bg

Free background from VintageMadeForYou

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi


Hän elää maahan uppoutuneena. Hän pystyttää itselleen muistomerkiksi kompostikasan. Jos hän tulisi paratiisin puutarhaan, hän nuuskisi huumautuneena ja sanoisi: "täälläpä vasta humus!" Luullakseni hän unohtaisi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta; pikemminkin hän miettisi, miten saisi vietyä Herralta muutaman kottikärryllisen paratiisin humusta. --- 
"Aatami, missä olet?" kutsuisi Herra. "Hetkinen", vastaisi puutarhuri olkansa yli, "en nyt ehdi". Ja jatkaisi syvennyksensä tekemistä.

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi, 1929

Salamanterisodan kirjoittaja oli myös intohimoinen kotipuutarhuri. Puutarhurin vuodessa hän pakinoi humoristisesti puutarhanpidon tuskallisista riemuista; siitä millaista on kun maaperä hikoilee kiviä, miten harmillisen harvoin sataa laimennettua ureaa, ja kuinka kastelu-urakan päätteeksi puutarha sanoo "uh", imaisee kaiken ruiskuttamanne veden ja on taas yhtä kuiva ja janoinen kuin ennen kastelua. 

Kevään kiireet, kesän vaivat, syksyn ilot ja talven haaveet käsitellään kirjassa kuukausi kuukaudelta. Sen lisäksi tutustutaan alan peruskäsitteisiin ja erikoisaloihin. Omat lukunsa saavat mm. siunattu sade, vihannestarhurit, siemenet, nuput ja kaktustenkasvatus. Puutarhurin vuoteen mahtuu paljon, ja yllättäen syksy ei olekaan kaiken loppu vaan alku:

--- kasvillisuus on lakannut kasvamasta ylöspäin, koska se ei ehdi, sillä se on käärinyt hihansa ja käynyt kasvamaan alaspäin. Se on sylkäissyt kouriinsa ja ruvennut kaivautumaan maahan. 

Tarinautti lokikirjaan: En muista, koska viimeksi luin kirjan, jota lukiessa nauroin niin että mahaan sattui. Vaikka en käytännön syistä ole juuri päässyt puutarhaa harrastamaan, sisälläni asuu keskisuuri wannabe-puutarhuri, ja tämä kirja osui juuri siihen suoneen. Olen aiemmin lukenut Mari Mörön puutarhakirjoja, enkä yllättyisi jos kuulisin Capekin olleen esikuvana Mörölle. Hauskuudesta huolimatta parasta antia kirjassa olivat ne filosofiset kultajyvät, joita kirjailija multakuopastaan tarjoilee. 

Lehdet lakastuvat, koska talvi on tulossa, mutta ne lakastuvat myös siksi, että kevät on jo tulossa, syntyy jo uusia silmuja, kuin pieniä räjähdyspanoksia, joista kevät räjähtää. --- On optista harhaa, että kukka kuolee syksyllä, sillä oikeastaan se syntyy. ---Emme näe ituja, koska ne ovat maan alla; emme tiedä tulevaisuutta, koska se on meissä. 

Summa summarum: Hilpeä ja maanläheisen viisauden täyttämä puutarhakirjallisuuden klassikko. Todellinen pieni helmi.

7 kommenttia:

  1. Tämä pitää lukea!
    Meillä oli aikoinaan kesämökillä ikuisuuden vanha Salamanterisota pokkarina ja se tuli luettua aika monena kesänä. Tykkään siitä todella paljon! Valitettavasti Salamanterisodasta tulee aina mieleen myös Alibi. Salamanterisodan jälkeen luin myös monena kesänä samat vanhat alibit lävitse ja näin painajaisia.

    VastaaPoista
  2. Rouva Kepponen, minäkin löysin Salamanterisodan kaverin kesämökiltä! Se taitaa kuulua Suomen kesään yhtä kiinteästi kuin kärpäset ja vanhat aikakauslehdet :)

    VastaaPoista
  3. En ollut tästä kirjasta kuullutkaan, mutta vaikuttaa aivan riemastuttavalta tapaukselta, kiitos vinkistä! :) Aion lukea vapun aikaan Mari Mörön puutarhakirjan ja jos oikein innostun puutarhateemasta, saatan hankkia tämän käsiini jo lähiaikoina. Minulla on vino pino puutarhatietokirjoja, mutta vähitellen myös puutarhakaunokirjallisuus on alkanut kiinnostaa. Oletko lukenut Capekin ja Mörön lisäksi muutakin puutarhakirjallisuutta?

    VastaaPoista
  4. Jenni, riemastuttava on oikea sana! Mörön ja tämän lisäksi en ole (vielä) lukenut muuta puutarhakaunoa. Kiinnostaisi kyllä!

    VastaaPoista
  5. Mörön Vapaasti versoo -kirjassa viitataan ihan suoraan Puutarhurin vuoteen. Tämäkin olisi kiva lukea :).

    VastaaPoista
  6. Onkohan tämä kirja kirjoitettu ajatellen minua...

    nimimerkki
    Puutarhassa aamusta iltaan

    VastaaPoista
  7. Pienen mökin emäntä: Vaistoni osui siis oikeaan! Vapaasti versoo on minulla lukematta vielä, mutta lukulistalta se löytyy kyllä.

    Leena: uskon että tämä on nimenomaan juuri sinulle! Capek kuvaa puutarhailun ihanuutta ja kamaluutta juuri niin hersyvästi kuin vain palavasilmäinen puutarhafanaatikko pystyy! Jos pidät Mari Möröstä, tulet rakastamaan tätä!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.