bg

Free background from VintageMadeForYou

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Michel Tournier: Kolmen kuninkaan kumarrus


He lähtivät. He tunkeutuvat syvälle Kidronin laaksoon ja ylittävät Pahan neuvon vuoren jyrkät rinteet. Ohikulkiessaan he tervehtivät Raakelin hautaa. He matkaavat kohti tähteä, joka vilkuttaa säteitään hyisessä ilmassa. He käyvät tähtipolkuaan, ja kullakin on salaisuutensa ja kulkunsa. Yksi keinuu kamelinsa rauhaisassa astunnassa ja näkee mustalla taivaalla rakastamansa naisen kasvot ja hiukset. Toinen taas kirjoittaa hiekkaan tammansa kavioiden askelkuviota ja näkee taivaanrannassa loistavan hyönteisen lentelyä. Kolmas käy jalan, koska on menettänyt kaiken mutta uneksii mahdottomasta taivaallisesta valtakunnasta. Ja kaikkien kolmen korvissa soi vielä se huutojen ja kauhun täyteinen tarina, jonka heille suuri kuningas Herodes kertoi. Ja se on Herodeksen oma tarina, tarina onnellisesta ja vauraasta hallituskaudesta, jota alhainen kansa, talonpojat ja käsityöläiset siunaavat.

Michel Tournier: Kolmen kuninkaan kumarrus
Otava 1980
Alkuteos: Gaspard, Melchior & Balthazar
Suomentanut Annikki Suni


Kaikkihan me olemme kuulleet itämaan viisaista miehistä - kolmesta kuninkaasta, jotka lähtivät kukin omalta maaltaan seuraamaan ihmeellistä tähteä, ja sen johdattamana pääsivät kumartamaan seimessä syntynyttä lasta. Paljon muuta heistä ei historia tiedä. Michel Tournier on tarttunut vanhoihin legendoihin ja kertoo, keitä nämä miehet oikeastaan olivat, miksi he lähtivät matkaan ja mitä he lopulta perillä kokivat. Onnettomasti rakastunut musta kuningas Gaspar, rakkaat taideaarteensa menettänyt vanha Baltasar sekä vallasta syösty kuninkaanpoika Melkior ovat kaikki tietämättään etsimässä vastausta kysymyksiin, jotka heitä omassa elämässän eniten piinaavat. He myös löytävät vastauksen: Herodeksen hovissa ja pienen tallin pihalla he oppivat totuuden omasta itsestään.

Mutta näiden kolmen miehen lisäksi matkalle lähti myös neljäs: Mangaloren prinssi Taor, jolle elämän tarkoitus on herkuttelu, ja joka uskoo oudon tähden viitoittavan tietä Taivaallisen Sokerileipurin luokse. Mutta hänen matkansa viivästyy, eikä hän ehdikään perille Beetlehemiin vaan päätyy kauhujen Sodomaan. Vai myöhästyykö hän sittenkään? Joskus viimeinen voi olla ensimmäinen, vaikka sokerin sijasta hän löytääkin perillä pelkkää suolaa.


Kokonainen laiva oli omistettu hedelmille - kuivatuille ja hillotuille - oli mangoa, banaania, ananasta, mandariinia, kookospähkinää ja norsuntäitä, sitruunaa, viikunaa ja granaattiomenaa. Olihan tutkimusmatkalla vain leivontataiteellinen päämäärä. Erittäin ammattitaitoinen henkilökunta oli valittu suorastaan seulomalla, ja sulatetun sokerin huumaavassa tuoksussa hyöri nepalilaisia sokerileipureita, singalilaisia nougatkokkeja, bengalilaisia hillonkeittäjiä ja jopa Kasmirin ylängöiltä saapuneita kermaleivosmestareita, joiden nahkaleileissä oli rahkaa, ohrauutetta, mantelimaitoa ja tuoksuvaa pihkaa. 

Tarinautti lokikirjaan: Otavan Maailmankirjallisuuden valioita-sarjassa ilmestynyt teos teki minuun valtavan vaikutuksen, kun äitini suosituksesta luin sen liki 20 vuotta sitten. Sen koommin en ole  kirjaa tullut santsanneeksi vaikka pitkään on mieli tehnyt. Kun huomasin, etten muista kirjasta enää juuri mitään, päätin viimein tarttua toistamiseen tähän ajankohtaankin sopivaan kirjaan.

