bg

Free background from VintageMadeForYou

maanantai 31. joulukuuta 2012

Elma-gaala 2012: Kirjavuoteni parhaat (+ miehekäs uudenvuodenlupaus)


Hihhei ja helei! Taas on saatu elää kokonainen vuosi, ja ihan hieno vuosi se olikin. Kirjojen suhteen se oli suorastaan loistava: vuoden aikana merkitsin lokikirjaan 109 kirjaa! Taitaa olla ennätykseni ikinä. Kaikkein lukuisin oli lokakuu, jonka aikana ehdin lukea päätähuimaavat 19 kirjaa. Pienen vuosikatsauksen jo teinkin, mutta haluan vielä erikseen nostaa esiin vuoteni kirkkaimmat kirjakokohohdat. Tapanani on ollut joka kuukauden lopuksi palkita Elma-patsaalla paras kirja ja Ilonalla kaunein kansi. Nytpä toivotankin teidät tervetulleiksi vuoden 2012 suureen Elma-gaalaan, jossa kehun genreittäin hienoimmat tänä vuonna lukemani kirjat.

Aloittakaamme runoudesta, jota olen tänä vuonna lukenut ilahduttavan runsaasti. Valinta oli vaikea. Mm. Silene Lehto, Irina Javne ja Maaria Leinonen tuottivat minulle lyyrisiä orgasmeja, mutta Runo-Elman vuoden vaikuttavimmasta runokokoelmasta ansaitsi lopulta Pablo Nerudan Kysymysten kirja.

 
Voitko rakastaa minua, aapinen / ja suudella minua substantiiveilla?

Kuvakirjoja kuluu kolmen alle kouluikäisen perheessä paljon. Disneyn prinsessahötön vastapainoksi on löytynyt myös oikeita aarteita, joista parhaan valinta oli myös tuskaa. Hermannin salaisuuden nostin ykköseksi Blogistanian Kuopus-skabassa, mutta vielä sitäkin puhuttelevampi oli Franzonin ja Airolan Surusaappaat. Kuva-Elman saa siis kotimainen kirja, jee!

Lastenromaaneja en lukenut hirveän monta, mutta sitä parempia. Vuoden löytö oli Kirsti Ellilä, jonka lastenkirjoihin ihastuin. Tuulia Aho niinikään ihastutti. Upeimman lastenkirjan pokkaama Elmeri-pysti on kuitenkin pakko lähettää Ruotsiin: Vuoden 2012 Elmeri on Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina.

Rikkaat lapset pilkkasivat niitä, joiden piti syödä kuivaa leipää, ja äiti häpesi. 
Tulisiko aina olemaan niin, että köyhiä pilkattaisiin?

Nuortenkirjoja luin vielä vähemmän. Niistä paras tuli Norjasta. Vuoden 2012 Nuori Elma on Alf Kjetil Walgermon Mitt bankande hjarte.

Tietokirjoissakin laatu oli valttia. Tässä kategoriassa valinta on helppo: tämän vuoden Tieto-Elman saa Antero Järvisen Linnut liitävi sanoja


Se joka on perinyt vesilinnun sydämen, elää sovussa luonnon, ihmisten ja oman itsensä kanssa. 


Sarjakuvatkin pitää toki noteerata, kun olen niitä niin monena perjantaina lukenut. Vuoden Sarjakuva-Elma on, yllätys yllätys, Joann Sfarin Maanpäällinen paratiisi. Rabbin katti 2.

Kauniita kansiakin olen saanut käsissäni pidellä. Kaikkein sykähdyttävimmälle kannelle ojennan Ilona-palkinnon. Ole hyvä, M.L. Stedmanin The Light Between Oceans!


Ennen "pääpalkintoja" vielä pieni poikkitaiteellinen hyppy: Vuoden suurimman elokuvaelämyksen tarjosi ja Elokuva-Elman saa Mehiläisten salaisuudet.

Ja nyt sitten lopulta niihin vuoden kaikista parhaimpiin!

Ensiksi julkistettakoon kotimaisen sarjan paras. Hienoimmat tänä vuonna lukemani kotimaiset romaanit ovat (paras viimeisenä):

3. Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin
2. Eeva Tikka: Mykkä lintu

1. Katja Kaukonen: Odelma


(Monta hienoa putosi kalkkiviivoilla pois, mm. Heidi Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon ja Johanna Venhon Syntysanat. Kotimainen kirjallisuus on todella yllättänyt minut positiivisesti tänä vuonna!)


