Fabio Geda: Krokotiilimeri

Koska me oikein palaamme?

Pian.

Kuinka pian?

Pian.

Minulla on buzul-bazi-turnaus.

Oletko nähnyt tähdet, Enaiat?

Miten tähdet tähän liittyvät?

Laske ne.

Eihän siihen kukaan pysty. Niitä on aivan liikaa. 

No, pane sitten töpinäksi, äiti sanoi. Muutoin et saa niitä koskaan laskettua.

Fabio Geda: Krokotiilimeri. Afgaanipoika Enaiatollah Akbarin tositarina

Otava 2012

Alkuteos: Nel mare ci sono i coccodrilli

Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä

Enaiat Akbari on noin 10-vuotias, kun hänen opettajansa tapetaan, koulu suljetaan ja hänen äitinsä päättää, että Enaiatin on parempi olla vaarassa jossain kaukana kuin kotona Afganistanissa, ainaisessa talebanien pelossa. Hän vie pojan Pakistanin puolelle ja palaa itse takaisin kotiin toisten lastensa luokse.

Jäätyään yksin Enaiatin on huolehdittava itse itsestään. Hän tienaa elantonsa toinen toistaan raskaammissa ja vaarallisemmissa hanttihommissa: rakennuksilla, katukaupustelijana, kivilouhoksella ja niin edelleen. Koska hän on laiton siirtolainen, hänellä ei ole ihmisoikeuksia, eikä hän ole turvassa missään. Ja jos ei ole turvassa missään, voi yhtä hyvin vaarantaa kaiken. Niinpä Enaiat aloittaa pitkän matkan kohti Eurooppaa, pääomanaan vain raatamalla ansaitut vähäiset rahat ja äitinsä neuvot: ei saa varastaa, tappaa eikä sortua huumeisiin - eikä ikinä luopua toivosta.

Matka länteen on pitkä ja vaaroja täynnä. Monta kertaa Enaiat jää kiinni, mutta hän on sinnikäs ja pakenee aina uudelleen, hitaasti yhä kauemmas länteen. Kaukana luoteessa siintää unelmien Eurooppa, maanosa jossa kaikki on mahdollista - mutta matka sinne on epäinhimillisen vaikea ja raskas. On kiivettävä yli kylmän vuoriston, suostuttava salakuljettajien oikkuihin, pelättävä niin rosvoja kuin poliisejakin. Vuodet kuluvat ja Enaiat varttuu, mutta lopulta hän pääsee kuin pääseekin Turkkiin asti. Enää on edessä pahin: pelottava krokotiilimeri, jonka takana on unelmien Kreikka.

Avasimme pahvilaatikon. Sen sisältä löytyi kumivene - joka oli tietenkin vielä puhaltamatta -, airot sekä peräti kahdet vara-airot, pumppu, teippiä (minua hieman ihmetytti, miksi kummassa teippiä) ja pelastusliivit. Täydellinen setti laittomien siirtolaisten Ikeasta. Käyttöohjeineen päivineen.

Kuten kirjan alaotsikko kertoo, Krokotiilimeri on tositarina, joka syntyi kirjailijan keskusteluista Enaiatollah Akbarin kanssa. Enaiatin tarinan lomassa kuullaan myös suoria katkelmia näistä keskusteluista:

Haluan täsmentää, että afgaanit ja talebanit ovat eri asia. Haluan, että kaikki tietävät sen. Tiedätkö, kuinka monta eri kansallisuutta oli niiden joukossa, jotka tappoivat minun opettajani?

En. Kuinka monta?

Niitä miehiä tuli jeepeillä kaksikymmentä, eikö niin? No, eivät he sentään tulleet kahdestakymmenestä eri maasta, mutta melkein. Jotkut heistä eivät edes pystyneet kommunikoimaan keskenään. Pakistanilaisia, senegalilaisia, marokkolaisia, egyptiläisiä. Monet luulevat, että talebanit ovat afgaaneja, Fabio, mutta se ei pidä paikkaansa. Heidän joukossaan on tietysti myös afgaaneja, mutta ei ainoastaan. Talebanit tulevat ympäri maailmaa ja ovat tietämättömiä ihmisiä, jotka estävät lapsia opiskelemasta, koska pelkäävät, että lapset vielä ymmärtävät, että he eivät toimi Jumalan nimissä, vaan ajaakseen omia etujaan.

