Irina Javne: Euroopan kylmin talvi

Olla hetken aikaa ehjä, aika repii meitä eri suuntiin, olla hetken aikaa ehjä kesässä kerran, sinä odotat lähtöä, minä paluuta. Olla ehjä rikkinäisessä peilissä. Olla hetken aikaa tytär. Ainakin yhden unen verran.

Irina Javne: Euroopan kylmin talvi

Gummerus 2012

Irina Javne on uudehko tekijä kotimaisen lyriikan kentällä. Toisessa runokokoelmassaan Euroopan kylmin talvi hän kuvaa omintakeisella äänellään tuttuja teemoja: naiseutta, rakkautta, minuuden sirpaleiden keruuta. Javnen kieli on persoonallista ja intensiivistä. Alkupuolen ryöppyävät proosarunot rauhoittuvat loppua kohden pelkistetymmiksi, välähdyksenomaisiksi kuviksi:

Toukokuisessa Helsingissä 

lapset tekevät lumipalloja 

laittavat sisälle kiven 

heittävät minut täyteen valoa

Toukokuisen Helsingin lisäksi runojen reviirinä on koko Eurooppa: Pitkät portaat Nizzasta Venetsiaan ja Kafka-museon vessa. Vielä vahvempi elementti runoissa on kuitenkin luonto, joka ei litisty pelkäksi kulissiksi  - Javnelle metsä on maagisrealistinen mielenmaisema, jossa puut puhuvat multaa suussa ja havunneulaset kasvavat koivunlehtiä. Maisemassa on / niin paljon rakkautta / se valuu, vihreä hunaja / puista

Irina Javne

Tarinautti lokikirjaan: Sain tämän arvostelukappaleena kustantajalta, ja nyt on sitten paineita sanoa kirjasta jotakin fiksua ;) No, mikään ammattikriitikko en ole enkä sellaista ala edes esittää. Sen sijaan voin kertoa, millaisia mielen ja sydämen liikkeitä runot saivat minussa aikaan. Ne nimittäin saivat! Ihan kaikkien runoihin en päässyt sisälle, mutta niihin joihin pääsin, upposin hiustupsua myöten. Javnen tajunnanvirta on vangitsevaa ja runokuvat vahvoja.

Ajattelen, miten Kafka ja Freud kirjoittivat kirjeitä lyijykynällä. Uppoavia kirjeitä, jotka kantavat mukanaan hylkyjä ja unessa tulen rannalle, siellä seisoo suorana ja uljaana uppoamaton laiva, sen pohja on pehmeässä hiekassa. Vesi on kirkasta, aurinko loistaa pohjasta ja siihen veteen pelkään sukeltaa. 

Summa summarum: Jää ja joskus jään, sulaa hulluuttani, niin koti on kaiverrettu puusta ja tuuli puhaltaa, se puhaltaa timantteja, ei lehtiä, ei nurmea, pelkkää kovaa lasinäkyvää.
Upea, vaikuttava runoteos! Suosittelen kaikille, joille  "tajunnanvirta" ei ole kirosana.

P.S.  Euroopan kylmimmästä talvesta ei (vielä?) ole kirjoitettu ruuhkaksi asti, mutta jotain sentään löytyi.  Valopolun Juha pääsi kirjaa lukiessaan kurkistamaan maailmassa olevaan reikään, Hymyilevän eläkeläisen luota löytyy ansiokas runoilijan henkilökuva. Syvällisen analyysin Javnen runoudesta voi lukea Hesarin netistä.