Sitten ulkomaille. Kolme parasta ulkomaista teosta ovat tänä vuonna (paras viimeisenä):

3. Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned
2. Anita Diamant: Punainen teltta

1. Vaddey Ratner: In the Shadow Of the Banyan

Entä se kaikkein ihanin, the Elma? Se ei ole mikään yllä mainituista, mutta tuskin yllätys kellekään vähänkin aikaa blogiani seuranneelle. Juuri viime viikolla kehuin sen kattoon, ja kehutaan nyt vielä kerran. Vuoden 2012 The Elma on:


Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö


Lopuksi muutama sananen menneestä ja tulevasta vuodesta. Kirjavuoteni ikimuistoisimpiin elämyksiin kuuluvat lukumatkani maailman ympäri, Blogistanian Kuopus sekä Marjiksen Ota riski ja rakastu - haaste, jossa minulla on vielä yksi riski ottamatta (tiedoksi Katjalle, että Oman elämänsä sankari on jo hyllyssä vuoroaan kärkkymässä).  

Ensi vuonna aion lukumatkailla kotimaassa maakuntametsästyksen merkeissä. Muista haasteista ainakin tähtisumuun ja lukudiplomiin olen uhannut osallistuvani. Kide-novellihaasteeseen minut on haastettu, yritän vastata haasteeseen parhaani mukaan. Helmikuussa on lisäksi luvassa saamelaiskulttuurin viikko, ja mitäs kaikkea muuta sitä mahdankaan keksiä... no aika sen saakoon luvan näyttää! :)



Sokeriksi pohjalle pieni interaktiivinen uudenvuodenlupaus: Uskottelen itselleni olevani ennakkoluuloton lukija. Kotimaisia mieskirjailijoita olen kuitenkin huomannut kollektiivisesti karttavani. Uudenvuoden lupaukseni olkoon siis, että ylitän ennakkoluuloni ja luen vähintään yhden teoksen joltakin näistä herroista, joihin en ole vielä tutustunut:

Juha Itkonen
Jari Tervo
Kjell Westö
Riku Korhonen
Turkka Hautala
Olli Jalonen
Jussi Valtonen

Ja jotta homma kävisi jännittäväksi, saatte te blogini lukijat olla valinnassa mukana! Jokaisella teistä on yksi ääni, jonka voitte antaa jollekin näistä herroista. (Tämä on se lupaamani interaktiivinen osa.) 
Tammikuun 15.päivä lasken äänet, ja lupaan juhlallisesti lukea ainakin yhden kirjan eniten ääniä saaneelta kirjailijalta! (Jos menee tasan, otan vapauden valita itse). Myös kirjasuosituksia saa antaa, vaikka kirjavalinnan suoritankin viime kädessä itse.

Upeaa, avartavaa, elähdyttävää ja lukuisaa vuotta kaikille!

39 kommenttia:

  1. Joo, en ole lukenut yhdenkään mainitun kovan kotimaisen kirjaa, joten äänestän Jari Tervoa.

    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Hienoja valintoja ja huikea luettujen kirjojen lukumäärä!
    Äänestän Juha Itkosta ja kirjaa Myöhempien aikojen pyhiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman itse jännitän Itkosen puolesta tässä äänestyksessä... mutta demokratia on valttia. Mielenkiintoiseksi menee!

      Poista
  3. Viihdyin gaalassasi erinomaisesti, kiitos! Samoja kirjoja ei juurikaan ole tullut luettua, mutta Odelma kyllä kiinnostaisi... Mehiläisten salaisuudet odottaa dvd-hyllyssä, kirjan luin vuoden alussa, mutta en oikein innostunut. Ehkä elokuva tempaa mukaansa paremmin?

    Miesäänen annan Kjell Westölle (Missä kuljimme kerran)

    Hauskaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, hauska kuulla että viihdyit palkintogaalassa. Muikeaa ja lukuisaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
    2. Ai niin ja Mehiläisten salaisuuksista piti sanoa, että leffasta juuri näyttelijät tekivät niin hienon! Eli voisit tykätä vaikket kirjalle lämmennytkään, ainakin jos pidät lämminsävyisistä draamoista.

      Poista
  4. Hienoja ja kiinnostavia valintoja! Odelma ja Hermannin salaisuus (jota et siis valinnut tähän) olivat hienoja minustakin. Ja joihinkin palan halusta tutustua, jahka pääsen kotiin susirajalta...

