Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset

Hän pani avaimen kynnysmaton alle niin kuin aina kotoa lähtiessään ja sulki oven kädessään pieni matkalaukku, joka ei painanut juuri mitään, vaatimaton omaisuus muistona siitä elämänvaiheesta joka ei ollut tuntunut päivääkään omalta. Ada uskoi lujasti, että jokaisella ihmisellä on, tiesi tämä sitä tai ei, oma sieluun kirjoitettu olinpaikka, ja tuolla lopullisen välirikon ja vähäisten kysymysten hetkellä hän tiesi ainoastaan sen, että hänen paikkansa ei ollut Bryssel.

Marcel Serrano: Näkemiin, pikku naiset 

Alkuteos: Hasta siempre, mujercitas 2004

Nieves, Ada, Luz ja Lola ovat serkuksia, jotka viettävät yhdessä kaikki kesät. Isoisän talo eteläisessä Chilessä on loistava kulissi "kesäsiskosten" ja heidän Oliverio-serkkunsa roolileikkiin, jossa he joka kesä muuttuvat romaanihenkilöiksi. Eräänä kesänä kirja on Alcottin Pikku naisia. Tytöt huomaavat, kuinka hyvin Alcottin luomat tyttöhahmot kuvastavat heitä - jopa paremmin kuin he tuolloin aavistavat. Eivätkä he aavista sitäkään, että syyskuun yhdestoista vuonna 1973 tulee muuttamaan koko heidän elämänsä. 

Vallankumous päättää huolettomat lapsuuden kesät, ja erottaa serkusten polut. Nieves ja Lola jäävät Chileen. Nieves saa haaveilemansa ison perheen ja myös Lolan harras unelma totetuu: hänestä tulee rikas. Hyväsydäminen Luz lähtee Afrikkaan auttamaan köyhiä, ja taiteellinen Ada etsii omaa paikkaansa Euroopasta. Kuitenkin kaikki he kantavat koko ajan menneisyyttä mukanaan, erityisesti Lola ja Ada joiden välinen vanha hapatus painaa molempien mieltä. Lopulta serkukset tapaavat jälleen, lapsuutensa onnelassa jota ei enää ole.

Tarinautti lokikirjaan: Olin lainannut tämän jo aiemmin, mutta silloin se jäi lukematta, ehkä siksi etten osannut keskittyä peräti neljään tasavahvaan päähenkilöön. Kun Satun minihaasteen aiheeksi tuli Latinalainen Amerikka, päätin antaa kirjalle sen myötä uuden tilaisuuden. 

Tällä lukukerralla päähenkilöiden runsaus ei sitten haitannutkaan yhtään. Etukäteen jännitti myös se, miten rinnastus Pikku naisiin kohdallani aukeaisi; olen kyllä lukenut Pikku Naiset mutta vain kerran ja niin nuorena, etten muista siitä paljon mitään. Mutta hyvinhän se toimi siitä huolimatta. Ei edes tullut tunnetta, että kyseessä olisi ns. uudelleen keksitty pyörä. Ilman kirjainvälistä allegoriaakin kirja olisi mielestäni toiminut, mutta luultavasti Pikku naisia fanittaville rinnastus tuo oman lisäarvonsa. 

Jotain sellaista tässä kirjassa oli, joka ei minua täysin hurmannut. En ole varma, mitä. Ehkä yksinkertaisesti sitä, että sisarkateus (siitähän tässä on kyse, vaikka serkuksia ollaankin) ei minua omakohtaisesti kosketa. Myös muutamat käänteet olivat hieman epäuskottavia; Adan "adoptoiva" Jaime tuntui jotenkin kaukaa haetulta (ja kaukaahan hänet haettiinkin, Tangerista asti! Heko heko).

Kaikkinensa kirja oli väkevä ja kiinnostava lukuelämys, ei vain ihan se minun juttuni. Summa summarum: Tarina pikku naisista, jotka kasvavat aikuisiksi historiallisten mullistusten varjossa.