bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuosikatsaus 2012


LUKUTOUKAN KATSAUS VUOTEEN 2012
(Susan blogista alunperin lähtöisin, kun viime vuonna en tehnyt niin nytpä teen.)

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
-Anita Diamantin Punaisen teltan. Mukaansatempaava, viisas ja koskettava tarina aiheesta joka aina on minua kiehtonut. Ja kansikin on niin kaunis että huolisin vaikka tauluna seinälle!

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
-Ruta Sepetys: Harmaata valoa. Helppolukuinen mutta vaikuttava, tositapahtumiin pohjautuva tarina.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
- Raija Julkunen: Uuden työn paradoksit :) Pakkopulla, joka kuitenkin loppujen lopuksi palkitsi lukijansa.

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
- Rupert Isaacson: Hevospoika. Tositarina autistisen pojan matkasta Mongoliaan etsimään parannusta. Kyynelkanavia herkisti sekä vanhempien pohjaton epätoivo että yhtä ääretön toivo.

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
-Katja Kaukonen: Vihkivedet. Ihastuin alkuvuonna Odelmaan, joten tämä oli must! Ihan yhtä lujaa tämä novellikokoelma ei kolissut, upea kirja kuitenkin. Kannatti ilman muuta lukea.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
- Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin. Hieno historiallinen romaani Suursaaresta vuonna 1939.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
- Michael David Lukas: The Oracle Of Stamboul. "Moni on kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä, akanoita alta kuoren." Tässä kirjassa ei oikeastaan ollut muuta hyvää kuin kansi!

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
- Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö. Tätä kirjaa katselemaan en kyllästy varmana koskaan!

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
- Tarjei Vesaas: Lehtokurppa. Jos joku lukupiiri ottaisi tämän ohjelmistoonsa, ilostuisin hurjasti!

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
- Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta. Onko elämää kuntauudistusten jälkeen - ja jos on, niin missä kohtaa Suomenmaata kulkee "sushiraja" sadan vuoden kuluttua?

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
- M.L. Stedman: The Light Between Oceans. Majakat ja meri! Ja tarinassakin on kaikki ainekset itkettävän ihanaan leffaan.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
- Alice Hoffman: Punainen puutarha. Tämä kirja on pakko lukea uudestaan! Mielellään mooonta kertaa.

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
- Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet. Monen hiljaisen vuoden jälkeen löysin vihdoinkin takaisin laadukkaan sarjakuvan pariin. Tämä kirja tuli ihan puun takaa ja yllätti positiivisesti. Kakkososakin oli melkein yhtä hyvä.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
- Seija Vilen: Pohjan akka. Pidin kirjasta kovasti, mutta muistikuvat ovat jostain syystä jääneet sumeiksi.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? 
- Vaddey Ratner: In the Shadow Of the Banyan. Upea selviytymistarina Kambodzan kansanmurhasta. Jos tätä ei suomenneta, suosittelen englantia välttäville kirjanystäville jo mainitsemaani Irja Sinivaaran kirjaa.

Näistä kysymyksistä haluaisin kuulla teidän muiden vastauksen erityisesti numeroon  6: mikä tänä vuonna lukemanne kirja olisi mielestänne ansainnut enemmän huomiota ja /tai palstatilaa blogeissa ja muualla? (Voi olla uutuuskirja tai unhoon painunut wanha.)

Palaan vuoteni parhaisiin kirjoihin vielä erillisessä Elma-gaalassa tässä päivän muutaman perästä. Siihen asti iloisia vuodenloppuja teille, te ihanat ja uskolliset blogissani piipahtelijat!

16 kommenttia:

  1. Sain juuri luettua Alice LaPlanten Hämärän huoneet ja arvioita kirjoitellessani googlailin muita arvioita, joita ei juurikaan löytynyt. Siinä kirja, jolle soisin paljon enemmän huomiota blogeissa! Myös samaa aihetta käsittelevä Vanha kuningas turvapaikassaan oli hieno kirja, jota valitettavan vähän on blogeissa luettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärän huoneista en ole kuullutkaan! Kiitos, painanpa nimen mieleen. Vanha kuningas turvapaikasssaan on lukulistallani ensi vuonna.

