Anja Snellman: Rakkauden maanosat

Missä rakkautensa maanosassa he silloin olivat kun Oona sanoi päivät pääskytysten tsirp? 

Tsirp tsirp. Olivatko he jo huomaamattaan tulleet katedraalien, piiloilmausten ja pyjamien Eurooppaan?

Ainakin todellisuudessa he olivat muutamaa päivää aiemmin palanneet Välimereltä, Lyyran saarelta, ja Oona kaipasi pinjametsiköiden ääniä. Lintujen sakeaa liverrystä jota ei Suomessa enää elokuussa ollut. Oli vain hiljainen metsä, kellastuvia lehtiä ja enemmän tai vähemmän punottavia puolukkamättäitä. Oona kaipasi sakeana solisevaa luonnonääntä, aurinkoa, kimmellystä. Häntä pelotti Suomen äänetön pimenevä syksy ja hänelle piti saada jostain jotain lohtua. Tsirp.

Anja Snellman: Rakkauden maanosat, 2005

Rakkaus on yhteinen matka, ja jokaisella rakkauden vaiheella on oma maanosansa. Oona ja Alex käyvät niissä kaikissa. Aistillisesta lumoavasta rakkauden Aasiasta heidän matkansa kulkee halki Australian arkitasankojen nousujohteiseen Amerikkaan, käsittämättömään Afrikkaan, turvalliseen mietoon Eurooppaan ja viimein suurelle lopulliselle Etelämantereelle. 

Tarinautti lokikirjaan: Jos olisin lukenut tämän kirjan viikko sitten, se olisi luultavasti ominut paikan kuukausihaasteessa kirjana, joka tekee surulliseksi. Oonan ja Alexin tuhoontuomitun rakkauden hidasta näivettymistä seuratessa tuli mietittyä syntyjä syviä ja ihmeteltyä, miksi puolet avioliitoista tosiaan päätyy eroon? Oonan ja Alexin tapauksessa tuntui, että periksi annettiin aivan liian helposti: yritystä kyllä oli mutta se ei tullut sydämestä. Itse asiassa heräsi kysymys, oliko lainkaan kyse rakkaudesta. Pikemminkin heidän matkansa nimeksi olisi sopinut Intohimon maanosat, kun taas matkalippunsa tosirakkauteen Oona oli jo kauan ennen Alexia myynyt ensirakkaudelleen Bastianille. 

Snellmanin kirja on hyvin kirjoitettu, idea maanosista ihastuttava ja kieli viehättävää. Kuitenkaan oivallukset parisuhteen karikoista eivät ole mitenkään erityisen oivaltavia, vaan varsin stereotyyppisiä. Erityisesti häiritsi, että myös "vertailupariskunnat" päättyivät samaan kohtaloon. Olisi ollut rikastuttavaa nähdä ja näyttää  toinenkin mahdollisuus, onnistujapariskunta joka hiihtää nenä jäässä poikki jäätikön ja lunastaa sitkeydellään uuden Aasianmatkan, vaikka Vähä-Aasiaan jos ei ihan syvään kaukoitään asti. Mutta sellaista ei Snellman lukijalle suonut.

Takakannen mukaan kirja on vahvasti omakohtainen, joten luultavasti se on ollut terapiaa kirjoittajalleen. Eroterapiakirjaksi tämä sopineekin hyvin, siihen kyyniskatkeraan vaiheeseen jonka tuntoja tämä kirja komppaa.  Summa summarum: Se tavallinen tarina epätavallisella tavalla kerrottuna. Hieman enemmän odotin, eli lievästi petyin.