Saara Henriksson: Moby Doll

Ikkunasta siivilöityy pianon koskettimille valoa kuin veden alla. Hän avaa nuotit eteensä, "Uponnut katedraali". Kun Jenny alkaa soittaa, muut äänet väistävät. Pienet kalat uivat raunioituneiden holvikaarien ohi ja murtuneista ruusuikkunoista sisään. Alttari on sortunut, keskilaiva kasvaa levää. Jenny kuljettaa sormiaan koskettimilla, musiikki on veden liikettä, se elää täällä, pohjasävelien virtauksessa, bassokielten pulssissa. Musiikki hengittää, hän hengittää. Hän kutsuu soinnut matalalta, kuin vatsanpohjastaan saakka, melodian huippukohdassa antaa äänen resonoida koko kehossaan. Hän on rento, valpas. Pimeistä merenpohjan onkaloista kiiluvat keltaiset silmät, hiljaisia olentoja liukuu varjoissa kirkon hylyn alla. Kun hän avaa suunsa, se tulvahtaa täyteen suolaista vettä.

Saara Henriksson: Moby Doll.

Into Kustannus, 2011

Kansi: Elina Salonen

Jenny on musiikinopiskelija, jonka elämä on juuttunut paikoilleen. Lopputyö ei edisty, urasta ei tietoakaan, tulevaisuus pelottaa, menneisyys sitoo. Entinen poikaystävä Jokke on menneen talven lumia, mutta kipeät ja kauniit muistot eivät suostu jättämään rauhaan. Myös Jokke kaipaa Jenniä, ja valaista hän saa oivan tekosyyn taas ottaa yhteyttä tyttöön. Jenny kertoo Jokelle saaneensa idean: hän on kauan sitten kuullut valaan laulua, ja uskoo että saisi siitä avaimen jumittuneen sävellyksensä tekoon. Kun Jenny lähtee yksinään Pohjois-Norjaan valaita kuuntelemaan, Jokke lähtee perässä. Matkan varrella vastaan tulee nuoria aktivisteja, jotka ovat tulleet protestoimaan valaanpyyntiä vastaan. Myrskyisellä merellä, piskuisella kalastusaluksella Jenny etsii kadonnutta lauluaan, ja samaan aikaan Jokke etsii Jennyä. Mutta meri on suuri ja  paljon vahvempi kuin ihmiset - ja niin ovat myös kauan vainotut valaat...

Tarinautti lokikirjaan: Minä rakastan valaita. Olen nähnyt Moby Dickin noin kymmenen kertaa (ja ollut joka kerta valaan puolella :D), haaveilen matkasta Vienanmerelle valkeita valaita katsomaan, valaat ovat tulleet jopa uniini. Olin siis otollista kohdeyleisöä tälle kirjalle, ja tilasinkin sen saman tien kun siitä sattumoisin kuulin. Sattumaa siihen tarvittiinkin, sillä julkisuudessa teos on ollut surullisen vähän.

Henriksson on huikeimmillaan kuvatessaan merta. Taidokkaasti hän kutoo yhteen Jennyn kaksi rakkautta, musiikin ja valaat. Maailma on ääni, valaan laulusta syntynyt. Jenny onkin kirjan henkilöistä kokonaisin, hänen reissuaan tuli seurattua sydän kurkussa kuin omaa tytärtään ;) Jokke sen sijaan jää etäiseksi, ja ihmissuhdekuvio on hieman lattea. Moby Doll ei olekaan ensisijaisesti rakkaustarina, vaikka alussa siltä tuntuu - tai onhan se rakkaustarina: tarina rakkaudesta valaisiin ja mereen. Kerronnassa on nuoruuden raikkautta. Ympäristöaktivistien kirkasotsaisuus muistutti minua omista opiskeluvuosistani, kun palavin silmin paransimme maailmaa :) 

Kerronnan taso  vaihtelee. Toistoa on minun makuuni turhan paljon, ja ihan jokaista askelta ei ehkä olisi tarpeen selostaa. Välillä kyllästytti lukea, kuinka taas tiskattiin kuppeja. Mutta sitten taas lukijaa vietiin:

Mutta rannalla vaalenivat valaan luut. Ne nousivat hiekasta kuin kirkon rauniot ja tuuli soitti valaan viimeisiä sanoja niiden raoista. Hän on kuullut. Ne soivat vieläkin, vaikka luut ovat ajat sitten vajonneet maahan ja kadonneet.

Näkökulmia kirjassa on monta: Jennyn, Joken, valastutkija Hopen, pikkutyttö Margotin - ja valaan, vanhan kaskelotin joka tietää ja muistaa. Erityisen paljon tykkäsin valasnäkökulmasta, joka oli hetkittäin mykistävän kaunista, toisin hetkin raastavan tuskallista. Luonnonsuojelu tulee kirjassa vahvasti esiin, valaiden ryöstöpyynti pistää vihaksi. Puistattaa kun ajatteleekin, että valasjahdin huippuvuonna 1962 valaita tapettiin yhtä paljon kuin koko 1800-luvulla! Moby Dollia lukiessa kirkastuu, kuinka tärkeää työtä valaiden suojelijat ovat tehneet- ilman heitä näitä viimeisiäkään valaita tuskin enää merissämme uisi. 

Summa summarum: Aivan liian vähän huomiota saanut esikoisteos, jossa mies etsii naista ja nainen etsii valasta.

P.S. Moby Dollista löytyy hieno arvostelu myös Lainatädin lukuvinkit - blogista.

P.P.S. Henrikssonilta ilmestyy syksyllä toinen kirja, tanssijoista kertova Linnunpaino, jonka olen jo lisännyt TBR-listalleni. Kirjailijan blogi löytyy täältä.