      Poista
  2. Terveisiä kutturasta on kyllä pakko lukea! Pohjois- ja Etelä-Suomen - tai ehkä pikemminkin syrjä- ja city-Suomen (kirjassahan esim. Pohjois-Karjala ja Kainuu käsittääkseni ovat pohjoisen puolella) - vastakkainasettelu kiinnostaa suuresti.

    Katja Kaukosen Vihkivesistä pidin minäkin, ja Odelma teki minuunkin suuremman vaikutuksen. Maailman ihaninta tyttöä kommentoinkin erikseen postaukseesi, se on maailman ihanin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset Kutturasta tosiaan mässäilee aika herkullisesti syrjäseutujen ja ruuhka-Suomen eroilla :) Toivottavasti sekin saa blogeissa näkyvyyttä ja herättää keskustelua.

      Poista
  3. Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa ja Ferenc Molnárin Koulupoikia ansaitsisivat molemmat enemmän blogihuomiota.

    Katsauksessasi on mainittu monta sellaista kirjaa, jotka ovat piakkoin-lukulistallani. Odotan paljon esim. Saniaislehdon salaisuuksia, Vihkivesiä ja Punaista puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulupojista muistan hämärästi kuulleeni, Strachan on uppo-outo samoin kuin kirjankin nimi. Laitanpa korvan taakse!

      Poista
  4. Minäkin odotan saavani käsiini Terveisiä Kutturasta!

    Yiun Lin kirja Kultapoika, sSmaragdityttö oli kiinnostava uutuus ja löytö itselleni. Kirja on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle, vaikka Li kirjoittaa taidokkaasti.

    Ihana kooste kirjavuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirahvi! Kultapoika, Smaragdityttö on nimenä hieno jonka luultavasti luen kun vain ennätän.
      Jään mielenkiinnolla odottamaan millaista sinulla on Kutturassa!

      Poista
  5. Kiva postaus. Ihmettelen vaan, että mitähän minä oikein olen vuoden aikana lukenut, kun ei tässäkään listassa ollut yhtään samaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minulla on ollut ihan sama tunne muiden vuosikatsauksia lukiessani! Ihania kirjoja on maailmassa niin paljon, ettei liene ihmekään jos listoissa on eroja :)

      Poista
  6. Mun on pitänyt lukea Harmaata valoa jo pitkään. Taas se nousi esiin, kiitos sinun :) Näitä loppuvuoden "tilityksiä" on kiva lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näistä tilityksistä saa pikamuistutuksia kaikista ihanuuksista jotka haluaisi lukea - ja niinkin on minulle käynyt, että vasta näistä "loppukehuista" bongaan jonkun joka muuten on mennyt ihan ohi...

      Poista
  7. Hmm. Harmaata valoa löytyy meiltäkin kirjahyllystä, vielä en ole saanut aikaiseksi lukea sitä, vaikka sitä onkin kovasti kehuttu. Muuten listallasi oli paljon never-heard -kirjallisuutta:D Hauskaa, kun kaikilla on niin erilaisia listoja, vaikka aina syytetäänkin, että "kaikki kirjabloggaajat lukevat samoja kirjoja". Ihanaa, että sinäkin rakastuit Punaiseen puutarhaan, niin minäkin.

    Tein Susan listan jo aikaisemmin joulukuussa, ja laitoin kohtaan 6 toivomuksen, että moni muukin tarttuisi John Verdonin todella herkullisen jännittävään kirjaan Sokkopeli. Jos olet jännityskirjallisuuden ystävä, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taidan olla aika "epätavallinen lukija" ;) Olen semmoinen hyllyjen välissä haahuilija, että löydän aina kaikkea jännää...
      Jännäreitä tulen lukeneeksi hyvin harvoin, mutta laitanpa Verdonin nimen mieleen, siltä varalta että joskus "murhanhimo" iskee ;)

      Poista
  8. Hieno listaus, tähänkin pitää tutustua tarkemmin, jos vaikka hienoja lukuvinkkejä löytyisi. Tein muistaakseni viime vuonna samanlaisen listan, nyt ei riitä rahkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin (kerrankin) kaukaa viisas ja aloitin tämän listan jo lokakuussa :D Muutama kirja vaihtui vielä viime metreillä, kun loppuvuonna luin niin hienoja kirjoja. Joulukuun kuukauskatsaus sen sijaan jöi joulukalenteriluukkujen ja muiden projektien tiimellyksessä väliin, tungen sen sitten samaan syssyyn tammikuun kirjojan kanssa :)

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.