    Minä luen juuri nyt Juha Itkosta, joten valintani on Juha Itkonen. Suosittelen kirjaa Anna minun rakastaa enemmän tai uusinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo Anna minun rakastaa... kiinnostaa Itkoselta ehkä eniten. Jos Itkonen voittaa äänestyksen, täytyy ihan kirjastossa tutkiskella, minkä (tai mitkä) häneltä lukisin.

      Poista
  5. Ostin itse juuri mukaani Tervon Laylan, joka liittyy ymmärtääkseni Istanbuliini! Sanon siis, että Tervo ja suosittelen juuri tätä kirjaa. Vaikka en siis vielä tiedä, että onko se hyvä vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana Istanbul! Jos Tervo voittaa, niin varmastikin luen juuri Laylan...

      Poista
  6. Onnea Elma-palkituille! Odelma ja Etten palaisi tuhkaksi ovat minunkin mielestäni tavattoman hienoja kirjoja.

    Suomalaisista mieskirjailijoista suosittelen etenkin Juha Itkosta. Mari A:n tavoin juuri Anna minun rakastaa enemmän tai uusinta kirjaa (ja älä aloita Seitsemästätoista!).

    Hyvää, onnellista vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkonen kiilasi johtoon! Jännäksi menee mutta menköön... Omassa hyllyssäni olisi Huolimattomia unelmia, tuo mainitsemasi kiinnostaa kyllä vielä enemmän.

      Poista
  7. Mielenkiintoisia valintoja ja Odelma on ihana ! Nousisi minullakin parhaiden luettujen listalle, mutta kun luin sen jo viime vuonna :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minä sainkin tupla-annoksen Kaukosta tänä vuonna kun pian Odelman jälkeen luin vielä Vihkivedet...

      Poista
  8. Hienoja kirjoja ja hieno kirjavuosi. Voi jos tuon Maailman ihanimman tytön joskus itselleni saisin...

    Äänestän tietenkin syvän kiintymykseni kohdetta Kjell Westöä.

    Lukurikasta, antoisaa ja riemukasta vuotta 2013, Elma Ilona!

    VastaaPoista
  9. Olipas ihana gaala! Ja mitä kirjoja! Näkymätön Elina on yksi puhuttelevimmista kotimaisista lastenkirjoista, joita olen lukenut ja voittajasi, Maailman ihanin tyttö on kirja, joka luo ympärilleen loistetta ja hyvyyttä.

    Sitten mieskirjailijoihin, joista itse ajattelin kokeilla Valtosta. Sinulle suosittelen kuitenkin kauniin rytmistä kieltä kirjoittavaa suosikkiani, Kjell Westötä ja kirjaa Missä kuljimme kerran.

    Jos kuitenkin haluat kevyempää, Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän on hieno teos. Aika hauska idea voisi olla lukea myös Westön Älä käy yöhön yksin ja Itkosen kirja, sillä tematiikka on sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä taitaa tulla Westön ja Itkosen kaksintaisto! Hauskaa. Laitanpa tuon teemalukuidean hautumaan.

      Valtonen pääsi tälle listalle ihan jokerina. Odotanpa mielenkiinnolla miten sinä hänet kohtaat...

      Poista
  10. Kun hökäisin tuon viestin ilmoille, unohtui vielä se tärkein:

    Ihanaa, levollista voimavuotta sinulle, Elma Ilona! Tulen aina tänne mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos samoin, Kirahvi! Kaikkea kaunista ja kosolti elähdyttäviä elämyksiä sinunkin uuteen vuoteesi.

      Poista
  11. Mahtava määrä luettuja ja palkittujen joukossa paljon mielenkiintoisia, jotka ehdottomasti lisään tbr-listalleni.

    Minä annan ääneni Kjell Westölle (Missä kuljimme kerran), mutta on Itkosen Anna minun rakastaakin hieno kirja. Itselläni odottelee hyllyssä Jalosen 14 solmua Greenwichiin ja Hautalan Kansalliskirja kiinnostaisi. Tervoa luen pian ensimmäisen kerran Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen merkeissä.

    Ihanaa Uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti, kaunista ja onnellista uutta vuotta sinullekin!
      Kansalliskirjaa on niin kehuttu, että ihan sen takia lisäsin Hautalan tälle äänestyslistalle. Westötä taas olen harkinnut kauan, mutta lisämotivaatio on selvästikin ollut tarpeen. Tästä sitä tuntuu tulevan!

