Markus Zusak: Kirjavaras

 

Palattuaan kellariin hän kertoi.

"Taivas on tänään sininen, Max, ja siellä on iso pitkä pilvi ja se on venynyt köyden näköiseksi. Sen päässä aurinko on kuin keltainen reikä..."

Sillä hetkellä Max ymmärsi, että vain lapsi saattoi antaa hänelle sellaisen säätiedotuksen. Hän maalasi seinään pitkän, tiukoille solmuille vedetyn köyden, ja sen päähän pisaroita tippuvan keltaisen auringon, aivan kuin sinne olisi voinut sukeltaa suoraan sisään. Köysimäisen pilven päälle hän piirsi kaksi hahmoa - laihan tytön ja riutuneen juutalaisen - jotka kävelivät kädet tasapainon vuoksi levällään kohti pisaroivaa aurinkoa. Kuvan alle hän kirjoitti seuraavan lauseen.

               *** MAX VANDENBURGIN***

               SEINÄÄN KIRJOITTAMAT SANAT

                    Oli maanantai, ja he kävelivät

                          nuoralla aurinkoon.

Markus Zusak: Kirjavaras

Alkuteos: The Book Thief, 2005

Saksassa riehuu toinen maailmansota. Kirjan minäkertojalla, kuolemalla, on kiire. Mutta vaikka hänellä on satojentuhansien ihmisten sielut poimittavanaan, hän kiireidensä keskellä pysähtyy tarkastelemaan nuorta tyttöä, jonka pikkuveljeä hän on tullut hakemaan. Kuolema näkee, kuinka tyttö varastaa ensimmäisen kirjansa, hankeen pudonneen haudankaivajan oppaan. Tästä alkaa tytön, Lieselin tarina, jonka kuolema meille kertoo. 

Liesel varttuu kasvattivanhempiensa, Hans ja Rosa Hubermannin, luona saksalaisessa pikkukaupungissa, opettelee lukemaan ja varastaa lisää luettavaa aina tilaisuuden tullen. Hubermannien, maman ja papan, lisäksi Lieselin elämän tärkeitä ihmisiä ovat naapurinpoika Rudy - ja Max, juutalainen jota Hubermannit kellarissaan piilottelevat ja jolle Liesel lukee ääneen. Sodan kuluessa Kuolema kulkee monta kertaa Lieselin läheltä, ja julmaksi syytetty viikatemieskin liikuttuu syvästi tytön, kirjavarkaan, tarinan äärellä...

Tarinautti lokikirjaan: Tämä kirja tuli luettavakseni Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteen myötä: Villasukka kirjahyllyssä oli sitä mieltä, että tämä kirja kannattaa lukea. Ja minähän tein työtä käskettyä. 

Myönnettäköön, että alussa ärsytti ja kovasti. En ole kovin suuri makaaberin huumorin ystävä, ja Kuoleman harrastamat "tietoiskut" häiritsivät tarinaan uppoutumista. Ärsyynnyin myös spoilereista: onko pakko heti kättelyssä kertoa ketkä kuolevat, ja ketkä jäävät henkiin? Mutta sitä mukaa kun kirja eteni, tarina imaisi ja vei. 

Vaikka aihe oli raskas, kirjan lukeminen ei ollut. Tykkäsin hirveästi kirjan henkilöistä, varsinkin Rosasta ja Hansista, jotka olivat niin ihastuttavia persoonia että heitä on nyt jo ikävä! Lieselin ja Rudyn orastava rakkaus oli tuoreesti ja oivaltavasti kuvattu, ja Maxin kautta saatiin juutalainen näkökulma vahvasti tarinaan mukaan. Kuolema oli "henkilöistä" se, joka minua eniten tökki. Mutta lopulta oli pakko antaa periksi: Zusak tietää, mitä ja miksi tekee. Kuoleman käyttö kertojana ei sittenkään ollut kikkailua joksi sitä ensin luulin, vaan viikatemies on loppujen lopuksi juuri oikea kertoja tähän tarinaan.

Ihmisen sydän ei ole samanlainen kuin minun. Ihmissydän on viiva, kun taas minun on ympyrä, ja minulla on loputon kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siitä seuraa, että näen aina ihmisiä parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Näen heidän rumuutensa ja kauneutensa ja mietin, kuinka sama olento voi olla molempia.

Rakastuinko kirjaan? En ihan. Kannattiko lukea? Ehdottomasti! Kiitos ja kumarrus Villasukalle hyvin heitetystä haasteesta :)

Summa summarum: Kaunis ja mustalla huumorilla maustettu lukuromaani hyvistä ihmisistä pahoina aikoina.

P.S. Taas on pakko pitää pieni kansigallup: mitäs tuumaatte ylläolevista kansista? Jos olette lukeneet Kirjavarkaan, mikä kansista mielestänne sopii sille parhaiten? Jos ette ole lukeneet kirjaa, mitä kantta katsellessa mielenkiintonne heräilee? Itse tykkään ehkä eniten tuosta toiseksi viimeisestä, jossa tyttö lukee pommikoneen varjossa... varmimmin lukematta jäisi kirja, jonka kannessa komeilee tuo kauhuleffasta karannut nalle! ;)