Joni Skiftesvik: Gagarin kinoksessa

-Saatana!

He kyykkivät nuotiolla puhumatta sanaakaan. Lupaa kysymättä Viktor polki palasiksi kaikki teljot ja toiset airot. Hän mutusteli leipää ja ryyppi kuumaa juomaa, jota hän keitti kaiken aikaa pakissa. Halonen istua jurotti kuivin suin.

Jääkenttä ympärillä liikehti, huusi kuin tuskissaan, nauroi pakahtuakseen, naukui kissana, haukkui rakkilaumana, ryskyi ja kolisi. Pienet tiu'ut soivat lähellä, valtaisa vaskikello kumahteli kaukana.

Joni Skiftesvik: Gagarin kinoksessa

WSOY 2000

Sankarivainajan varastettu kello. Majakanvartijoiden vaarallinen joulu. Hometta haaroissa, Viltteri kuskina  ja paleltunut avaruuslentäjä hangessa. Joni Skiftesvikin lyhytproosa on älykästä, yllätyksellistä ja tunnelmaltaan jykevää. Kokoelman kahdeksan kertomusta piirtävät taidokkaan kuvan Perämeren rannikon elämästä haasteineen ja värikkäine ihmisineen.

Novellien maailma on varsin miehinen; paikoin raadollinen ja toisin paikoin hilpeän rähjäinen. Mutta toisin kuin perinteiset äijäilijät, Skiftesvik ei jätä naisiaan latteiksi statisteiksi, jotka kiltisti suostuisivat ukkojensa metkuihin. Skiftesvikille naiset ovat luonnonvoima, joilla on valta saada miehet polvilleen - milloin mustasukkaisuudesta, milloin nyrkiniskulla silmään. Päähuomio on kuitenkin miehissä: heidän yrityksistään kasvaa miehiksi tai palata poikuuden viattomuuteen, vahvojen sortumisesta ja heikkoihin kätketystä voimasta. 

Joni Skiftesvik

Tarinautti lokikirjaan: Oululaiskirjailija Skiftesvik on ollut "pitäisi lukea" -listallani siitä pitäen, kun aikoinaan Ouluun muutin. Niinpä päätin aloittaa matkani maailman ympäri oman kotipaikkaseutuni suuren pojan teksteillä. Skiftesvikin runsaasta tuotannosta valitsin Gagarinin kinoksessa, koska kirjan nimi oli kutkuttavan vekkuli. Sympaattinen  oli myös kansikuva, jossa Juri Gagarinin kuunaama valaisee pimeää kaamosta. 

Koulupojan pakkasesta pelastama ulkomaalainen, jonka poika vakaasti uskoo olevan maailmankuulu avaruuslentäjä, olikin kohdallani yksi kokoelman helmistä. Tarina on saanut innoituksensa faktasta, jota ainakaan minä en tiennyt: Gagarinin vierailusta Kemissä kesällä 1961.

Majuri Gagarin Kemissä heinäkuussa 1961

Odottamaani veitikkamaisuutta löytyi lopulta vain muutamasta novellista, vaikka tarinoiden henkilöt aika veijareita olivatkin. Niminovellin ohella suosikeikseni nousivat jylhänkohtalokas Majakkamiehet sekä vahvatunnelmainen Valopistooli, jossa nuoren pojan sotaleikit muuttuvat kipeäksi elämän oppitunniksi vastuusta ja valintojen hinnasta. Kahden viimeisen novellin Viltteristä ja Mallusta alkoi heti tehdä mieli lukea lisää. Onneksi se on myös mahdollista, sillä Skiftesvik on kirjoittanut parivaljakosta ennenkin. (Ja arvatkaa, alkoiko kaduttaa, etten taannoin tullut menneeksi katsomaan pariskunnan värikkäistä vaiheista kertovaa Katsastusta, kun se aikoinaan Oulussa esitettiin!) 

Novellien sävy keveni loppua kohti, mikä olikin hyvä - loppua kohti olisi varmaan turnausväsymys iskenyt, jollei tarinoiden tunnelma ja tyyli olisi ollut piristävän vaihteleva.

Arvo kysyi, eikö heillä vanhoilla sotakavereilla ollut muita puheenaiheita kuin inttää, kumpi kusee vähemmän housuihinsa. Lauri sanoi Arvon olevan oikeassa ja alkoi muistella ensimmäistä vaimoaan, joka oli niin kova inttämään, ettei hänen kanssaan voinut puhua edes arkipäiväisistä asioista ilman, että tuli kova intos. 

- Kai me siksi oltiin toisinaan viikkokausia mykkäkoulussa, kun inttäminen kyllästytti. 

Arvo sanoi, että melkein kaikki naiset ovat kovia inttämään. Rauhakin intti vaikka mustan valkoiseksi.

- Inttääkö Mallu? hän kysyi.

Ennen kuin Viltteri ehti vastaamaan Arvo sanoi hekotellen, että eihän Mallu tietenkään intä, se tinttaa nyrkillä.

Viltteri ja Mallu

Summa summarum: Vähäeleisiä veijaritarinoita ihmisistä, jotka ovat enemmän tai vähemmän rempallaan.

P.S.Tähän loppuun on ihan pakko linkittää tämä Miljoonasateen tribuutti nuorena kuolleelle "avaruuden hurjalle". Rest In Peace, minunkin lapsuuteni sankari!

 

Juri Aleksejevitš Gagarin, 9.3.1934 – 27. 3. 1968

P.P.S. Kun nyt kerta Oulussa ollaan, ei täältä millään raski lähteä pois ilman ihanaa Aknestikia, jota itsekin olen Rauhalan patiolla fanittanut. Tämän biisin tahdissa on hyvä jatkaa matkaa kohti maailmankirjallisuuden syviä vesiä. Valinnan vaikeus huimasi päätä, mutta kun nyt kuitenkin kehtaan änkeä tähän vain yhden, valitsin lähtölaulukseni tämän: 

P.P.P. S.Matkani maailman ääriin ja takaisin on nyt sitten virallisesti alkanut. Pohjois-Pohjanmaan nietoksista reissu jatkuu kumikanootilla Viroon. See you there!