Muistan, että ensimmäisellä kerralla rakastuin kirjaan jo alkumetreillä. Tällä kertaa niin ei käynyt. Alku oli tahmeaa, enkä oikein saanut päähäni mitä niin kovin ihmeellistä tässä kirjassa olin aikoinani nähnyt. Koska kyseessä on nuoruudenrakkaus, en kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoin lukemista, ja pikkuhiljaa tuttu lumous kietoi minut valtaansa. Kirja ei siis sittenkään ollut menettänyt taikavoimaansa vuosien myötä.

Kirjaa santsaillessa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka olen lukijana muuttunut: esimerkiksi eläinten käyttäminen vierailevina kertojina oli taannoin minusta hieno ratkaisu, nyt en sitä purematta niellyt. Vaikuttavin kuninkaiden tarinoista oli tälläkin kerralla Taorin kohtalo, joka jaksoi liikuttaa ja koskettaa aivan kuin ekallakin kerralla. Kolmen kuninkaan kumarrus on yhä edelleen kauneimpia ja vaikuttavimpia lukemiani kirjoja. Suosittelen tätä lämpimästi syvällisten, aistillisten historiallisten romaanien ystäville.


Summa summarum: Täytyy kulkea. Mennä katsomaan. Avata silmänsä ja sydämensä tuntemattomille totuuksille, terästää kuulonsa oudoille sanoille. He kulkevat, aavistavat hiljaa riemuiten, että uusi aikakausi saattaa avautua heidän askeltensa eteen.

11 kommenttia:

  1. Ai että, löydät aina tällaisia mielenkiintoisia aarteita! Hauskaa varmasti verrata nuoruuden lukukokemusta nykyiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, minulle juuri nämä "ihme löydöt" ovat oikeastaan hienointa koko harrastuksessa.... tästä kirjasta kiitos kuuluu äidilleni, jonka ansiosta aikoinaan tartuin tähän kirjaan.
      Tänä vuonna minulla on aikomus santsata muitakin kauan sitten vaikutuksen tehneitä kirjoja. Saa nähdä ovatko kaikki yhtä ihania vielä nytkin...

      Poista
  2. Se on kumma, miten nuoruudenrakkaudet eivät välttämättä enää toimi. Olen viime aikoina varovaisesti yrittänyt palata vanhoihin ihastuksiin uudelleen - välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.

    Tournierilta olen lukenut "Des persiennes verts perroquet", joka on kokoelma lyhyitä tarinoita kuuluisten miesten rakkauksista. Tosi mielenkiintoista luettavaa. En tosin löytänyt mistään, onko juuri tuota kirjaa käännetty suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, sama juttu minulla. Siksi olinkin niin iloinen kun tämä kirja vieläkin oli ihana.
      En osaa ranskaa, joten en tiedä minäkään onko tuota olemassa suomeksi. Omassa hyllyssäni on Tournierilta Rakastavaisten illallinen, johon siihenkin toivon ehtiväni tarttua tänä vuonna.

      Poista
  3. Oi! Ihana, että nostit tämän klassikon esiin! Minä ihastuin tähän varauksetta, kun luin osana kirjallisuuden opintoja. Aivan huikean hieno kirja! Kiitos arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirahvi, kiva että joku muukin on tämän löytänyt! Itse ostin tämän jo pari vuotta sitten kirppikseltä ja siitä pitäen olen suunnitellut santsaavani kirjan. Nyt vasta hetki oli otollinen, mutta hyvää kannatti odottaa ja joulukirjakseni tämä oli loistava valinta.

      Poista
  4. Tämän luin vuosi kai reilu vuosi sitten tai jotain, ja ihastuin kyllä minäkin (samoin kuin saman kirjoittajan Keijujen kuninkaaseen joka on jakanut enemmän mielipiteitä).

    Hyvä kun muistutit että minunhan piti lukea lisää Tournieria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kun muistutit Keijujen kuninkaasta! Aloitin sitäkin silloin alle kaksikymppisenä, mutta (aika tai minä!) ei tainnut olla otollinen kirjalle vielä tuolloin... nyt uskon että voisin pitää kirjasta.

      Poista
  5. Oi, kuulostaapa mielenkiintoiselta! Olenkin tässä juuri laatimassa itselleni virallista TRB-listaa, joten tämä joutaa suoraan sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tämä on kirja jolle todella toivon blogisavuja ja "uutta elämää" uusien lukijoiden myötä.

      Poista
  6. Minulla on vahva muistikuva Kolmen kuninkaan kumarruksen kauneudesta. Tänään Helsingin Sanomissa se eräässä kolumnissa mainittiin ja vanhan muiston tähden tilasin kirjan antikvariaatista. Toivon, että uudelleen luettaessa kokemus on yhtä herkistävä. Keijujen kuningas oli vaikuttava, mutta ei helppo.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.