bg

Free background from VintageMadeForYou

torstai 27. syyskuuta 2012

Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle


-Me saatetaan kuolla, varoittaa italialainen. - Mutta jos me ei kuolla, siitä tulee hieno matka.

Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle
Basam Books 2011

Moottoripyörien dinosaurus, pyörähullu italialainen ja umpihullu* suomalainen nainen -  kas siinäpä ainekset road tripiin, joka ei ihan heti unohdu. Intia on vastakohtien maa, jossa  mitä tahansa voi tapahtua. Paljon voi päätellä jo lukujen nimistä: Pyhiä kokemuksia ja verta nenästä"Olet vihollisen tarkkailun alaisena"Enfieldistä putoaa lisää osiaJoukkokähmintää eli Srinagarissa ei ole oikein kivaa

Vuoden 2011 matkakirjaksi valittu teos kertoo Rommin ja hänen miesystävänsä vaiherikkaasta "rengasmatkasta" ihmeellisessä Intiassa, jossa rumuus ja kauneus sekoittuvat kouriintuntuvalla tavalla. Kulkuvälineenä pariskunnalla on klassikkomotskari Enfield, joka hajoaa matkalla niin monesti, että kukaan ei enää pysy laskuissa. Onneksi italia on loistava kieli korjaamolla kiroamiseen, ja vaikka vauhdin kanssa onkin aika hiljaista, vaarallisia tilanteita riittää senkin edestä. Liikennesäännöt eivät kiinnosta ketään, vaikka niistä muistuttavatkin runolliset tienvarsikyltit:

Keep your eyes on the road
or you'll end up
in the heavenly abode! 

Ja sama vähemmän kaunopuheisesti:

 Better be Mr. Late
Than the late Mr.


Tarinautti lokikirjaan: Nuorempana rakastin seikkailumatkoja - ja niin toki rakastan edelleenkin, tosin vain sellaisia jotka saan tehdä kaikessa rauhassa laiskanlinnassani löhöten ;) Niin ollen tämä kirja oli kuin minulle luotu: kepeä mutta ei köykäinen, hauska muttei väkinäinen, eikä tipan tippaa tylsä.

Kun takakannesta luin kirjailijan olevan jooganopettaja, vähän pelkäsin että kirja sortuisi Intian romantisointiin tai muuhun tekopyhään hyminään. Ei sorru! Päinvastoin, Rommin teksti on kepeän pintansa alla tarkkanäköistä ja ymmärtävää. Mitään kiiltokuvaa Intiasta Rommi ei maalaa. Vaikka matkakirja onkin, matkailumainosta tästä ei saa millään. Rommi ruotii useaan otteeseen matkailun ja länsimaistumisen ongelmia Intiassa. Kehitys ei aina ole hyvästä ja Rommi kuvaa koskettavasti kylien rappiota länsimaisen kulttuurin syrjäyttäessä perinteiset tavat ja arvot. Löytäessään lopulta oman taivaansa, syrjäisen vuoristolaakson jota turismi ei ole vielä pilannut,  Rommi kertoo kuinka hänen mielenrauhansa järkkyy, kun hän omenapuun alla istuessaan huomaa paratiisinsa keskellä satelliittiantennin:

Lienee hyvin itsekästä toivoa, ettei Nubra-laaksoon tulisi koskaan kattavaa sähkönjakelua, juoksevaa vettä ja televisiota vain siksi, että voisin aina silloin tällöin piipahtaa tänne viettämään ihanan alkeellista elämää ja sitten palata taas omien mukavuuksieni keskelle. Mutta juuri sitä minä toivon. 

Kirjan lopussa on vielä napakka tietopaketti kulttuurihistoriasta ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneille. Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli napakymppivalinta maailmanmatkani seuraavaksi etapiksi kahden kansanmurhan välissä.

Lamayurun luostari (jonne Satu ja italialainen eivät päässeet, koska ajoivat taas kerran harhaan)

Summa summarum: Siitä tuli hieno matka.

P.S. Satu Rommilta on aiemmin ilmestynyt toinenkin matkakirja, Kahvia ja guruja. Nimen perusteella en olisi kirjaan tarttunut, mutta nyt alkoi tehdä mieli lukea sekin :)

(*Täytyyhän naisen olla umpihullu, jos suostuu moiselle matkalle ;D)

12 kommenttia:

  1. Tää oli muuten Yle Puheella joskus keväällä luettuna. Onko se äänikirja, jos radiossa luetaan? Satuin kuulemaan pari jaksoa, juurikin tuon Nubra-laakson ja jonkun toisen.

    (Mua kyllä tavallaan vähän ärsytti, että Rommi toivoo Nubra-laakson asukkaille alkeellista elämää itsekkäistä syistä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiva, tämä varmasti toimikin aika hyvin myös kuunnelmana!
      Yksi tämän kirjan plussista on ehdottomasti Rommin rehellisyys. Tuon itsekkään toiveen lisäksi hän mm. kertoo avoimesti kuinka on kovettunut Intian-vuosinaan, niin että pystyy tiuskimaan vauva sylissä kerjäävälle nuorelle äidille. Siinä kyllä karisivat mielikuvat viittä vaille valaistuneesta joogista...

      Poista
  2. Pidin tästä kuten myös siitä Guruja kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että "gurukahvi" on myös lukemisen arvoinen! Tietääkseni/muistaakseni sekin on palkittu, en tosin enää muista millä.

      Poista
  3. Matkakirjoissa on aina oma viehätyksensä ja hyvä kuulla, että tämä on muutenkin selvästi lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, matkakirjojen ystäville tämä on varmasti mieleen mutta voisipa kiinnostaa sellaisiakin jotka eivät yleensä niin matkakirjoille syty.

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, tiedä vaikka innostun joskus lukemaan :)

    VastaaPoista
  5. Tämä käy hyvin välipalaksi kun on niin ohut ja nopealukuinen. Eikä edes tarvi jättää aivoja narikkaan!

    VastaaPoista
  6. Minä pidin paljon Kahvista ja guruista, ja olen ajatellut lukea tämänkin jossain vaiheessa (vaikka moottoripyörämatkailu ei sinänsä niin kiinnostakaan).

    Pidin nimenomaan tuosta Rommin rehellisyydestä. Siitä kuinka hän tajuaa voivansa ulkopuolisena suhtautua romantisoiden siihen karuun elämään, joka kuitenkin on intialaisille arkipäivää. Ja kuinka hän kuvaa sekä Intian pahimpia että sen parhaimpia puolia yhtä antaumuksella. Kahvissa ja guruissa on lisäksi aivan hillittömän hauskoja kuvauksia hemmotelluista länsimaisista joogaopiskelijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan moottoripyöräily sinänsä nappaa, mutta päättömät reissut kyllä (mm. aiemmin tänä vuonna luin miehestä joka liftasi Irlannin ympäri jääkaapin kanssa). Pitääpä haalia käsiin tuo Rommin kahvigurukirja!

      Poista
  7. Olen lukenut tosi vähän matkakirjoja. Onneksi tämä ei mene Intian hymistelyksi ja romantisoinniksi. Voisin vaikka lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tästä on tekopirteys ja -pyhyys kaukana! :)

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.