Ihminen voi aivan kunniallisesti kulkea kukasta kukkaan, tervehtiä leukoijaa kuin kävisi teellä granaatinpunaiseen pukeutuneen tyylikkään daamin luona, himoita siivosti ruusukvittenin nuppua kuin haluaisi italialaisen mansikkavaniljajäätelön, työntyä hetkeksi akileijan kiinalaisen sateenvarjon alle. Mutta pioni odottaa vasta puskan takana, ja sen katselija on vaarassa loukata hyviä tapoja.
Philippe Delerm: Päivätorkut piloilla
Alkuteos: La sieste assassinée, 2002
Mitä tapahtuu kun hyvänpäiväntuttavat tapaavat ulkomailla? Millaista on roskiksessa? Entä silmäluomien sisällä? Miksi hyvät sihteerit ovat niin ärsyttäviä? Miltä tuntuu, kun tulee yllätysvieraita juuri kun olet aikeissa ottaa torkut?
Philippe Delermille mikään ilmiö ei ole liian mitätön tai arkinen, jotta siihen kannattaisi tarttua - jopa takertua. Pilke silmäkulmassa hän tarkastelee elämän pieniä asioita, harmeja yhtä hyvin kuin iloja.
Tarinautti lokikirjaan: Ovatkohan nämä nyt niitä fragmentteja? Vai pakinoiksiko näitä sanoisi? Olivat mitä olivat, Delermin lyhyet kynäelmät ovat parhaimmillaan nerokkaita. Kuka muu osaisi - tai viitsisi- kirjoittaa roskapussin sisällöstä yhtä kiinnostuneesti ja kiinnostavasti kuin hän? Monille tuttu on myös vanhempien ihmisten katala kosto, jolla pilataan nuorien ihmisten elämä:
Eletään kesän alkua. Ilma on hyvin kaunis. Elämä saattaisi olla helppoakin. Aamuhetket hitaasti kuumaa kahvia juoden, pitenevät illat granaattiomenamehun ja veden seurassa puutarhassa - hiljaisuutta, kuusamantuoksua ja savuke.
Mitään sellaista ei saa. Ja se johtuu ylioppilaskirjoituksista tai jostain muusta kokeesta, pahimmassa tapauksessa pääsytutkinnosta. Vaikutus on sama. Aurinko muuttuu säälimättömän kovaksi kuin kreikkalainen kohtalotar. Siinä sitä ollaan.
Valitettavasti juttujen taso ei aina yllä näin lennokaalle tasolle. Suurin osa jutuista on tasoa ihankiva, eivätkä kaikki ranskalaisen kulttuurin hienoudet aukea tällaiselle maalaismoukalle ;) Mistäpä minä ymmärtäisin, kuinka vaikeaa on syödä artisokan sydäntä? Joukkoon mahtuvien helmien vuoksi kuitenkin suosittelen - ainakin niille, joille Ranska on tuttu ja mieluisa kirjallisten(kin) matkojen kohde.
Summa summarum: Kepeän kekseliäs välipala taattuun ranskalaiseen tapaan.
Vaikka et ihan täysin innostunut, kuulostaa tämä hauskalta. Juuri sellailselta välipalalta, jota voisi lueskella aina silloin tällöin. Ranskassa taitaa ilmestyä aika paljonkin tällaisia kirjoja ja hyvä niin.
VastaaPoistaKatja, juuri näin! Delermiltä on julkaistu myös toinen vastaava, "Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja", jota on kehuttu vielä enemmän kuin tätä. En ole sitä vielä lukenut, mutta varmasti luen.
PoistaMinulle kirjan nimi oli tuttu, mutta enpä oikeastaan tiennyt, millainen kirja on kyseessä. Kuulostaa älykkään hauskalta kirjalta, jonka voisin mielelläni lukea!
VastaaPoistaMaria, nimenomaan älykkään hauska! Sivumääräkään ei päätä huimaa, joten sopii loistavasti välipalakirjaksi vaikka kahden syvällisen tiiliskiven välissä :)
PoistaMulla on nämä molemmat Delermit ja tykkäsin ainakin silloin kun ne luin joskus vuosia sitten, sen tarkemmin teksteistä ei tosin ole muistikuvia. Täytyy lukaista joskus uudelleen!
VastaaPoistaSatu, nämä tekstit kestävät varmasti toisenkin lukemisen. Näissä on jotakin sympaattista, ranskalaista charmia :)
Poista