Räntää tipahteli pimeästä.
Mänty ärähti tuuleen.
Heti tiesi, että se oli elossa,
että se oli ylivoimaisen vahva. ---
Minä katsoin siihen pelästyneenä,
sillä hetkessä totuus valkeni:
Täällä asuvat puut.
Tämän maan kansoittavat elävät puut.
Meitä on vähemmän,
emmekä me huomaa,
miten ne pitävät meitä vallassaan.
Kuinka salot jyskyvät päämme lävitse,
metsät saartavat kaupungit.
Ja kuinka uneliaat ja alamaiset
meidän kasvomme ovat.
~Tiina Kaila~
Hidas tanssi: Mäntyrunoja.
Toim. Risto Rasa
Kuvat: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo
Maahenki Oy, 2012
Suomalaiseen sielunmaisemaan on aina kuulunut puita. Kuinkahan monelle se puu on nimenomaan mänty? Ilmeisesti monelle, siitä päätellen kuinka moni taiteilijamme on inspiroitunut männystä. Hidas tanssi on kokoelma mäntyrunoutta niin klassisilta kuin moderneiltakin runoilijoilta: Paavo Haavikko, Viljo Kajava, Kirsi Kunnas, Heidi Liehu ja Silene Lehto monien muiden joukossa. Runojen kautta lukija saa kokea, kuinka monella tapaa mänty on suomalaiselle tärkeä: niistä voi takoa ainavihantaa vaurautta, niistä voi lypsää tulella tervaa, niiden alla voi rakastua, niiden tuoksulla pestä tuvan lattian.
Ihminen tarvitsee mäntyä enemmän kuin mänty ihmistä, ja runoilijasta riippuu, kummasta suunnasta tätä epäsuhtaa katsoo. Yksi tajuaa vieraantuneensa, toinen suree sammunutta vihreää kynttilää, kolmas ryhtyy kapinaan kuutiometrejä vastaan.
Minusta ei ole metsään eksyjäksi. Metsä heittää minut ulos kuin portsari häirikön. Tämä on sotaa. Koneauralla raiskattu maa; jokunen männynkäppyrä suon laidassa itkemässä yksinäisyyttään. Kerään käpyjä, pahan päivän varalle joka on nyt. Yöllä kylvän siemenet naapurin pakettipeltoon. Olen ekoterroristi. Käyn levolle ajokiven juureen, sammal tuudittaa uneen. Olen siipiorava sielun maisemassa.
~Seppo Järvinen~
Erityiskiitoksen ansaitsee kirjan kuvitus: Ritva Kovalaisen hienot lähikuvat syventävät ja täydentävät runojen antamaa "henkilökuvaa", tehden kirjasta kokonaisvaltaisen ja luonnonläheisen taide-elämyksen.
Nyt kohisee metsä / ei metsässä tuuli.
Ei se kysy sinulta, kun kaatuu,
hitaasti ehkä / mutta pysähtymättä,
niin hitaasti / että et ehdi alta.
~Pertti Nieminen~
Jos jotain jäin kirjaan kaipaamaan, niin jonkinlainen johdanto tai esipuhe olisi ollut kiva. Uskon, että kirjan toimittaneella Risto Rasalla olisi voinut olla sanansa sanottavana aiheesta. Ja yllätyinpä siitä myös, että kirjassa ei ollut yhtään Rasan omaa runoa! Voiko olla totta, että luonnosta paljon kirjoittaneelta Rasalta ei mäntyrunoa löydy? Vai jättikö hän silkkaa vaatimattomuuttaan omat runonsa pois laskuista? No, kirja on kuitenkin hieno. Suosittelen sitä kaikille runouden ja /tai luonnon ystäville.
Summa summarum: Mutta ajatelkaapa että minuun voi kiivetä. / Minun oksilleni voi laittaa pesän. --- Kun arki koittaa, me saatamme olla / tukevasti motissa, ja te, / te kenties taas piirun verran enemmän / juuriltanne.
Runoantologioissa on sekin hyvä puoli, että samalla löytää uusia kiinnostavia nimiä, joihin ei aiemmin törmännyt. Nyt kiinnostuin mm. Seppo Järvisen, Matti Rossin ja Mikko Rimmisen runoista. Lisää tällaisia kokoelmia, pliis! Mistä aiheesta te toivoisitte kokoelmakirjaa, jos saisitte vapaasti toivoa?
Voi, miten hurmaavalta kuulostava kirja! Heti olin myyty. Metsä ja meri, ilman näitä kahta ihminen alkaa voida huonosti.
VastaaPoistaNaulan kantaan, Valkoinen kirahvi! Tämä kirja on luontoa rakastavalle ihana kirja, hyvä idea vaikka lahjaksi.
PoistaKaunis tuo kuva. Ja hienoja näytteitä!
VastaaPoistaPisara, oli vaikea valita näytteet kun hienoja runoja oli niin paljon...
PoistaTuo puun kuva on kuin hienoa hiusta / tukkaa..:)))
VastaaPoistaTosiaan, hienoja runoja nuo näytteet!<3333
Hyvin havaittu, nyt kun sanoit niin niinpäs onkin :)
PoistaLuulen että tämä kirja olisi sinulle mieleen, runoutta kun osaat arvostaa.
Sinulle on novellihaaste blogissani! (:
VastaaPoistaKiitos, tulenpa katsomaan!
Poista