Katariina Lempinen: Ketunpoika ja suuri varjo

"Minä olen eksynyt kauas pesäkolostani", ketunpoika sanoi saukonpojalle. "Voisitko viedä minut kotiin joen yläjuoksulle?"

"Joen yläjuoksulla on suuri metsä, jossa asuu Suuri Varjo. Täällä kaislikossa on paljon turvallisempaa", sanoi saukonpoika päätään pudistaen.

"Sitten minun täytyy mennä yksin", huokaisi ketunpoika ja jatkoi matkaa.

Katariina Lempinen: Ketunpoika ja suuri varjo

WSOY 2002

Eräänä yönä kun kuu on täysi, ketunpoika ei saa unta, vaan lähtee katsomaan Suurta maailmaa. Mutta Suuri maailma on sateen jäljiltä liukas, ja ketunpoika luiskahtaa jokeen. Kun hän viimein pääsee rantaan, on virta vienyt hänet kauaksi kotoa - eikä kukaan uskalla lähteä häntä saattamaan, sillä kaikki pelkäävät Suurta Varjoa. Niinpä ketunpojan täytyy mennä yksin halki pimeän metsän.

Katariina Lempisen kuvakirja pienen ketun suuresta seikkailusta on kiireettömästi kerrottu selviytymistarina peloista ja niiden voittamisesta. Rauhallinen kuvitus ja toistoon perustuva kerronta tekevät kirjasta oivan iltasadun, joka ei ole liian pelottava edes perheen pienimmille pienille.

Tarinautti lokikirjaan: Pimeänpelko on aihe, johon meidän(kin) perheessä törmätään joka ilta, kun pitäisi sammuttaa valo. Ei siis ihme, että tästä kirjasta tuli heti suosittu iltasatu. Lasten on helppo samaistua pieneen kettuun, jota pelottaa kovasti, kunnes huomaa, ettei mitään pelättävää oikeastaan ollutkaan: voi sitä riemua, kun kaikkien pelkäämä suuri varjo paljastuukin ketunpojan omaksi! Aikuinen lukija taas nauttii kirjan herkästä kuvitustyylistä ja maanläheisistä väreistä - niin ja tietysti siitä, että sadun jälkeen ei tarvitse tapella, kun on aika sammuttaa se lamppu! ;D

Summa summarum: Viehättävän vanhanaikainen ja ajaton satu, jossa aikuisenkin silmä lepää.