Karel Čapek: Puutarhurin vuosi

Hän elää maahan uppoutuneena. Hän pystyttää itselleen muistomerkiksi kompostikasan. Jos hän tulisi paratiisin puutarhaan, hän nuuskisi huumautuneena ja sanoisi: "täälläpä vasta humus!" Luullakseni hän unohtaisi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta; pikemminkin hän miettisi, miten saisi vietyä Herralta muutaman kottikärryllisen paratiisin humusta. --- 

"Aatami, missä olet?" kutsuisi Herra. "Hetkinen", vastaisi puutarhuri olkansa yli, "en nyt ehdi". Ja jatkaisi syvennyksensä tekemistä.

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi, 1929

Salamanterisodan kirjoittaja oli myös intohimoinen kotipuutarhuri. Puutarhurin vuodessa hän pakinoi humoristisesti puutarhanpidon tuskallisista riemuista; siitä millaista on kun maaperä hikoilee kiviä, miten harmillisen harvoin sataa laimennettua ureaa, ja kuinka kastelu-urakan päätteeksi puutarha sanoo "uh", imaisee kaiken ruiskuttamanne veden ja on taas yhtä kuiva ja janoinen kuin ennen kastelua. 

Kevään kiireet, kesän vaivat, syksyn ilot ja talven haaveet käsitellään kirjassa kuukausi kuukaudelta. Sen lisäksi tutustutaan alan peruskäsitteisiin ja erikoisaloihin. Omat lukunsa saavat mm. siunattu sade, vihannestarhurit, siemenet, nuput ja kaktustenkasvatus. Puutarhurin vuoteen mahtuu paljon, ja yllättäen syksy ei olekaan kaiken loppu vaan alku:

--- kasvillisuus on lakannut kasvamasta ylöspäin, koska se ei ehdi, sillä se on käärinyt hihansa ja käynyt kasvamaan alaspäin. Se on sylkäissyt kouriinsa ja ruvennut kaivautumaan maahan. 

Tarinautti lokikirjaan: En muista, koska viimeksi luin kirjan, jota lukiessa nauroin niin että mahaan sattui. Vaikka en käytännön syistä ole juuri päässyt puutarhaa harrastamaan, sisälläni asuu keskisuuri wannabe-puutarhuri, ja tämä kirja osui juuri siihen suoneen. Olen aiemmin lukenut Mari Mörön puutarhakirjoja, enkä yllättyisi jos kuulisin Capekin olleen esikuvana Mörölle. Hauskuudesta huolimatta parasta antia kirjassa olivat ne filosofiset kultajyvät, joita kirjailija multakuopastaan tarjoilee. 

Lehdet lakastuvat, koska talvi on tulossa, mutta ne lakastuvat myös siksi, että kevät on jo tulossa, syntyy jo uusia silmuja, kuin pieniä räjähdyspanoksia, joista kevät räjähtää. --- On optista harhaa, että kukka kuolee syksyllä, sillä oikeastaan se syntyy. ---Emme näe ituja, koska ne ovat maan alla; emme tiedä tulevaisuutta, koska se on meissä. 

Summa summarum: Hilpeä ja maanläheisen viisauden täyttämä puutarhakirjallisuuden klassikko. Todellinen pieni helmi.