Polansky: Kosovon mustarastaat

Gafurin äiti

uskoo poikansa olevan edelleen elossa.

Viime vuonna hän lähetti minut

Malisheveen etsimään häntä.

Tänä vuonna hän tahtoo minun menevän Mitrovicaan.

Hän kuuli, että neljä tai viisi mustalaista

oli siellä vankilassa.

---

Minä tiedän missä hänen poikansa on. 

Hänen ruumiinsa mätänee 

Gllogocin viereisissä metsissä,

jonne kaikki pääkaupungista kaapatut 

mustalaiset viedään

ammuttaviksi.

Tänään madot eivät järsi ainoastaan

Gafurin ruumista, 

vaan myös hänen äitinsä mieltä.

Paul Polansky: Kosovon mustarastaat

Savukeidas 2011

Suomentaneet Ville Hytönen ja Vesa Etelämäki

Kosovon kylissä ja kaupunkien slummeissa elää kansa, joka päivittäin joutuu kokemaan puutetta, syrjintää ja vainoa. Sodan jälkeen valtaan nousseet albaanit eivät pidä mustalaisista, ja elämä mustalaiskylissä on enemmän kuin ankeaa: paremmasta tulevaisuudesta ei voi edes haaveilla, ja jo lapsina romanit oppivat, että kaikki on heiltä liian kaukana.

Amerikkalaisen Paul Polanskyn journalistinen  runous näyttää meille asioita, joista emme haluaisi tietää: romanien kurjasta asemasta Euroopassa, äärimmäisestä köyhyydestä ja vallitsevasta välinpitämättömyydestä heidän toivotonta tilannetta kohtaan. Vaikka ihmisoikeudet ovat kohentuneet kohisten ja mm. juutalaisvainot on jyrkästi tuomittu, romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot saavat yhä osakseen laajaa hiljaista hyväksyntää. Niinpä romanien tilanne ei parane, vaikka olot leireissä ovat usein sietämättömän kurjat: ei vettä, ei kenkiä, ei maitoa lapsille. "Jos tämä olisi pakolaisleiri juutalaisille, maailma olisi raivoissaan", eräs ihmisoikeusaktivisti toteaa Polanskylle.

Polansky tietää, mistä puhuu. Hän on omistanut vuosia elämästään romanien auttamiseksi ja toimii heidän äänitorvenaan, jotta maailma lakkaisi ummistamasta silmiään romanien kokemalta syrjinnältä ja suoranaiselta vihalta. Hän ei kuitenkaan sorru romantisoimaan romaneita ja puhuu kriittiseen sävyyn myös romaniyhteisöjen sisäisistä ongelmista. "En tiedä pidänkö edes mustalaisista. Minusta on vain oikeudenmukaista, että jokaisella ihmisellä on äänenkannattajansa. Romaneilla, ashkaleilla ja mustalaisegyptiläisillä ei ole", Polansky sanoo ja osoittaa syyttävällä sormella jokaista, joka puheillaan tai teoillaan pitää yllä myyttiä vankkureilla vaeltavista mustalaisista.

Shutkan mustalaiskaupunginosa Skopjessa

Tarinautti lokikirjaan: Luin tästä kirjasta Marin blogissa, ja kiinnostuin niin että hankin sen omiinkin käsiini.  Kirjaa ei voi sanoa miellyttäväksi, kurjuus ja vääryys tulee ahdistavan lähelle. Mutta niin sen pitääkin: juuri ihmisten herättäminen on Polanskyn tehtävä. Ja siinä hän onnistuu. On järkyttävää tajuta, kuinka systemaattista on yhteiskunnan välinpitämättömyys romanien kurjuutta kohtaan. Siihen syyllistyvät jopa järjestöt, sellaisetkin joita me suomalaiset olemme pitämään moraalin ja oikeudenmukaisuuden perikuvina:

Oxfam hankki meille vettä,

mutta Punainen Risti

ajoi vain ohitsemme katsoen inhoten,

kun nukuimme kylmällä jalkakäytävällä

yksi peitto perhettä kohden. 

Mielenkiintoista oli myös lukea suomentajan alkusanat, joissa valotetaan paitsi runojen syntyhistoriaa, myös Polanskyn persoonaa. Vanha vihainen mies on samaan aikaan sekä lapsenuskoinen anarkisti että kyyninen pessimisti. Valmiita vastauksia kirja ei ongelmiin anna, mutta ehkä vielä tärkeämpää onkin patistaa puhumaan aiheesta, josta moni mieluummin vaikenee. Hyvät ihmiset, lukekaa ihmeessä tämä kirja!

Summa summarum: "Oliko virhe tulla takaisin Kosovoon?" kysyin häneltä. / Hän vastasi, että oli virhe syntyä / mustalaiseksi.