Pablo Neruda: Kysymysten kirja

Uskotko että dromedaarit 
säilyttävät kuuta kyttyrässään?

Eivätkö ne kylväkin sen valoa
aavikoille salaa ja sisukkaasti?

Eikö meri olekin hetkeksi
annettu maalle lainaksi?

Eikö meidän kuuluisi palauttaa
se vuorovesineen kuulle?

Pablo Neruda: Kysymysten kirja
Loki-kirjat 1999
Alkuteos: Libro de las preguntas, 1974

Kysymysten kirja on Nobel-palkitun Pablo Nerudan postuumisti julkaistu kokoelma, joka koostuu kaksisäkeisistä, kysymyksen muotoon puetuista aforistisista mietteistä. Neruda haastaa itsensä ja lukijansa kysymään asioita, joihin ei ole vastausta, ja jotka silti -ja ehkä juuri siksi- pitää kysyä:

Miksi puut piilottavat 
juurtensa loiston? 
---
Onko sanakirja hautakammio
vai suljettu hunajakenno?
---
Missä on meren keskipiste? 
Mikseivät aallot mene sinne?

Chilen suuri poika pohtii maailmaa, sen yksityiskohtia ja ihmisyyden syntyjä syviä. Eniten häntä askarruttavat, tuskin yllättäen, tunteiden ja olemassaolon mysteerit.

Eikö nimi sydämessäsi
pirskahdellut kuin appelsiini?
---
Miksi aallot kysyvät minulta
samaa kuin minä niiltä?
---
Voitko rakastaa minua, aapinen
ja suudella minua substantiiveilla?

Tarinautti lokikirjaan: Tämä kirja on kuulunut suursuosikkeihini jo kauan. Ja nyt kun se pomppasi kirjaston runohyllyltä silmiin, niin mukaanhan se pääsi. Eikä aika ollut syönyt näiden kysymysmuotoisten runojen (tai runomuotoisten kysymysten) tenhoa yhtään!

Vaikka kysymysten ulkoinen muoto ei juurikaan muutu, eivät kirjasen kysymykset ehdi alkaa tuntua toistolta. Neruda osaa yllättää, muuntua, katsoa kaikilta kanteilta ja vielä siltäkin joka jää yli. Hän on lyyrinen:
Kuuletko keskellä syksyä / keltaisia räjähdyksiä? 

Ja hauska:
Loukkaavatko kärpäset mehiläisiä / jos valmistavat hunajaa?


Mutta myös dramaattinen:
Etkö näe uhkaa / unikon verestävässä silkissä?

Ja melankolinen:
Onko tämä jatkuva suru / käsky vai taistelua?

Tykkäsin tästä kirjasta oikeastaan jopa enemmän nyt kuin 10+ vuotta sitten. Tai ainakin hiljennyin pitemmäksi aikaa sen kysymysten äärelle. Ja se on jo saavutus sinänsä!

Summa summarum: Voinko kysyä kirjaltani / onko totta että minä sen kirjoitin? Tätä pientä helmeä sopii suositella myös niille, jotka eivät niin innostu runoista.