Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Olli hymyilee pimeässä. Ei siksi, että hän olisi iloinen, vaan siksi että se tuntuu poskissa lohdulliselta. Lohdullisuus leviää kasvoista kaikkialle päähän, kun ajatukset seuraavat kasvojen liikkeitä. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen. Turha hätäillä. 

---

Eikä maan alla nyt niin paha ole ikuisuutta viettää. Siellä Jumala itsekin istuu kaikkien salakäytävien risteyksessä katsomassa elokuvia.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät, 2010

Kustantaja ja kirkkovaltutuutettu Olli Suominen on tunnollinen mies. Kotikaupungissaan Jyväskylässä hän on arvostettu henkilö, ja perhekin on tullut hankittua. Hänen rutinoituun arkeensa tuovat seikkailun tuntua lähinnä sateenvarjot, joita hän unohtelee milloin minnekin. 

Kun Olli törmää facebookissa nuoruudenrakastettuunsa Kerttuun, alkaa tapahtua outoja. Kertusta on tällä välin tullut menestyskirjailija, jonka Elokuvallinen elämänopas on saanut ihmiset ympäri maailmaa etsimään elokuvallista syväminäänsä lisätäkseen persoonansa cinemaattisuutta. Populistinen hömppäfilosofia uppoaa ihmisiin kuin häkä.

Nyt Kertulla on työn alla uusi kirja: Maaginen kaupunkiopas, joka kertoo mistäs muusta kuin Jyväskylästä. 

Kun Ollin kustantamo ottaa Maagisen kaupunkioppaan kustannettavakseen, Olli joutuu sen myötä kivuliaalle muistojen matkalle hamaan nuoruuteen, jossa vaihdettiin salaa suudelmia sateenvarjon alla ja seikkailtiin "Tourulan viisikkona" harjukaupungin salakäytävissä. Mutta sitten käy ilmi, että matka ei tapahdukaan pelkästään muistoissa. Tourulan viisikko palaa yllättävällä ja kauhistuttavalla tavalla Ollin elämään, ja korjatakseen asiat Ollin on selvitettävä kauan sitten katkennut suhteensa Kerttuun.

P.S. Hauska yhteensattuma: luin juuri äsken toisen kirjan, jossa kansi oli melkein sama! Claudie Gallayn Tyrskyjen kannessa seisoo sateenvarjon alla nainen, jonka sisällä myllertää meri. Salakäytävien kannessa sateenvarjoa pitelevän miehen sisällä on synkeä metsä... 

Hehän ovat kuin kaksi marjaa... hienoja kansia molemmat! Elma Ilona likes this.

Tarinautti lokikirjaan: Halusin lukea tämän kirjan ihan uteliaisuussyistä, kun tästä on niin paljon kohistu. Nyt kirjan luettuani ymmärrän yhtä hyvin niitä jotka rakastuivat kirjaan, kuin myös niitä jotka eivät tästä pitäneet. Kirja on hienosti kirjoitettu, erilainen, jännittävä, humoristinen ja traaginen - siis kaikki hyvän kirjan ainekset. Juoni oli paikoin turhan mahtipontinen, samoin henkilöt jotka olivat enemmän cinemaattisia hahmoja kuin aitoja, eläviä ihmisiä. Unijaksoja oli minun makuuni liikaa. Draaman nostattajana uni toimii kyllä kerran tai kahdesti, mutta toistuvasti käytettynä siitä tulee äkkiä tylsä. Valvetilassa nähdyt hallusinaatiot olisivat toimineet paremmin.

Kirjassa eniten minua kiehtoi Jääskeläisen tarkkanäköinen parodia puolivillaisesta populaarihengellisyydestä. Elokuvallinen elämänopas on suosittu samasta syystä kuin Paulo Coelhon kirjat - mutta siinä missä Coelhon kirjat ovat enimmäkseen harmitonta puppua, Kerttu Karan laita on toisin. Kirjailija Kara näet asettaa esteettisyyden arvojärjestyksessä moraalia korkeammalle: mikä tahansa on sallittua, kunhan sen tekee tyylillä. Toisaalta kirjailija Kara on oikealla asialla muistuttaessaan, kuinka tärkeää on uskaltaa elää. Tuskasta ei tarvitse pitää. Riittää että sitä rakastaa.

Kahdesta vaihtoehtoisesta lopusta minulle sattui rouge. Luin netissä blancin, ja täytyy sanoa että se miellytti minua enemmän kuin ensin lukemani rouge. Lopusta huolimatta ei tästä minulle suosikkikirjaa tullut. Silti olen iloinen että tuli luettua tämä. Ajatuksia se herättää runsain mitoin, ja tuskin jättää kylmäksi ketään.