Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle

-Me saatetaan kuolla, varoittaa italialainen. - Mutta jos me ei kuolla, siitä tulee hieno matka.

Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle

Basam Books 2011

Moottoripyörien dinosaurus, pyörähullu italialainen ja umpihullu* suomalainen nainen -  kas siinäpä ainekset road tripiin, joka ei ihan heti unohdu. Intia on vastakohtien maa, jossa  mitä tahansa voi tapahtua. Paljon voi päätellä jo lukujen nimistä: Pyhiä kokemuksia ja verta nenästä, "Olet vihollisen tarkkailun alaisena", Enfieldistä putoaa lisää osia, Joukkokähmintää eli Srinagarissa ei ole oikein kivaa. 

Vuoden 2011 matkakirjaksi valittu teos kertoo Rommin ja hänen miesystävänsä vaiherikkaasta "rengasmatkasta" ihmeellisessä Intiassa, jossa rumuus ja kauneus sekoittuvat kouriintuntuvalla tavalla. Kulkuvälineenä pariskunnalla on klassikkomotskari Enfield, joka hajoaa matkalla niin monesti, että kukaan ei enää pysy laskuissa. Onneksi italia on loistava kieli korjaamolla kiroamiseen, ja vaikka vauhdin kanssa onkin aika hiljaista, vaarallisia tilanteita riittää senkin edestä. Liikennesäännöt eivät kiinnosta ketään, vaikka niistä muistuttavatkin runolliset tienvarsikyltit:

Keep your eyes on the road

or you'll end up

in the heavenly abode! 

Ja sama vähemmän kaunopuheisesti:

 Better be Mr. Late

Than the late Mr.

Tarinautti lokikirjaan: Nuorempana rakastin seikkailumatkoja - ja niin toki rakastan edelleenkin, tosin vain sellaisia jotka saan tehdä kaikessa rauhassa laiskanlinnassani löhöten ;) Niin ollen tämä kirja oli kuin minulle luotu: kepeä mutta ei köykäinen, hauska muttei väkinäinen, eikä tipan tippaa tylsä.

Kun takakannesta luin kirjailijan olevan jooganopettaja, vähän pelkäsin että kirja sortuisi Intian romantisointiin tai muuhun tekopyhään hyminään. Ei sorru! Päinvastoin, Rommin teksti on kepeän pintansa alla tarkkanäköistä ja ymmärtävää. Mitään kiiltokuvaa Intiasta Rommi ei maalaa. Vaikka matkakirja onkin, matkailumainosta tästä ei saa millään. Rommi ruotii useaan otteeseen matkailun ja länsimaistumisen ongelmia Intiassa. Kehitys ei aina ole hyvästä ja Rommi kuvaa koskettavasti kylien rappiota länsimaisen kulttuurin syrjäyttäessä perinteiset tavat ja arvot. Löytäessään lopulta oman taivaansa, syrjäisen vuoristolaakson jota turismi ei ole vielä pilannut,  Rommi kertoo kuinka hänen mielenrauhansa järkkyy, kun hän omenapuun alla istuessaan huomaa paratiisinsa keskellä satelliittiantennin:

Lienee hyvin itsekästä toivoa, ettei Nubra-laaksoon tulisi koskaan kattavaa sähkönjakelua, juoksevaa vettä ja televisiota vain siksi, että voisin aina silloin tällöin piipahtaa tänne viettämään ihanan alkeellista elämää ja sitten palata taas omien mukavuuksieni keskelle. Mutta juuri sitä minä toivon. 

Kirjan lopussa on vielä napakka tietopaketti kulttuurihistoriasta ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneille. Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli napakymppivalinta maailmanmatkani seuraavaksi etapiksi kahden kansanmurhan välissä.

Lamayurun luostari (jonne Satu ja italialainen eivät päässeet, koska ajoivat taas kerran harhaan)

Summa summarum: Siitä tuli hieno matka.

P.S. Satu Rommilta on aiemmin ilmestynyt toinenkin matkakirja, Kahvia ja guruja. Nimen perusteella en olisi kirjaan tarttunut, mutta nyt alkoi tehdä mieli lukea sekin :)

(*Täytyyhän naisen olla umpihullu, jos suostuu moiselle matkalle ;D)