkunasta Swiftin elämään ja tuotantoon.
Yahoo.
Pohjamudastako tuo sana sikisi? Nousiko se sieltä niin kuin likaiset ja väsyneet miehet ja pojat olivat eilen illalla kömpineet turvetyömaan kaivannoista puiset lapiot olallaan? Ne mustanaamaiset kummitukset, joiden ohi olin ratsastanut. Näytti siltä kuin tuo paavinuskoisten joukkio olisi siinnyt turpeesta, syvältä suon sisuskaluista, happamasta kohdusta, jossa maan nesteet olivat heitä aikansa käyttäneet ja liottaneet.
Summa summarum: Historian, aikamatkailun ja miksei romantiikankin ystäville. Kiva vaikka kesälomareppuun, etenkin jos matka sattuu suuntautumaan Dubliniin.
P.S. Tällä kirjalla osallistun hienoon Ikkunat auki Eurooppaan - haasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.