Minä rakastan häntä, ja rakkauteni kalvaa minua. On aikoja, jolloin tunnen itseni aaveeksi hänen rinnallaan, aivan kuin vain hän olisi todellinen, ja minä olisin vain unta. Mutta kateellinenko? Kannanko hänelle kaunaa siitä, että monet rakastavat ja ihailevat häntä ylenpalttisesti? En. Uskon vilpittömästi, että hän ansaitsee sen kaiken ja enemmänkin. Haluan palvella häntä... Tai pikemminkin minä uskon palvelevani häntä tavoilla, joista hän ei saa koskaan tietää.
Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus
Alkuteos: The Good Man Jesus and the Scoundrel Christ, 2010
Nuori Maria ja hänen kihlattunsa Joosef ovat matkalla verolle pantavaksi, kun Marian synnyttämisen aika tulee. Ja hän synnyttää kaksi poikaa, joista toinen on vahva ja terve, toinen hento rääpäle. Toinen pojista saa nimekseen Jeesus, toiselle annetaan aivan tavallinen nimi, mutta Maria kutsuu tätä lempilastaan nimellä Kristus.
Vuodet vierivät. Kun Jeesus ja muut pojat tekevät kepposia ja soittavat suutaan, heiveröinen Kristus viettää aikaansa lukien ja rukoillen. Kun Jeesus joutuu tihutöistään tilille, rientää Kristus veljensä avuksi. Ihmeitäkin tapahtuu, vaikka perhe niistä vaikeneekin visusti.
Mieheksi vartuttuaan Jeesus kuulee Johannes Kastajan saarnaavan ja kokee henkisen herätyksen. Hän lähtee erämaahan mietiskelemään, ja sieltä tultuaan hän jättää puusepän toimen ja alkaa saarnata Jumalan sanaa. Kristus on veljensä puolesta huolissaan, kaikki näet eivät Jeesuksen puheista pidä. Sitten Kristuksen luo saapuu mystinen muukalainen, joka ehdottaa että Kristus ryhtyisi kaikessa hiljaisuudessa veljensä avuksi....
Tarinautti lokikirjaan: Tartuin tähän kirjaan älyllisestä uteliaisuudesta: voisiko tuhannesti kaluttuun tarinaan vielä löytyä jotain olennaista uutta? Pullman, joka jälkisanoissaan tunnustautuu ateistiksi, on ainakin löytänyt näkökulman, jota kukaan muu ei ole vielä käyttänyt: Jeesuksen veljen. Mutta olennaista uutta? Jeesuksen elämän suhteen ei. Kirjan tyyli on selostava. Jeesuksen elämä ja teot loikitaan läpi kauhella kiireellä,ja kaiken muistiin kirjoittava Kristus saa sormet vääränä vääristellä tapahtumien kulkua. Se sujuu toki näppärästi, jopa niin näppärästi että mukaan tulee kikkailun makua.
Vaikka Pullman ei usko Jumalaan, hän näyttää selvästi uskovan paholaiseen (vai mikä ne ihmeet sitten sai aikaan?), mikä ei ole kovin loogista.
Kirjassa on kuitenkin myös syvempi taso. Pullmanin kirjan olennainen ajatus ei niinkään liity Jeesukseen kuin ihmisiin, moraaliin, yhteiskuntaan, uskontoon ja kirkkoon. Pyhittääkö tarkoitus keinot? Mikä on historian suhde totuuteen - kumpi on isäntä ja kumpi on renki? Eikö ole parempi tehdä pieniä kompromisseja, tulla mukaan ja saada aikaan parannuksia kuin pysytellä ulkopuolella ja tarjota pelkkää kritiikkiä?
Puhuttelevia ovat ne muutamat suvantokohdat, joissa tapahtumien läpijuoksu pysähtyy kohtaamaan veljesten sisimmän. Koskettavasti Pullman kuvaa Jeesuksen yksinäistä yötä Öljymäellä, samoin kuin Kristuksen koetusta porton talolla.
Kristus lähti talosta. Hän oli häpeissään, käveli kaupungin ulkopuolelle, kapusi rauhalliseen paikkaan kallioiden keskelle ja rukoili, että hänen omat syntinsä annettaisiin anteeksi. Hän itki vähän. Häntä pelotti, että enkeli tulisi hänen luokseen, ja hän piileskeli koko yön.
Summa summarum: Pullman itse kiteyttää kirjansa kysymykseen, jota itse kunkin sopii pohtia tykönään. Jos voisit palata ajassa taaksepäin ja pelastaa Jeesuksen hirvittävältä ristinkuolemalta, tekisitkö sen vai et? Ja jos sinusta tuntuu, että on parasta antaa hänen kuolla, etkö ole aivan samanlainen kuin Juudas?
Pullmanin selitysosio oli kiinnostava, antoi kummasti lisäpuhtia koko kirjalle.
VastaaPoista