Sanotaan se selvästi ja kuuluvasti, Enaiat.

Enaiatollah Akbari ja Fabio Geda

Tarinautti lokikirjaan: Taannoisessa 30 days of books-haasteessa kysytttiin kirjaa, joka kaikkien pitäisi lukea. En enää muista mitä vastasin, muistan vain kuinka vaikea siihen oli keksiä sopivaa kirjaa. Mutta silloin en ollutkaan lukenut tätä! Krokotiilimeri nimittäin kertoo asioista, joista kaikki ovat kuulleet, mutta harva todella tietää.

Laiton siirtolaisuus on aihe, josta ei juurikaan cocktail-kutsuilla rupatella, eikä moni marketissa tomaatteja ostava halua ajatella tomaatinpoimijan kokemia kärsimyksiä ja kurjuutta. Ja samaan aikaan toisaalla, juuri nytkin, joku on tukehtumaisillaan oltuaan kolme vuorokautta kuorma-auton valepohjan alla kymmenien muiden kanssa, tai paleltuu pystyyn jonnekin vuoristoon, tai putoaa kumiveneestä ja hukkuu. Ja nekin onnekkaat, jotka selviävät, vähintäänkin piestään monta kertaa.

Kirpaisevinta kirjassa on, että sen kertoja on vasta lapsi. Kun Enaiat lähti kotoaan, hän oli viaton poika, joka uskoi kaiken mikä hänelle kerrottiin, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, miten vaarallinen -ja lopullinen- oli hänen lähtönsä.

Siinä vaiheessa kun olimme ylittäneet Arghandabjoen ja saavuimme Kandahariin, olin laskenut kolmekymmentätuhattaneljäsataa tähteä (ihan kiitettävän määrän, sanoisin), joista ainakin kaksikymmentä oli persikankiven kokoisia, ja olin ihan puhki. Eikä siinä kaikki. Lisäksi olin laskenut talebanien dynamiitilla räjäyttämät sillat, poltetut autot ja sotilaitten hylkäämät mustat panssarivaunut. Olisin silti halunnut palata kotiin, Navaan, pelaamaan buzul-bazia kavereitteni kanssa.
Kandaharissa lakkasin laskemasta tähtiä.

Matkan edetessä Enaiatille alkaa valjeta, ettei maailma olekaan sellainen kuin hän oli luullut. Talebanien vihaamaan hazara-heimoon kuuluvan Enaiatin ainoa toivo on päästä pois, ja hänen äitinsä tietää sen tuskallisen hyvin. Ja hän rakastaa poikaansa niin paljon, että on tämän vuoksi valmis mihin tahansa - jopa jättämään hänet ypöyksin vieraaseen maahan, jonka kieltä Enaiat ei osaa.

Paitsi liikuttava selviytymistarina, Krokotiilimeri on myös väkevä yhteiskunnallinen puheenvuoro ihmiskauppaa vastaan. Laittomat siirtolaiset ovat vapaata riistaa, joitten hyväksikäytöstä vaietaan, koska se on yhteiskunnan etu: esimerkiksi Ateenan olympiakulissit eivät ikinä olisi valmistuneet ajoissa ilman Enaiatin ja hänen tovereittensa kuutamourakointia. Järkyttävää ja surullista, siitäkin huolimatta että Enaiat ei peittele iloaan: kerrankin heille kaikille riitti töitä ja sen myötä ruokaa. 

Onneksi on myös ihmisiä, joiden hyvyyttä on yhtä vaikea ymmärtää kuin toisten pahuutta. Mutta kun Fabio pyytää Enaiatia kuvailemaan hyväntekijöitään tarkemmin, tuo viisas nuorukainen kieltäytyy: Ei sillä ole merkitystä, millainen koti hänellä oli. Hän voisi olla kuka hyvänsä --- kuka hyvänsä ihminen, joka toimii noin.

Summa summarum: Tärkeä, järkyttävä ja syvästi koskettava kirja ihmiskohtaloista, kärsimyksestä ja toivosta. Hyvät ihmiset, olkaa hyviä ja lukekaa tämä kirja!

P.S. Krokotiilimereen ovat sukeltaneet myös ainakin Aili, Tiiku, Mari, Jenni, kirjapuutarhuri ja Nuppu.