      Poista
  12. Äänestän Kjell Westötä. Tuo monen suosittelema Itkosen Anna minun rakastaa enemmän ei puhutellut minua.

    Hyvää Uutta Vuotta, Elma Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Westö onkin nyt taas johdossa. Mielenkiintoista nähdä, kuka lopulta voittaa!

      Poista
  13. Voi, minulla on itselleni tiedossa vähän samankaltainen haaste, koska myös minä olen huomannut, että kotimaiset mieskirjailijat ovat jääneet luvuissani paitsioon. Näistä mainitsemistasi minä olen lukenut vain Itkosta ja Jalosta, joista ehdottomasti suosittelen jälkimmäistä. Olli Jalosen Poikakirja oli huikea elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että joku muukin on samanlaisten haasteiden edessä'! Voimme sitten vertailla kokemuksiamme kun pääsemme tuumasta toiseen.

      Poista
  14. Mahtava gaala! En ole lukenut juuri mitään mainitsemistasi kirjoista, joten en voi kommentoida, mutta Ilona-pysti ainakin meni hienolle kansikuvalle!

    Kotimaisista mieskirjailijoista annan ääneni Jari Tervolle, koska hän on myös omalla listallani kirjailijoista, joita koskevat ennakkoluuloni aion ennemmin tai myöhemmin selättää.

    Ihanaa kirjavuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, kivaa että sinäkin aiot uskaltautua ennakkomielikuvia uhmaamaan! Minulle Tervo on leimautunut Uutisvuodon vitsiniekaksi, siksi kai en ole tullut tarttuneeksi yhteenkään hänen kirjoistaan... Laylan ilmestyttyä olen tosissanu harkinnut lukevani ensimmäisen Tervoni.

      Poista
  15. Oikein mukavaa kirjallista Uutta Vuotta 2013 sinulle!

    Suomalaiset mieskirjailijat ovat minullekin vähän vieraita, joten en voi äänestää. Olen yrittänyt katsella tuota Maailman ihaninta tyttöä, mutta ei ole vielä osunut kohdalle! Näkymätön Elina taas odottaa lukuvuoroaan hyllyssäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onpa kiva sitten lukea bloggauksestasi fiiliksiäsi Näkymättömästä Elinasta!
      Mieskirjailijaa voi toki äänestää vaikkei olisi lukenut ainuttakaan näistä hepuista. Äänestysperusteeksi voi tuolloin ottaa vaikka sen, kenen kirjoista rustattu bloggaus kiinnostaisi eniten :)

      Muikean mukavaa, veikeän vekkulia uutta vuotta sinulle!

      Poista
  16. Lue Kjell Westötä. Minä en ole ehtinyt, mutta häntä on listaltasi minulle kehuttu eniten kaikkialla...

    Elma-gaala kuulostaa hauskalta.

    Onnellista vuotta 2013 sinulle♥

    VastaaPoista
  17. Kiitos Leena! Westö näyttäisi nyt olevan matkalla tämän vuoden TBR-listalleni, elleivät Itkosen ja / tai Tervon fanit mobilisoidu joukolla :D
    Onnellista ja lukunautintojen kruunaamaa vuotta 2013 sinulle!

    VastaaPoista
  18. Minä kyllä liputtaisin Hautalan puolesta. Mutta Westö on kyllä omallakin listalla, joten toivotaan, että hän on maineensa veroinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, eka ääni Hautalalle! Häntä kohtaan tuntemani karsastus on kaikkein eniten pohjaa vailla, kirjan kannet ja nimet eivät vain ole sattuneet sytyttämään joten en ole edes viitsinyt perehtyä mikä hän oikein on heppujaan! Ainakin kirjastossa kyllä nyt tarttee ryhdistäytyä :)

      Poista
  19. Mahtava palkintogaala :)

    Annan ääneni Jussi Valtoselle, jonka tuotantoon minunkin on tarkoitus tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen piste Valtoselle! Hänen kohdallaan ei ainakaan olisi ennakko-odotuksia, kun en tiedä hänen kirjoistaan oikeastaan mitään.

      Poista
  20. Hieno gaala täällä.

    Aioin ensin suositellä Westötä, mutta hän on saanut jo niin paljon ääniä, että päädyn kehumaan Olli Jalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vauhko! Aloitin kerran yhtä Jalosen kirjaa ja se vaikuttikin hyvältä, mutta lukufiilis ei osunut kohdilleen joten toiset kirjat kiilasivat ohi... olen siis velkaa revanssin miehen kirjoille.

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.