Roy Jacobsen: Ihmelapset

Sinä iltana rikoimme ulko-oven lasit kakkosessa ja nelosessa ja kuutosessa ja seiskassa ja yhdessätoista, ja myös pikkuikkunan Lienin varastosta, jossa säilytetään saagoryynejä ja sätkätupakkaa. Niin paljon ikkunoita Tonsenjordetissa ei ollut koskaan rikottu yhtenä lauantai-iltana. Ja minä saatoin olla ainoa joka tiesi miksi, tai jolla ainakin oli syy, mykkä ja omituinen olento joka makasi kotona nukkumassa uudessa kerrossängyssämme.

Roy Jacobsen: Ihmelapset

Alkuteos: Vidunderbarn, 2009

10-vuotiaan Finnin ja hänen äitinsä herkkä tasapaino oslolaisessa lähiökerrostalossa järkkyy entisestään, kun Finnin 6-vuotias sisarpuoli Linda muuttaa asumaan heille. Huumeriippuvaisen äitinsä kanssa kasvanut Linda vaikuttaa jälkeenjääneeltä ja kummalliselta, mutta pikkuhiljaa syyt siihen selviävät ja Finnin siipien suojassa Linda alkaa tulla esiin kuorestaan. Vuoden vierähtäessä käy selväksi, että se joka muuttuu eniten ei suinkaan ole Linda eikä edes Finn, vaan äiti jonka viimein on pakko katsoa omaa menneisyyttään silmiin...

Samalla kun kiintyy uuteen sisareensa, Finn väistämättä etääntyy äidistä ja lapsuudesta. Kodin muodikkaiden kukkatapettiseinien ulkopuolella on lähiön karu mutta kutsuva maailma: 

"Enää ei ollut puhettakaan siitä että olisimme pysyneet pihan kelkkamäessä, meidän piti päästä tien toiselle puolelle Haganiin, metsittyneelle harjulle jossa oli ikivanhoja tammia ja hedelmäpuita ja karviaispensaita ja niiden keskellä valkoinen talo, josta näkyi valoa yhdestä ainoasta ikkunasta. Ikkunassa istui vanha nainen jota sanoimme Rubyksi, hänkin kuului ikuisuuteen niin kuin lumi ja hevoset, ja jos harjulle hiipi myöhään illalla, kuuli kosmisen äänen virtaavan pimeästä talosta niin että asuntoyhtiöihminen lamaantui.

Tarinautti lokikirjaan: Kiinnostuin tästä kirjasta Susan esittelyn perusteella, vaikka perinteisesti olenkin vältellyt ns. lähiöhelvettikirjallisuutta, johin pelkäsin tämän kuuluvan. Mutta onneksi ylitin ennakkoluuloni: helvetti tai ei, tämä oli valtavan vaikuttava lukukokemus! Jos yhdellä sanalla sitä kuvaisin, se sana olisi kipeänkaunis. Jacobsenin kieli ja kerronta oli niin nautittavaa, että ahmin kirjan muutamassa illassa. En useinkaan lue uudestaan kirjoja jotka olen kerran jo lukenut, mutta tämän voisin kuvitella lukevani, niin paljon ajatuksia ja tunteita se herätti. Tarkkanäköisesti Jacobsen kuvaa niin nuoren pojan kuin hänen äitinsäkin mielenliikkeitä, ja ilo oli myös tutustua siihen kammoamaani lähiöön:

Tässä asuntoyhtiössä on kaikenlaisia ihmisiä. On sokea nyrkkeilijä ja puolisokea taksikuski. On kaksi ikivanhaa sisarusta, joiden harmaantunut susikoira haukkuu aina kun kuulee sanan sanomalehti. On niitä jotka poimivat 123 litraa puolukoita joka syksy ja ja silti pystyvät syömään ne kaikki. On kuhisemalla pieniä epäsäännöllisiä verbejä, jotka osaavat kiipeillä syöksytorvissa ja puissa ja rakentaa majoja ja rikkoa ikkunoita.

Summa summarum: Kirpeä, muttei kyyninen kirja karuista ihmiskohtaloista, ja kyllä, myös selviytymistarina. Tätä voin varauksetta suositella kaikille väkevän lukukokemuksen etsijöille. Itse jo odotan malttamattomana, että saan käsiini toisen Jacobsenilta suomennetun kirjan, Rajat.